perjantai 2. heinäkuuta 2021

Japanin kulttuurista ja yhteiskunnasta


Luin tätä kirjaa Japanin yhteiskunnasta ja kulttuurista todella pitkään, varmaan useamman kuukauden. Mutta sain loppuun, joskus kirjaa jää lopullisesti kesken. Kirjassa käsiteltiin työnteko, politiikka, uskonnot, luontosuhteet, käyttäytyminen ja tavat. Kiinnostavia juttuja. Toki Japanilaisia on yli 120 miljoonaa, niin välillä mietin, että mitkä asioista koskee kuta kuinkin kaikkia japanilaisia ja mitkä vain joitain. Kun edes viidestä miljoonasta suomalaisesta ei voi sanoa paljoa mitään yleispätevää. Mutta ilmeisesti Japani on vielä aika yhtenäinen. 

Lopussa oli pitkä osio Fukushimasta. Se tuntui vähän irralliselta, mutta oli tietenkin kirjoittajalle tärkeä, kun se oli juuri pinnalla, kun kirjaa tehtiin. Joissain kohdin heräsi kiinnostus, että mitenköhän asia nyt on, sillä kirja oli jo melkein kymmenen vuotta vanha.

Raisa Porrasmaa: Japani pintaa syvemmältä, muutakin kuin sake, sushi ja samurait, Atena 2012, 345 sivua. Lainattu kirjastosta.

Elämän tarkoitusta etsimässä


 Pieni kirja ikigaista. Olen aiemminkin lukenut siitä. Alkuun viisi pilaria: aloita pienesti, vapauta itsesi, harmonia ja kestävyys, iloitse pienistä asioista, ole läsnä.

Olen ollut Japanista kiinnostunut vasta, kun kävin siellä 2,5 vuotta sitten. Mukava lukea japanilaisuudesta ja maan kulttuurista ja ajattelutavasta. Mitä näistä kirjoista sitten valuu omaan tekemiseen ja ajatteluun? En tiedä. Ehkä aina kuitenkin jotain.

Ken Mogi: Löydä oma ikigai, japanilainen tie elämän voimaan, Otava 2018 (alkuteos 2017), 191 sivua. Lainattu kirjastosta.