sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Esillä & piilossa, Kodin säilytysratkaisut



Tämä ei ollut mikään erityisen hyvä kirja, kuvistaan huolimatta. Parasta kirjassa olivat kuvat, mutta nekin alkoivat loppua kohden toistaa itseään. Kun otin kirjan käteen, ajattelin, että voisin saada muutaman hyvän vinkin ongelmaani. Meillä on paljon tavaraa ja melko vähän säilytystilaa. Paras vinkki on tietenkin se, että vie kaiken mitä ei tarvitse kierrätykseen. Mutta tässä tilanteessa se ei nyt ole oikein hyvä idea, kun haluaisin kuitenkin pitää tavarani.

Vinkit olivat suorastaan ärsyttäviä. Näin säilöt vaatteesi hyvin. Jos meillä olisi käytössä valtava vaatehuone kaikkine erilaisine säilytysratkaisuineen ja pukeutumistiloineen kuten esimerkkikodeissa, niin en tarvisisi kyseistä kirjaa lainkaan. Ymmärrän kyllä, että märille ulkovaatteille pitää jättää tilaa, jotta ne kuivuvat hyvin tai että paitoja ei pitäisi sulloa vieriviereen tangoille. Olisin ehkä kaivannut uusia vinkkejä siihen, mihin ihmeeseen sellaisen ylimääräisen vaatetangon voisi laittaa.

Kirjojen säilytyksessä en ymmärrä sitä, että niitä kasataan valtavia kasoja päällekkäin. Sellaista näkee monissa kirjoissa ja lehdissä. Miten ne alimmat kirjat otetaan esiin?

Pidin kyllä kirjan kotien tyylistä pääosin. Muutama hauska idea jäi mieleen: valokuvia (tai mitä vain maksimissaan noin A4-kokoisia kuvia) voi laittaa esille puisissa housuripustimissa. Kansioiden välilehdet sopivat lehtien säilytykseen nimilapuiksi ja puutarhasta tutut pikkuruiset kasvien nimikyltit kirjojen väliin. Molemmat ovat helposti siirrettävissä.

Koruja voisi säilyttää valokuvakehyksessä, kun laittaa kuvan ja lasin tilalle levyn, johon voi tökkiä nuppineuloja. Koruja voisi säilyttää myös kannellisissa petri- tms maljoissa, joita käytetään laboratorioissa. Niitä ei tosin välttämättä kävele heti vastaan.

Sitten pari, jotka vaatisivat vähän luonnetta. Vaatteiden hoito-ohjeet varanappeineen voisi kerätä muovitaskuihin, siis sellaisiin, joissa on pieniä taskuja. Minä leikkaan lippulappuset useimmiten vaatteista irti ja työnnän kaikki varanapit samaan paikkaan. Silloin tällöin olisin halunnut tarkistaa, mitä materiaalia jokin vaate on, mutta ei onnistu enää, kun liput on kaatopaikalla. Varanappeja tarvitsee äärimmäisen harvoin ja sieltä ne löytyy kaiken muun ompeluroinan keskeltä. Toinen oli varaston arkistointijärjestelmä. Eli tarvitaan varastointikirja. Sitten numeroidaan kaikki varastoon menevät laatikot ja otetaan niistä kuva. Nyt voi pelkästään kirjaa selaamalla etsiä jotain tiettyä tavaraa. Jos laatikon tavarat muuttuvat, niin senkun ottaa uuden kuvan. Hyvin työläs ja aivan hullu ajatus, mutta minusta kuulostaa tosi hyvältä. Pitää muistaa kertoa eräälle avioliiton kautta sukulaiseksi tulleelle naiselle!

Kirjan lopussa on luettelo suomalaisista sisustuskaupoista. Pitänee käydä vilkaisemassa muutamien nettisivuja.

Esillä & piilossa, Kodin säilytysratkaisut, WSOY, 2006 (englanninkielinen alkuteos vuodelta 2004), 192 sivua. Lainassa kirjastosta.

perjantai 15. lokakuuta 2010

Sarjakuvia

En ole oikein sarjakuvaihminen. Pidän muutamasta sarjakuvasta. Minusta sarjakuvan pitää olla hauska ja mielellään sellainen, että vitsi tulee ilmi siinä kolmannessa ruudussa. Lapsena meille tuli Aku Ankka noin 15 vuotta, sen olen lukenut, samoin Asterixit teini-ikäisenä, mutta muuten en ole kiinnostunut sarjakuvista tarinoina. En ole vaan opetellut lukemaan niitä niin.

En edes oikeastaan laske sarjakuvia kirjoiksi, mutta liitänpähän nyt ne tähän postaukseen, kun kirjastosta viimeksi tarttui pari sarjakuvaakin. Tämän hetken sarjakuvien pyhä kuutioni on Viivi ja Wagner, Kamut, Lassi ja Leevi, Jere, Baby blues sekä Fingerpori.

Fingerporeja pyydettiin ja saatiin häälahjaksi pari kappaletta. Numero ykkönen meillä jo olikin. Ne ovat ratkiriemukkaita ja jaksavat joskus naurattaa jopa muutaman kerran. Mutta kuten muissakin sarjakuvissa, taukoa pitää aina pitää välillä, että vitsit tuntuisivat tuoreilta. Fingerpori on meillä sellainen sarjakuva, että jos jompikumpi sitä jossain lukee, niin sen kyllä kuulee.


Viivi ja Wagner on räävittömän hauska ja samaistun toisinaan Viiviin, toisinaan Wagneriin. Olen siis ekohippipossu.

Kamut ovat yhtä aikaa hellyyttävä ja vähän hauskakin. Niissä otetaan usein kantaa ympäristö- ja eläinsuojeluasioihin, siitä tykkään.

Pertti Jarla, Fingerpori 1-3
Juba: Viivi ja Wagner, Sohvaperunoiden kuningas
Patrick McDonnell: Kamut, Sydämet sykkyrällä

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Kaksi keittokirjaa

Voih, keittokirjat ovat ihania! Niitä on ihana selailla, maistella suussa makuja ja vähän pyyhkiä kuolaa suupielistä. Thaimaa-keittokirjan saimme häälahjaksi. Olen selaillut sitä ja ihastellut ihania kuvia. En ole vielä tehnyt kirjasta mitään, mutta eiköhän tässä piakoin joku ruoka valmistukin.

Jamien löysin Savosta kirpparilta ja kuolasin sen läpi samantien. Kokki oli kirjaa tehdessä innostunut puutarhan hoidosta ja jakeli vinkkejä erilaisten kasvien kasvattamiseen. Luin ne huolella läpi ja aloin jälleen kerran haaveilla omasta pikku (tai ehkä vähän isommastakin) puutarhasta.

Vanhasta uutta

Tämä kirja on kotimainen puuhailu- ja sisustushelmi! Kirja on jaettu neljään osaan vuodenaikojen mukaan ja siinä esitellään erilaisia koteja ja ideoita niistä. Ideat ovat sekä isoja että pieniä ja muunnelmia on keksitty vaikka kuinka. Tämänkaltaisissa kirjoissa on yleensä kaksi heikkoutta: ensinnäkin jos teos on alunperin jossain muussa maassa toteutettu, niin monet ideoista eivät ole siirrettävissä Suomeen. Toiseksi yleensä on helpompi esittää selkeä työohje Juuri Tällaiselle Lipastolle, ja sitä on vaikea soveltaa johonkin muuhun, jos Juuri Tällaista Lipastoa ei löytynytkään omalta roskalavalta. Minua tämä kirja innosti kovasti, vaikka en ihan jokaista tekstiä lukenutkaan. Selaan varmasti vielä muutamaan kertaan ja innostun ehkä tekemään jotain!

Liisa Hellemaa-Hautamäki ja Marjo Koivumäki: Vanhasta uutta, Otava 2007, 175 sivua. Lainassa kirjastosta.

Anna Kortelainen: Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina


Muistelen, että tämä kirja on tullut minulle joltain kirpparilta. Veikkaisin. En ainakaan ole ostanut sitä uutena kirjakaupasta. (Jälkihuomautus lokakuussa 2010, kirja kiertänyt minulle pokkareiden vaihdosta). Aloitin tämän kirjan jo samaan aikaan kun luin van Goghin elämästä. Teen aika usein niin, että luen useaa kirjaa yhtä aikaa.

En ole koskaan lukenut tällaista kirjaa. Kirja oikeastaan kertoo siitä, miten Kortelainen etsii tietoja Albert Edelfeltin rakastajattaresta 1800-luvun loppupuolelta. Kortelainen lienee yksi tämän hetken tunnetuimmista ja näkyvimmistä taidehistorioitsijoista Suomessa, itsekin olen tavannut hänet Helsingin yliopistolla, jossa hän luennoi meille avoimen opiskelijoille Kiinan ja Japanin taiteen historiasta.

Teos rakentuu hyvin. Siinä kerrotaan Edelfeltin Pariisin vuosista, ennen kuin hän avioitui Ellanin kanssa. Samalla haetaan tiedon murusia monissa maalauksissa esiintyvästä naisesta, Virginiestä. Kortelainen kertoo, kuinka hän matkusti Ranskaan etsimään näitä tiedon rippeitä erilaisista arkistoista, varsinaista salapoliisin työtä. Kirjan edetessä jännitys tiivistyy eikä malta lopettaa lukemista, kun haluaa tietää, kuka se nainen on oikein. Onneksi Kortelaisen oma elämä ei saa enää tätä suurempaa osaa, se on kuitenkin vähiten kiinnostava.

Keskiaukeamalla on muutama kuva Edelfeltin maalauksista, mutta olisi voinut taaskin kaivaa esiin kunnon kuvateoksen, josta olisi voinut tarkastella kaikkia kirjassa mainittuja maalauksia. Kirjan lopussa on monta sivua lähteitä ja inspiraation lähteitä. Niiden joukosta voisi valita vielä lisää lukemista.

Tästä kirjasta tykkäsin.

Anna Kortelainen: Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina,
Tammi, 2004 (ensimmäinen painos 2002) 314 sivua, kirja on oma

perjantai 17. syyskuuta 2010

Irving Stone: Vincent van Gogh, Hän rakasti elämää

Kyyneleet ovat juuri ja juuri kuivuneet poskiltani, kun jo kirjaan tämän teoksen koriin. van Goghhan on suosikkitaiteilija, joten hänen elämäntarinansa on suurinpiirtein minulle tuttu. Tässä kirjassa on puettu tarina romaaninmuotoon, en tiedä, kuinka paljon kirjoittaja on ottanut omia vapauksiaan tapahtumiin. Kovin seikkaperäisesti kuvataan myös mielenmaisemia, jotka voivat osittain olla Theo-veljelle osoitetuista kirjeistä (niitä on säilynyt siis noin 700 kappaletta, koottu kirjoiksikin, en tosin ole lukenut). Mutta eiköhän tässä ole paljo myös väritelty ja yritetty arvailla, mitä tämä nero oikein ajatteli.

Kirjassa kuvataan taiteilijan aikuiselämä, mieshän oli lähempänä kolmeakymmentä ennen kuin alkoi maalata. Alkuosan äkilliset suunnanmuutokset toivat mieleen oman elämäni, meno tosin vaan hurjenee loppua kohden. Vasta kirjan lopussa älysin kaivella esiin toisen kirjan hyllystäni, sen jossa on van Goghin teokset aikajärjestyksessä. Oli ihan mielenkiintoista lukea, miten on kuvailtu niiden syntyneen. Fiilikset ovat tietenkin keksittyjä, mutta toivon mukaan faktat taustalla ovat suunnilleen totta.

Hauska juttu tässä kirjassa on myös se, että luen samaan aikaan erästä toista 1800-luvun lopun Pariisin taiteilijapiireistä kertovaa kirjaa ja muutamat taitelijat esiintyvät molemmissa kirjoissa. Mutta siitä kirjasta lisää myöhemmin.

Aloitin kirjan jo kesällä, luin sitä parin viikon aikana paljon, mutta sitten se jäi joksikin aikaa, kunnes luin tällä viikolla viimeisen kolmanneksen.

Kirja on melkein yhtä hyvä kuin taiteilijakin, ja se on paljon se.

Irving Stone: Vincent van Gogh, Hän rakasti elämää, 502 sivua, WSOY, 1983, kirja on oma, ystävältä saatu

Riika-oppaita

Kävin kirjastosta hakemassa kolme kappaletta Riika-oppaita minilomaa varten. Esittelen ne tässä, vaikka en kyllä lukenut yhtäkään niistä kannesta kanteen.

Englanninkielinen Insight Pocket guide: Riga jäi vähimmälle käytölle. Sen sisällä oleva kartta oli muuten hyvä, mutta mittakaava ei pitänyt alkuunkaan paikkaansa. Lueskelin jotain perustietoja kaupungista. Perusopas, ei kovinkaan kiinnostava.

Ari Taipale: Pitkin poikin Latviaa sisältää nimensä mukaan paljon asiaa koko Latviasta. Kirjaan on todella hyvin tiivistetty kaikki tärkeimmät asiat. Alussa on muutama sivu perustietoja maasta, kielistä, taloudesta, hallinnosta jne. Juuri sopivasti tietoa lomamatkaa varten. Sen jälkeen jokaisesta kaupungista on lueteltu tärkeimmät nähtävyydet ja niistä on kerrottu pääasia noin kymmenessä rivissä. Luin kirjasta siis vain Riian ja Jurmalan osuudet. Riiasta on lueteltu viitisenkymmentä tärkeintä nähtävyyttä ja kaikki niistä on vielä merkattu takasivun karttaan. Oiva opas silloin, kun kävelee vanhassa kaupungissa ja vastaan tulee päivän kymmenes kirkko, niin on helppo tarkistaa, että mikä kirkko ja milloin rakennettu, miksi ja joku muu pikkuyksityiskohta (jos vaikka kirkossa on ollut nuorisodisko neukkuaikoina, sellainenkin kirkko on!) Mitään majoitus- tai ruokailuvinkkejä kirjassa ei ole, pelkästään nähtävyyksiä.

Toinen hyvä opas oli Sankarimatkailijan Riika. Toinen tekijöistä on suomalainen, joten kirja on suomalaisille tehty. Paljon perustietoa matkustamisesta, ruoasta, ostoksista ja muusta. Suositeltuja paikkoja, sanasto. Suositellut liikkeet ovat minulle aika turhaa tietoa. Suurimmat ostoskeskukset nyt näkee muutenkin ja ruokapaikatkin etsittiin ihan oman nenän perusteella. Kirja on jaettu osiin eri kaupunginosien mukaan, mutta emme kierrelleet niin. Ihan mielenkiintoista lukemista, mutta ei ehkä kaupungilla kävellessä paras mahdollinen opaskirja.

Insight pocket guide: Riga, 104 sivua, vuodelta 2006
Ari Taipale: Pitkin poikin Latviaa, 264 sivua, Tallinna-kustannus Oy, 2007
Hannu Oittinen- Maima Grinberga: Sankarimatkailijan Riikam Taifuuni, 2004, kaikki kirjastosta

JK Latviankielisissä sanoissa ja nimissä on jätetty käyttämättä konsonanttien pidennysmerkkejä. Mistähän nekin löytisi koneen syövereistä...