Korkeintaan vähän väsynyt uudelleen

 Luin syksyn mittaan uudelleen uupumuskirjan.

Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt eli kuinka olla tarpeeksi maailmassa jossa mikään ei riitä, Gummerus 2020, 384 sivua. Lainattu kirjastosta.

Huovis-Veikkoa

 Nappasin syksyllä kirjaston ilmaishyllystä Huovis-Veikon ajankohtaisen kirjan. Varmaan aika moni muukin on lukenut nyt korona-aikana tarinan siitä, miten kainuulaisen Aleksin nokasta flunssavirus leviää ensin koko kylään ja lopulta ympäri maailman. Ihana lukea vähän vanhempaa kieltä. Joitain sanoja, joita olen käyttänyt lapsena, mutta en käytä enää. Kieli muuttuu. Toivottavasti ei köyhdy.

Omassa kappaleessani ei ole mitään kansikuvaa. Ehkä siinä on ollut kansipaperi, joka on hukkunut johonkin.

Veikko Huovinen: Lentsu, Otava 1978, 191 sivua. Omassa kirjahyllyssä.

Kevyttä joulua

Aika randomisti valitsin kevyttä kuunneltavaa, ja osuin tähän. Onhan kirsikat hyviä. Kuusi ihmistä joutuu lumimyrskyn keskelle vanhaan majataloon. Kullakin omat ihmissuhdekiemurat, joita on hyvä selvitellä, kun on pari päivää jumissa hyvän ruoan keskellä ilman netti- ja puhelinyhteyksiä.

Milly Johnson: Kirsikoita ja joulun taikaa, Bazar 2021 (alkuteos 2020). 11h56min (273 sivua). Kuuntelin äänikirjana, lukija Anna-Riikka Rajanen. 

Fantasiaa

Ensimmäistä kertaa kirjaston fantasiahyllyllä ties miten pitkään aikaan. Tyyliin kahteenkymmeneen vuoteen. Tätä oli mukava lukea.

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki, Teos 2015. 335 sivua. Lainattu kirjastosta.

Keski-ikäinen lääkäri vieraissa

Keski-ikäinen Elin ajautuu sivusuhteeseen vanhan poikaystävänsä kanssa, ja suhteen paljastuttua hän muuttaa asumaan työpaikalleen lääkärikeskukseen. Keski-ikäinen nainen pohtii siis elämäänsä, ja samalla tulee pohdittua, mikä ihme meitä ihmisiä vaivaa, kun ramppaamme lääkärillä. Valitsin kirjan lukijan perusteella. Häntä on mukava kuunnella. Loppujen lopuksi nukahtelin vain joitain kertoja.

Nina Lykke: Kohonnut riski, Gummerus 2021 (alkuteos 2019), 8h31min (187 sivua). Kuuntelin, lukijana Krista Putkonen-Örn.

Mielensäpahoittaja

Kirjan on lukenut Heikki Kinnunen. Kuunnellessa mietin, että pitääkö lukijoiden lukea kirja vai näytellä se. Kinnunen kun näyttelee Mielensäpahoittajaa elokuvissa, ja olen nähnyt sen (ne? oliko niitä useampi). Heikki Kinnunen on mainio elokuvassa, mutta olisin kuitenkin mieluummin kuunnellut kirjan luettuna, en näyteltynä. Varmaan käydään rajanvetoa siitä, milloin luetaan kirjaa ja milloin tehdään kuunnelmaa. Alkaako lukijan taakse ilmestymään efektiääniä.

Tämä taitaa olla neljäs Mielensäpahoittajani.

Tuomas Kyrö: Vasara ja käytettyjä nauloja, Mielensäpahoittaja, 7h2min (117 sivua), WSOY 2021. Kuunneltu, lukija Heikki Kinnunen.

Esikoinen tulevaisuudesta

Syksyn lukupiirin toinen romaani. Kielestään kiitelty. Olenkohan koko aikuisikäni aikana hakenut yhtäkään kirjaa scifi-osastolta? Nyt hain ja pidin kovasti. En melkein malttanut mennä illalla edes nukkumaan. Melkein. Tietenkin menin, mutta jatkoin aamulla saman tien lukemista. Uskottavuus oli vain muutamissa kohdin koetuksella, vaikka pelkäsin etukäteen, että se kompastuu siihen ihan kokonaan. Vaaran paikkoja oli niin monta. Lukupiirissä keskustellen kirjasta saa aina vielä vähän enemmän irti.

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja, Teos 2012, 320 sivua. Lainattu kirjastosta. 

Savonlahden toinen

Pidin Sisko Savonlahden ensimmäisestä kirjasta. Tämä taas ei oikein sytyttänyt; valju kuin päähenkilön elämä. Ei naurattanut niin kuin esikoinen. Ei ollut viiltävän tarkka niin kuin esikoinen. Mutta ei siis aivan huonokaan. Tosin tämän kirjan aikana nukahdin todella monta kertaa ja onneksi nykyään on jo uniajastimet, niin takaisinpäin kelaaminen ei ole enää yhtä hankalaa. Mutta kuuntelin kyllä monia kohtia kahteen kertaan. Mimosa Willamo on oikein pätevä lukija.

Sisko Savonlahti: Kai minä halusin tätä, Gummerus 2021, (176 sivua), 7h45min. Lukija Mimosa Willamo. Kuunneltu äänikirjana.

Ilmastolukupiirin kirja

Luen aina nämä lukupiirin kirjat nopeasti, koska luen ne aika viime tingassa. Tästä on jo jokunen viikko aikaa, kun luin. Otsikon perusteella mietin, että onpahan paksu kirja planetaarisesta ruokavaliosta. Mutta kirjahan ei käsitellyt juurikaan syömistä ja ruokaa. Tai no vähän.

Tärkein ajatus lienee se, että vaikka tiedämme, että ilmastokriisi on totta ja se johtaa suuriin ongelmiin, niin emme jollain tasolla usko sitä. Meidän pitää uskoa asia, jotta toimimme. Kirja sisälsi pitkiä keskusteluja sielun kanssa sekä paljon anekdootteja ties mistä, jotka eivät aina liittyneet mihinkään. Kaksi tiukkaa kierrosta kustannustoimittajan kanssa olisivat tehneet terää.

Jonathan Safron Foer: Me olemme ilmasto, miten planeetta pelastetaan ruokavalinnoilla, Atena 2020 (alkuteos 2019), 287 sivua. Lainasin kirjastosta. 

Kehosta

Jostain bongasin kirjan ja ajattelin, että voisi olla hyvä. Kehollisuutta kun olen itse miettinyt viime aikoina aika paljon. Teoksen genre taitaa olla autofiktiota. Kirjoittaja kirjoittaa jonkin verran lapsensa huumeongelmasta ja toisen lapsen anoreksiasta. Lapset ovat nuoria aikuisia ja elossa olevia. Jotenkin koin tuon aika vastenmieliseksi. Vaikka äidillä olisi lasten lupa, niin saisiko siltikään kirjoittaa lasten henkilökohtaisesta elämästä. Toki autofiktiota on vaikea lukea, mikä kohta siitä ei olekaan totta.

Hanna Brotherus: Ainoa kotini, WSOY 2021, 7h41min (207 sivua). Lukija kirjailija itse.

Trilogia: Taru sormusten herrasta

Puoliso luki tätä, ja jostain syystä innostuin itsekin. Olin lukenut koko trilogian joskus kauan sitten, teini-ikäisenä ehkä. Lukiessa päättelin, että olin lukenut ensimmäisen osan myös myöhemmin uudelleen, sillä muistin siitä kohtauksia, joita ei ollut elokuvassa.

Kultti-tarina ei ollut ihan niin hyvä kuin muistelin. Muistin, että pitkät runot kyllästyttivät minua jo aikoinaan, mutta nyt kiinnitin huomiota muihin asioihin. Huomasi, että kirjailija oli kielitieteilijä eikä luonnontieteilijä. Kasveja, eläimiä ja muuta luontoa oli kuvattu tosi niukasti. Sen sijaan kirjailija taisi rakastaa karttoja, ja matkalaisten sijainnista puhuttiin koko ajan, mutta silti oli vaikea hahmottaa, missä he olivat. Luonnonkuvaus lisääntyi toisessa kirjassa. Kaiken maailman asiat oli nimetty omituisilla nimillä ilman mitään tarkoitusta. Haltiat puhuivat asioita, joita ei selitetty lukijalle. Täysin turhaa kikkailua.

Katsoimme kirjojen lukemisen jälkeen elokuvat, ja täytyy sanoa, että monilta osin ne olivat kirjaa parempia. Jopa osa juoniratkaisuista.

J.R.R Tolkien: Taru sormusten herrasta (Sormuksen ritarit, Kaksi tornia, Kuninkaan paluu), WSOY 2001, alkuteokset 1954-55, suomennettu vuoden 1966 laitoksesta, 981 sivua (selityksineen). Omassa kirjahyllyssä.

Lukupiirin jatkoa

Aloitin vuoden alussa elämäni ensimmäisen lukupiirin ja olin aivan innoissani. Tosi kiva harrastus. Kun tarjolla oli jatkoa, niin ilmoittauduin heti mukaan. Nyt luemme tietokirjojen lisäksi kaunokirjallisuutta.

Olin lukenut tämän Isomäen kirjan aikaisemmin, mutta siitä on yli kymmenen vuotta aikaa (koska ei näy täällä blogissa). Muistin pätkiä sieltä ja täältä, mutta esimerkiksi loppua en muistanut. Aikamoista tykitystä, kökköä dialogia ja epäuskottavuutta. Mutta eniten tykkäsin siitä, miten historiaa ja antropologiaa yhdistellään luonnontieteisiin. Se oli minusta hieno kudelma. Risto Isomäki tietää paljon ja osaa luoda tarinoita, mutta kovin hyvä kirjoittaja hän ei ole. Ehkä syntyisi huikeita kirjoja, jos hän tekisi ne yhteistyössä jonkun toisen kanssa.

Toki olihan tämäkin aikanaan Finlandia-ehdokas. Isomäeltä on juuri tullut uusi kirja, joka on jatkoa tälle.

Lukupiiri tuo tosi paljon lisää kirjojen lukemiseen. Vaikka tälläkin kertaa mulle tuli hirveä kiire ja jouduin selaamaan viimeiset sivut viime minuuteilla. Luin kirjan oikeasti loppuun vasta seuraavana päivänä. :D

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa, Tammi 2007 (ensimmäinen painos 2005), 320 sivua. Appiukon kirja ollut aika pitkään meidän hyllyssä.

Stressin mittaamisesta

Muutamia ihan kiinnostavia juttuja. Jää isolta osin hämärän peittoon, kun ei ole lukenut Biohakkerin käsikirjaa, ei oikein toimi itsenäisenä teoksena. Aika ideologisia kirjoittajia.

Olli Sovijärvi, Teemu Arina, Jaakko Halmetoja: Biohakkerin stressikirja, hallitse hermostosi, palaudu tehokkaasti ja saavuta unelmasi, BHC 2018, 163 sivua.

Sisustuskirja

 

Sisustuskirjoja on mukava lukea. Vai onko se lukemista vai enemmän kuvien katselua.

Sykkö Sami: Avaimia ajattomiin suomalaisiin sisustuksiin, Gummerus 2014, 128 sivua. Lainattu kirjastosta.

Millainen maailma olisi ilman ihmistä

 

Nyt on jäänyt kirjaukset jo pidemmäksi aikaa. Yritän muistella, mitä kirjoja en ole kirjannut.

Olen lukenut tämän aikaisemminkin, mutta siitä on näemmä yli kymmenen vuotta aikaa, koska en ole kirjannut sitä tänne blogiin. Kirja teki minuun suuren vaikutuksen jo silloin. Ja taas herätti paljon ajatuksia. Minusta tämä on oikeastaan aika lohdullinen kirja. Ja kiihdyttää myös mielikuvitustani siitä, millaisen maailman näkisivät maailman viimeiset ihmiset, jos ihmiskunta häviäisi hiljakseen sukupuuttoon.

Alan Weisman: Maailma ilman meitä, Atena 2008 (alkuteos 2005), 400 sivua. Lainattu kirjastosta.

Pienin askelin muutoksia

Jälleen yksi self-help/elämäntaito/ties mikä kirja. Mutta oikein hyvä sellainen. Kirjoittaja on psykologi ja hän kirjoittaa niin, että jokaiselle meille sopii omannäköiset asiat. Mieleen jäi naurettavan pienet teot, niin pienet, että tuntuu suorastaan typerältä. Eli vaikka se, kun joku oli laittanut tavoitteeksi ottaa joka iltapalalla yhden haukkauksen hedelmää.

Anu Tevanlinna: Hyvinvointia mielelläsi - arvoista suunta elämäntapamuutokseen, Atena 2020, 270 sivua. Lainasin kirjastosta.

Japanin kulttuurista ja yhteiskunnasta

Luin tätä kirjaa Japanin yhteiskunnasta ja kulttuurista todella pitkään, varmaan useamman kuukauden. Mutta sain loppuun, joskus kirjaa jää lopullisesti kesken. Kirjassa käsiteltiin työnteko, politiikka, uskonnot, luontosuhteet, käyttäytyminen ja tavat. Kiinnostavia juttuja. Toki Japanilaisia on yli 120 miljoonaa, niin välillä mietin, että mitkä asioista koskee kuta kuinkin kaikkia japanilaisia ja mitkä vain joitain. Kun edes viidestä miljoonasta suomalaisesta ei voi sanoa paljoa mitään yleispätevää. Mutta ilmeisesti Japani on vielä aika yhtenäinen. 

Lopussa oli pitkä osio Fukushimasta. Se tuntui vähän irralliselta, mutta oli tietenkin kirjoittajalle tärkeä, kun se oli juuri pinnalla, kun kirjaa tehtiin. Joissain kohdin heräsi kiinnostus, että mitenköhän asia nyt on, sillä kirja oli jo melkein kymmenen vuotta vanha.

Raisa Porrasmaa: Japani pintaa syvemmältä, muutakin kuin sake, sushi ja samurait, Atena 2012, 345 sivua. Lainattu kirjastosta.

Elämän tarkoitusta etsimässä

 Pieni kirja ikigaista. Olen aiemminkin lukenut siitä. Alkuun viisi pilaria: aloita pienesti, vapauta itsesi, harmonia ja kestävyys, iloitse pienistä asioista, ole läsnä.

Olen ollut Japanista kiinnostunut vasta, kun kävin siellä 2,5 vuotta sitten. Mukava lukea japanilaisuudesta ja maan kulttuurista ja ajattelutavasta. Mitä näistä kirjoista sitten valuu omaan tekemiseen ja ajatteluun? En tiedä. Ehkä aina kuitenkin jotain.

Ken Mogi: Löydä oma ikigai, japanilainen tie elämän voimaan, Otava 2018 (alkuteos 2017), 191 sivua. Lainattu kirjastosta.

Hyvä, paha muovi

Luin kirjan melkein kokonaan, kun aloitin uudet työt muoviasioiden parissa. Aivan loppu vaan jäi roikkumaan, mutta nyt sain loppuun. Erittäin hyvä teos muovin hyvistä ja huonoista puolista. Motivaatio kirjan kirjoittamiseen on ollut ärsyyntyminen muovin demonisoinnista. Kaiken muovin kieltäminen ja välttäminen ei ole järkevää.

Oikeastaan kovin paljoa uutta kirjassa ei sinällään ollut, mutta aina vähän yksityiskohtia syventää. Hyvä kirja, jota suosittelin jo eteenpäin.

Johanna Kohvakka ja Liisa Lehtinen: Hyvä, paha muovi, vähennä viisaasti, Minerva 2019, 182 sivua.

Teinitytön unelmia toteuttamassa

Hyväntuulinen hömppäkirja, joka alkaa siitä, että päähenkilön äiti kuolee ja tytär saa oudon testamentin. Hänen pitää toteuttaa teini-ikänsä unelmia saadakseen perinnön. Viihdyttävä kirja, niin kuin on tarkoituskin.

Lori Nelson Spielman: Kymmenen unelmaani, Otava 2017 (alkuteos 2013), 381 sivua, lainattu kirjastosta.

Kirja metsän käytön historiasta

Osallistuin talven ajan ilmastolukupiiriin. Moni kirjoista käsitteli enemmän luonnon monimuotoisuutta, vaikka toki aiheet liippaavatkin toisiaan. Olin ensimmäistä kertaa lukupiirissä ja se oli tosi kivaa. Luin melkein aina ihan viime tingassa, mutta keskustelu oli kivaa. Meitä oli aina noin kuusi ihmistä keskustelemassa. Antoisia keskusteluja ja opin paljon uutta. Kirjoista on kiva keskustella.

Tämä oli lukupiirin viimeinen kirja. Tykkäsin tosi paljon. Hyvin kirjoitettu ja opin paljon. Olin jo oppinut jonkin verran metsien kestämättömästä käytöstä, mutta nyt opin lisää. Hieno oivallus itselleni oli se, että miksi puhumme metsästä, kun tarkoitamme puita. Eivät pelkät puut tee metsää.

Jokiranta, Juntti ja Ruohonen: Metsä meidän jälkeemme, Otava 2019, 271 sivua. Olen itse ostanut. Tämä oli Finlandia-ehdokas vuonna 2019.

Millainen ilmasto meillä on 80 vuoden päästä?

Millainen ilmasto Suomessa on vuonna 2100, jos ilmastonmuutosta ei pysäytetä? Iltauutisten sääosuudesta tuttu Kotakorpi käy läpi Suomen vuodenajat ja kertoo, millainen ilmasto meillä voi olla vuosisadan lopussa, ja miten se vaikuttaa luontoon. Kiinnostava kirja, ehkä hitusen liikaa "sitä on kolmannes enemmän, tätä on kymmenes vähemmän, tuota puolet enemmän". Perusjutut tuttuja jo, tottakai, mutta aina oppii jotain uutta.

Kerttu Kotakorpi: Suomen luonto 2100, tutkimusretki tulevaisuuteen, Bazar 2021, 255 sivua. Lainattu kirjastosta. 

Elämän ja kuoleman välissä

Kirjan päähenkilö on Nora, jonka elämä ei oikein mene putkeen. Ei ole oikein hyviä ihmissuhteita ja sitten saa vielä potkut ja kissakin kuolee. Hän päättää kuolla. Hän ei kuitenkaan kuole, vaan elämän ja kuoleman välille, ja se on tässä kirjassa hänelle keskiyön kirjasto (muille ihmisille se voi olla elokuvavuokraamo jne). Hän saa kokeilla erilaisia elämiä, teemalla entä jos olisin valinnut toisin.

Lopputulos on ennalta arvattava, mutta ei se mitään. Kirja on silti hyvä.

Matt Haig: Keskiyön kirjasto, Aula&co 2020 (alkuteos 2020), 328 sivua. Lainattu kirjastosta.

Sirkka

Sirkka on ihan tavallinen. No ei ehkä ihan. Hän vähän tavallista harmaampi ja ei oikein pidä ihmisistä. Ei oikein tiedä, pitääkö kissoistakaan, mutta päätyy kahden sellaisen omistajaksi. Sirkka on yhtä aikaa koominen, tavallinen ja vähän surullinen hahmo. Kirja on loistava. Eikä sitä olisi voinut kukaan muu lukeakaan kuin Pirjo Heikkilä. Yleensä kuuntelen kirjat nopeutettuna, mutta tätä kuuntelin mielellään ihan normaalilla nopeudella (joka normaalisti tuntuu hidastetulta). No, lopussa nostin nopeutta 1,2-kertaiseksi. Vaikka kirja oli tosi hyvä, niin nukahdin aika monta kertaa kesken kaiken ja kuuntelin sitten aika monta tuntia tätä neljän tunnin teosta.

Anni Saastamoinen: Sirkka, Kosmos 2019. 4h4min, lukija Pirjo Heikkilä. Kuuntelin äänikirjana. 

Ihminen, liiku

Luin tätä aika pitkään. Tosi mielenkiintoinen kirja, teemat tosi kiinnostavia. Tosin vähän sekavasti koottu, etenkin alussa tuntuu, että aiheesta toiseen pompitaan miten sattuu. Ihmisen pitää tosiaan liikkua ja liikuttaa kaikkia osia itsestään. Mielenkiintoisia juttuja siitä, miten nykyinen elämänmeno on muuttanut ihmiskehoa, ja tulee ehkä muuttamaan. Muutamat faktat pisti miettimään, että voikohan asia olla ihan näin, mutta suurin osa vaikutti olevan ihan asiaa. Ihmisen evoluutio on kiinnostava asia, olisi kiva lukea siitä lisää.

Vybarr Cregan-Reid: Homo sapiens, Luotu liikkumaan, Miten muuttamamme maailma muuttaa meitä, Minerva 2019 (alkuteos 2018). 427 sivua. Ostin joululahjaksi saadulla lahjakortilla.

Täynnä tavaraa

Kirja pursuaa tavaraa. Köyhän elämä saattaa alkaa pyöriä tavaran ympärillä: missä voi säästää ja kenellä on mitäkin. Nuukailukin on viety äärimmilleen. Erityisesti minä kuitenkin luin kirjasta siitä, miten näköalatonta voi elämä olla duunariperheessä kasvaneella. Vaikka olisi yliopistotutkinto, niin jotenkin ei vaan pääse eteenpäin.

Tykkäsin.

Suvi Ratinen: Hyvä tarjous, Otava 2021, 6h27min, lukija Pirjo Heikkilä. Kuuntelin äänikirjana.

Elämät vaihtoon

Burnoutin partaalla oleva kolmekymppinen uranainen Leena (ei yhtään suomalainen, vaikka nimi siltä kuulostaakin) ja hänen mummonsa Eileen vaihtavat kämppiään ja elämiään. Toinen menee maalle ja toinen Lontooseen. Melko yllättäviä juonen käänteitä, mutta mitä sen väliä. Ihan hauska ja viihdyttävä kirja. 

Beth O'Leary: Vaihtokauppa, WSOY 2021, 14h19 min. Lukijat Kati Tamminen ja Eeva Eloranta. Kuunneltu äänikirjana.

Uusintakierros

Kuuntelin uudelleen Monimuotoisuus-kirjan.

Sikermä lehtikirjoituksia

Olin ostanut kirjan ajat sitten, mutta se oli jäänyt lukematta. Osallistuin sitten ilmastolukupiiriin, jossa yhtenä kirjana oli tämä.

Kylläpä asiat vanhenevat nopeasti. Neljässä vuodessa moni asia oli muuttunut, jopa suhtautuminen ilmastokriisiin. Kirjan olivat kirjoittaneet journalistiikan opiskelijat. Kirjan kappaleet eivät oikein olleet kirjallisuutta, vaan pikemminkin lehtiartikkeleita. Eli fiilis oli sellainen kuin olisi lukenut vanhoja lehtiä.

Ja vastausta kirjan nimeen ei tullet. Ei sitä oikein edes käsitelty.

Työryhmä ja Hanna Nikkanen: Hyvän sään aikana, Mitä Suomi tekee, kun ilmasto muuttaa kaiken, Into 2017, 320 sivua. Omassa hyllyssä.

Nuorille maailmanpelastajille

Nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu kirja maailman parantamisesta (ja miksei aikuisillekin, varsinkin jos on ihan pihalla). Kirja on jaettu kolmeen osaan: ensin teemat ihmisten hyvinvoinnin parantamiseen ja eriarvoisuuden kitkemiseen ja toisena ympäristökriisit. Kolmas osio listaa sitten erilaiset tavat toimia.

Lyhyitä tekstejä ja paljon tosi hyvää tietoa. Etenkin ympäristöosuudesta olen iloinen, että siinä ei ole mitään mutuilua, vaan on listattu oikeasti merkittäviä ongelmia ja tekoja.

Minun on tarkoitus antaa tämä kirja eteenpäin serkulleni.

Silja Annila, Sanna Pekkonen ja Kaisa Uusitalo: Tekoja nyt! Maailmanpelastajan käsikirja, Otava 2020. 112 sivua. Sain tämän kirjan, sillä minua haastateltiin tausta-aineistoksi. 

Kehon kuuntelusta

Kirja kehon kuuntelusta. Kirja käsittelee kehon kuuntelua erityisesti syömisen ja liikkumisen näkökulmasta. Minua tietenkin kiinnostaisi enemmän unen näkökulma. Mutta hyviä juttuja. Kirja koostuu pitkälle kirjoittajien omista kokemuksista eikä yritäkään tarjota ainoaa oikeaa ratkaisua.

Susanna Jussila ja Emmi Ohraniemi: Kotona kehossa, matka kehon ja sielun sopukoihin, Otava 2020. 4h16 min lukija Kati Tamminen. Kuuntelin äänikirjana.

Rosvo-klassikko

 

En ole muistaakseni kirjannut yhtään lapselle lukemaani kirjaa tänne. Yleensä kirjat ovat joko niin lyhyitä, että ne luetaan kerralla tai sitten jos ovat pidempiä, en koskaan saa lukea koko kirjaa, vaan välillä on isänkin vuoro (tai no, jopa useammin kuin minun). Mutta jospa nyt alkaisin kirjaamaan näitä pidempiä. Tätä en antanut isän lukea ollenkaan.

Olin lukenut lapsena ja muistinkin tosi hyvin koko kirjan. Minulla oli siis tämä kirja, juuri samannäköinen painos. Kieli oli aika kökköä, ja minulle tuli fiilis, että tarina on kirjoitettu teatterille. Siellä on mukana laulujakin. Lauloin niitä sitten itsekeksimilläni melodioilla. (Kirjan lopussa olisi kyllä ollut nuotitkin).

En tiennyt, että kirja on näin vanha.

Thorbjörn Egner: Kasper, Jesper ja Joonatan, kolme iloista rosvoa, WSOY 2009, 15. painos. Alkuteos 1955. Lainattu kirjastosta.

Itkettävä komedia

Luulin valinneeni hauskan kirjan, mutta enemmän itkin kuin nauroin. Pidän Miika Nousiaisen huumorista telkkarissa. Hän on superhauska. Toki hänellä on myös yhteiskunnasta sanottavaa. Pintaremonttia-kirjassa oli kyllä kaiken maailman elämän kurjuudet koottu samaan teokseen, mutta toimii. Lapsettomuutta, yksinhuoltajuutta ja omaishoitajuutta. Ihan pari kertaa meni mielestäni vähän liian överiksi, mutta sitten taas palattiin ruotuun. Kirjassa oli aika paljon porukkaa, ja näkökulmaa vaihdettiin monien henkilöiden välillä. 

Juurihoidon olen lukenut vuonna 2018, ja Vadelmavenepakolaisen joskus ennen tämän blogin aloittamista (se on vuodelta 2007). Sittenhän minulla ei olekaan lukematta kuin Metsäjätti ja Maaninkavaara. Niistä ensimmäisen näin elokuvana syksyllä.

Miika Nousiainen: Pintaremontti, Otava 2020. 8h30min. Lukija Oskari Katajisto.

Asiaa lihavuudesta

En ollut lukenut mitään Virpi Hämeen-Anttilan kirjoista, mutta toki tiesin tällaisen kultturellin kirjailijan olemassaolon. Kirja oli kiinnostava: omaelämänkertaa, mutta ennen kaikkea pohdintaa painosta ja ylipainosta kulttuurissamme ja terveydenhuollossamme. Jäin vaan jälleen kerran miettimään, että olisiko tätä voinut kirjoittaa nykyinen lihava? Vai annamme äänen vain entisille lihaville tai eikö nykyiset lihavat ota puheenvuoroa?

Virpi Hämeen-Anttila: Paino, miten pääsin sinuiksi kehoni kanssa, Otava 2019, 6h44min (232s). Lukija Krista Putkonen-Örn (tykkään tästä lukijasta paljon!). 

Vuosi alkaa klassikolla

En ihan päässyt tämän klassikon pariin jouluna, mutta heti vuoden aluksi. Tietenkin itkin.

Charles Dickens: Saiturin jouluyö, Satukustannus (alkuteos 1843), 127s. Kirjassa ei ole painovuotta, mutta suomennos on vuodelta 1986. Se onkin ainoa suomennos tällä nimellä. En muista, mistä kirja on peräisin, mutta olen saanut sen aika pian tuon suomennosvuoden jälkeen.

Vuoden 2020 saldo: 40

Vuonna 2020 luin ja kuuntelin (mikä verbi kertoisi nuo molemmat) yhteensä 39 kirjaa: 15 kaunokirjallisuutta ja 24 tietokirjaa. Parhaimmat tietokirjat tuntuvat nyt olevan tarinallisia tietokirjoja, niitä oli muutama joukossa.

Lisäys 19.11.2021

Kuuntelin myös Kirsti Paakkasen elämänkerran. Eli saldo tasan 40.