Hyvä raon olivat kirjoittajat löytäneet. En muista aiemmin edes nähneeni parisuhdekirjaa, joka keskittyisi nimenomaan lapsiperheaikaan. Minulle vähän myöhään, kun lapsi on jo 6v ja kirjassa keskitytään lähinnä vauva- ja taaperovuosiin. Monia hyviä ajatuksia tasa-arvosta perheessä. Ja moniin minulla on omia mielipiteitäni.
Raisa Mattila ja Julia Thurén: Lapsiperheen parisuhdekirja, WSOY 2019, 240 sivua. Lainattu kirjastosta.
torstai 24. tammikuuta 2019
Introvertit
Verteistä puhutaan nyt jonkin verran ja ekstroverttien ylivoimaa kyseenalaistetaan. Tällainen ambivertti kuin minä, katselee maailmaa mielenkiinnolla. Oikein hyvä kirja, vaikka joissain kohdin tuntui, että nyt vedetään mutkia vähän liikaa suoriksi.
Linus Jonkman: Introvertit - Työpaikan hiljainen vallankumous, toinen painos 2015 (alkuteos 2013) Atena, 296 sivua. Lainattu kirjastosta.
Linus Jonkman: Introvertit - Työpaikan hiljainen vallankumous, toinen painos 2015 (alkuteos 2013) Atena, 296 sivua. Lainattu kirjastosta.
keskiviikko 9. tammikuuta 2019
Raha-asiaa
Olin jossain vaiheessa hyvinkin aktiivinen Julia Thurénin blogin lukija ja hänen talousteemat olivat tuttuja sieltä. Kirjoittelin aiheesta itsekin yhteen aikaan. Kirjoitustyyli on siis hyväksi havaittu, tunnistaa toimittajaksi. Tiedollisesti ei valtavan paljoa uutta, mutta mukava lukea hyvää pakettia. Parista jutusta olin eri mieltä, niistä voisi jossain välissä vaikka keskustellakin jonkun kanssa.
Julia Thurén: Kaikki rahasta, Näin säästin kymppitonnin vuodessa, Gummerus 2018, toinen painos, 324 sivua. Lainattu kirjastosta.
Julia Thurén: Kaikki rahasta, Näin säästin kymppitonnin vuodessa, Gummerus 2018, toinen painos, 324 sivua. Lainattu kirjastosta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


