Matkalla 900-luvun Kiotossa

Muhkea kokemus nykyisestä ja muinaisesta Kiotosta. Tuntuu, että kaikki ovat diggailleet Japania jo vuosikausia, itse olen myöhäisherännäinen, mutta mitä sen väliä. Yhtä kaikki maa ja sen kulttuuri vaikuttavat ihmeelliseltä.

Toinen tykkäykseni kohde ovat tarinalliset tietokirjat. Kankimäki lähtee vuorotteluvapaalla tutkimaan japanilaisen hovinaisen Sei Shōnagonin elämää ja tyynynaluskirjaa. Oikein mukaansa tempaava teos, vaikka tosiasiassa taas nukahdin monta kertaa kesken kaiken. Mutta nukkuminen johtui väsymyksestä.

Sei Shōnagon kirjoitteli paljon listoja. Heti vaikuttaa erittäin symppis-tyypiltä. Listat!

Sitä mietin, että tietokirjassa pitää tietenkin olla totta kaikki se, mitä kirjoitetaan itse aiheesta (eli nyt Sei Shōnagonista, Kiotosta, Japanista), mutta entä itse kehystarinan, kirjoittajasta itsestään? Luetaanko sitäkin kuin tietokirjaa vai kuin romaania?

Mia Kankimäki: Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, Otava 2013, 14h45min (380 sivua). Lukija Petriikka Pohjanheimo

Lohdullista luettavaa unettomuudesta

Tai oikeastaan kuultavaa ja kuunneltavaa. Mikähän olisi sopiva termi, joka kattaisi sekä kirjojen lukemisen että kuuntelemisen.

Tarinallinen tietokirja unesta ja unettomuudesta. Tarinallisuus tuo siihen sen, että tietää jo lähtökohtaisesti, että nyt ei varmastikaan tarjoilla kamomillahauduke-vinkkejä. Toimii. Hyvä kirja, lohdullinen. Täydellistä nukkujaa ei tarvitse tulla, mutta toiminnallisesta unettomuudesta kärsivä voi oppia nukkumaan paremmin. Kuuntelin tämän lomautusjaksolla, jolloin nukuin itse hämmentävän hyvin.

Leeni Peltonen: Valvomo - Kuinka uneton oppi nukkumaan, Otava 2020 (2016), 240 sivua. Kuunneltu äänikirjana, lukija Annu Valonen