lauantai 3. lokakuuta 2015

Finlandia-palkittu

Huomasin, että tästä kirjasta ei ole merkintää. Luin kesäkuussa. Kirjassa oli viikon laina-aika, pari päivää taisi mennä yli. Muistelisin, että loppu jäi kuitenkin jotenkin ärsyttämään. Mutta en nyt muista millään sitä ihan viimeistä loppua. :D 
Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät. Tammi 2014. 557 sivua. Kirjastosta lainattu.

Toivottavasti ei tositarina mehiläisistä

Kirjoja ei kannattaisi lukea näin. Ensin lukee 3/4 kirjasta ja sitten jättää sen muutamaksi kuukaudeksi lojumaan ennen kun lukee loppuun. Mutta näin kävi. Vähän olin unohtanut kirjan alkuosasta. Toki tapahtumat ja henkilöt muistin, mutta kaikkea pikku juttuja olin unohtanut.
Mutta silti voin sanoa, että kirja oli hyvä. Voisiko jopa sanoa, että taattua Sinisaloa. Minusta tuntuu, että en lue ikinä mitään, mutta Sinisalolta(kin) tämä oli minulle kolmas kirja. Olen siis lukenut Ennen päivänlaskua ei voi sekä Linnunaivot.
Mehiläiset toki ovat muutenkin hurjan kiehtovia otuksia ja pesäkadot pelottavia tapahtumia. Sinisalon kirjoissa, tässäkään, epätodelliset tapahtumat ovat täysin mahdollisia omassa maailmassaan. Ei tule oloa, että höpöhöpö, ei näin voi tapahtua.

Johanna Sinisalo: Enkelten verta. Teos 2011. 275 sivua. Lainattu kirjastosta.

perjantai 2. lokakuuta 2015

Unta kaaliin

Psykologi suositteli minulle, uniongelmista kärsivälle lukemista. Luin kirjan kylläkin pääsääntöisesti päiväsaikaan, vaikka psykologi käskikin nousta öisin mieluummin lukemaan kuin makaamaan sängyssä.
Luin kirjan kyllä mielelläni, mutta en tiedä mitä varsinaisesti jäi käteen. Paljon oli tietoa ja monet hormonit ja aivojen osat ohitin epäkiinnostavina. Unilääkkeistä minulla oli aivan vanhentunutta tietoa (olen syönyt lääkkeitä unettomuuteen lyhyen jakson yli kymmenen vuotta sitten, joten ei ihme).
Kirja on varmasti ihan lohdullinen sellaisille, joiden unettomuus on hämärän peitossa. Ei ihminen ole huono, vaikka ei hyvin nukkuisikaan.

Soile Kajaste & Juha Markkula: Hyvää yötä, apua univaikeuksiin. Kirjapaja 2011. 210 sivua.