sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Hilpeää ja vähemmän hilpeää romaania

Kuten aina niin nytkin kirjojen postaaminen on jäänyt roikkumaan.

Luin tuossa talvella Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan hiihtokirjan. Oikein hauska, vaikka en penkkiurheilija olekaan ja monet kirjassa mainitut hiihtäjäsuuruudet olivat minulle tuntemattomia.

Sitten luin kuvottavan kirjan Juoksee saksien kanssa. Joskus vuosikausia sitten eräs kaverini suositteli kirjaa (tai kirjasta tehtyä elokuvaa, en ole ihan varma) ja kirja eksyi hyllyyni. Minulla on lukemattomia lukemattomia kirjoja hyllyssä, ja haluaisin saada ne luettua. Niinpä tartuin tähän muistelmateokseen, jonka kannessa Washington Postin toimittaja kuvailee pitkällä adjektiivilistalla. Ensimmäinen niistä oli hilpeä.

Kirjassa oli muutamia ihan hauskoja kohtauksia, mutta muuten en osannut millään muotoa pitää hilpeänä tositapahtumiin perustuvaa teosta, jossa epätasapainoisten vanhempien lapsi annetaan sairaalle psykiatrille ja tämän perheelle hoidettavaksi. Lapsi elää maailmassa, jossa lapsista ei huolehdita ja puolet lähipiiristä ovat pedofiilejä.

Toinen pitkään lukemattomana ollut kirja on George Orwellin Vuonna 1984. Klassikot eivät koskaan ole sattumalta klassikoita. Paljon miettimisen aihetta.

Tuomas Kyrö: Mielenstä pahoittajan hiihtokirja, WSOY, 108 sivua, ilmestynyt vuonna 2016. Ostettu miehelle joululahjaksi.

Augusten Burroughs: Juoksee saksien kanssa, Sammakko, 300 sivua, alkuteos v. 2002, suomennettu 2009. Omassa hyllyssä pokkarina.

George Orwell: Vuonna 1984, WSOY, 370 sivua, alkuteos 1949, tämä suomennos v. 1999. Omassa hyllyssä pokkarina. 

torstai 2. helmikuuta 2017

Kaksi romaania

Kovasti on tehnyt mieli tarttua kaunokirjallisuuteen, mutta en ole osannut päättää mihin.

Joulukuussa luin aina yhtä ihanan Supernaiivin (Erlend Loe). Se on hauska ja saa minut hyvälle tuulelle. Ja olen sen siis lukenut moneen kertaan, en poista kirjahyllystäni.

Ostin jo aikaisemmin Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittaneen (2015) Saara Turusen Rakkaudenhirviön. Se lojui muutaman kuukauden hyllyssä ennen kun otin sen joululoman lukemiseksi. Sainkin jo tammikuun puolella sitten lopppuun. Ei ollenkaan huono. Jopa hyvä. Tässä sitä miettii, miten ihminen näkee itsensä. Ja miten perhe ja suku meihin vaikuttaa.

Erlend Loe: Supernaiivi (alkuteos 1996), 222s, omassa kirjahyllyssä.

Saara Turunen: Rakkaudenhirviö (2015), 441s, omassa hyllyssä, mutta lähtee kiertoon.


lauantai 12. marraskuuta 2016

Karismaa

Sitä voi kasvaa karismaattisemmaksi ihmiseksi, jos haluaa. Sitä voi opetella.

Kortesuo pitää blogiaan täällä.

Katleena Kortesuo: Karisman käsikirja, Kauppakamari 2015, 140 sivua.

Kipsissä

Ihan mukava.

Kirjan on kirjoittanut Pauliina Vanhatalo, joka on kirjoittanut osan kirjoistaan ("hömpät"?) kirjailijanimellä Veera Vaahtera. Mietin kovasti, että missä olen häneen törmännyt ja googlasin Hesarin jutun, jossa hän kertoo miten introvertti vanhempi voi väsyä. Pistänpä nimen mieleen.

Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä, Tammi 2016, 244 sivua.



Kyllä minä mieleni pahoitin...

Harvakseltaan näemmä lueskelen Mielensäpahoittaja-sarjaa, ja nurinkurisessa järjestyksessä vielä. Ruskean kastikkeen luin 2014 ja viime vuonna Iloisia aikoja. Tämä on kirjoitettu aikajärjestyksessä noita ennen, mutta ei ole mitään väliä. Mukava pikku huumorikirjanen.

Lukeminen tällä saralla ei lopu kesken, sillä Kyrö on kiihdyttänyt tahtiaan ja tänä syksynä ilmestyi kolme Mielensäpahoittaja-teosta: Hiihtokirja, keittokirja ja Miehen työt.


Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja, WSOY 2010, 130 sivua. 

Rikosromaani


Olenko lukenut yhtäkään Sofi Oksasen kirjaa? Minusta tuntuu, että en ole. Nyt kuitenkin luin Norman. Ihan mukiin menevä romaani. Eikä siitä ehkä sen enempää. Taisin aloittaa Sofi Oksasen kirjoihin tutustumisen sieltä epätyypillisestä päästä.

Sofi Oksanen: Norma, Like 2015, 304 sivua. 


Enkä revi

Minulla on sellainen haave, että muistaisin päivittää tänne kaikki lukemani kirjat, mutta en muista. Pistänpä nyt ylös muutama rästikirjan, ja yritän jälleen kerran skarpata.

Kirjan nimi on raflaavasti Revi tämä kirja. Onnistunut nimi, sillä ihan sen perusteella otin kirjan käteeni. Minusta tuntuu, että en ollut tästä ehkä aikaisemmin kuullut.

Todella hyvä kirja. Luin siis jo pari, kolme kuukautta sitten. Pointti on se, että positiivinen ajattelu ei toimi. Näinhän olemme sen todenneet. Se voi toimia joskus vähän, mutta ei siitä hirvittävän suurta hyötyä ole. Sen sijaan positiivinen toiminta auttaa. Toimi niin kuin sinulla olisi jo se, mitä haluat. Älä vain ajattele, että tästä tulee hyvä päivä, vaan sano se ääneen: "Minusta tuntuu, että asiat onnistuvat. Olen hyvin tyytyväinen itseeni ja maailmaan tänään. Tämä on niitä päivä, jolloin puhkun intoa!" Ajatukset ovat mitä ovat, mutta teot toimivat (vaikka olisivatkin valhetta).

Kirja nojaa tieteelliseen tietoon ja on täynnä esimerkkejä. Kirjan lopussa on satoja viittauksia tieteellisiin artikkeleihin. Kirjassa on myös paljon tehtäviä, mutta minun ei niitä välttämättä tule aina tehtyä. Ajattelen aina, että teen joskus, mutta nyt haluan ahmia tätä kirjaa. (Ja kuinka moni lähtee vartin kävelylle ulos kesken kirjan, jos käsketään?)

Kirja on niin hyvä, että saatan palata siihen myöhemminkin. Ehkä harkitsen jopa hankkivani sen.

Richard Wiseman: Revi tämä kirja, Atena 2014, 358 sivua. Lainattu kirjastosta.