lauantai 18. tammikuuta 2020

Olennaiseen keskittyminen

Ehkä olen jo funtsinut teemaa niin paljon, että tästä en kovin kummosia saanut irti.

Maaretta Tukiainen: Tärkeintä tänään, Näin saat vähemmällä enemmän, Tuuma 2019, 138 sivua. Lainattu kirjastosta.

tiistai 31. joulukuuta 2019

Äitys ja työ ne yhteen sopii

Miten yhdistää työ- ja perhe-elämä? Ihan hyviä juttuja, ja hyviä muistutuksia, että kaikkea ei voi eikä edes kannata yrittää tehdä täysillä ja täydellisesti. Jossain kohtaa kirjaa kyllä hiipii mieleen, että eiköhän ne ruuhkavuosien kuningattaret ole jossain muualla. Kirjaan on haastateltu johtajaäitejä. En tarkoita, etteivätkö olisi saaneet paljoa aikaiseksi ja eikö olisi ollut kovaa hommaa. Mutta ehkä toisenlaisia vinkkejä olisi saanut vaikka duunari-yh-äideiltä: eivät saa itse valita työaikoja, työ ei välttämättä jousta piiruakaan, kotona ei ole tasa-arvoista puolisoa eikä ole rahaa ostaa siivous- tai lapsenhoitopalveluja. Kirjassa oli toki yksi yh-äitikin.

Tässä kuten muuallakin minua ärsyttää, kun asioista ei puhuta oikeilla nimillä. Toiset olivat pitkään äitiyslomalla ja toiset vähemmän aikaa. Miltein kaikki olivat kuitenkin ilmeisesti pitäneet ihan kokonaan äitiysvapaan. Sehän kestää vain noin nelisen kuukautta. Sen jälkeen ollaan vanhempainvapaalla ja sitten hoitovapaalla.

Toinen vähän hähmäinen sana on kotiäiti. Sanakirja määrittelee sen äidiksi, joka ei käy kodin ulkopuolella ansiotyössä. Minusta äitys- tai vanhempainvapaalla oleva ihminen ei ole kotiäiti. Eikä oikein vielä hoitovapaallakaan, ellei niitä nyt ole kovin montaa peräkkäin.

Pääosin oli mukavan raikasta luettavaa. Rehellistä. Välillä johtajista on juttuja, joissa selkeästi valehdellaan ja liioitellaan: ihmiset teleporttaavat töihin jne (tyyliin "herään kuudelta: käyn vajaan tunnin lenkillä, vien lapset päiväkotiin ja olen työpaikalla seiskalta" ööö, olet lasten päiväkodissa töissä ja menet sinne hikisenä?).

Jos olisin terve eikä olisi uniongelmia, niin jaksaisin itsekin ihan mitä tahansa. :D

Anni Erkko: Uraäidin selviytymisopas, Atena 2019, 240 sivua. Lainattu kirjastosta.

Jouluklassikko

Minulla oli ennen tapana lukea Saiturin joulu vuosittain aina jouluisin, mutta nyt tajusin, että en ole lukenut vuosikausiin. En ehkä lapsen syntymän jälkeen. 

Itkuhan tässä tirahtaa. Kuvitus on tässä versiossa aivan mahtava (John Worsleyn). En varmaan ole mitään kirjaa lukenut yhtä monta kertaa kuin tätä (paitsi lapselle muutamia kirjoja).

Charles Dickens: Saiturin jouluyö, Satukustannus, (alkuteos 1843), 127 sivua. Kirjassa ei ole painovuotta, mutta suomennos on vuodelta 1986. Se onkin ainoa suomennos tällä nimellä, muut ovat vähän eri nimisiä. En muista, keneltä olen kirjan saanut tai tarkasti milloin, mutta aika pian tuon suomennosvuoden jälkeen. 

maanantai 23. joulukuuta 2019

Vinkki priorisointiin

Olen itsekin huomannut, että maailmassa on liikaa kaikkea. Koko elämäni ajan olen kärsinyt siitä, että olisi hyvä osata valita jotain ja valita osa sitten pois.

Pienen kirjasen luki aika nopeasti, ja se antoi yhden vinkin, miten valita kaikesta paljoudesta tärkeimmät ja olennaisimmat.

(Kirja on lyhyempi kuin sivumäärä antaa olettaa. Se on pienikokoinen ja vaikka sivuilla ei juurikaan ole kuvia, se on taitettu hyvin väljästi. Eli on pieni kirja.)

Saku Tuominen: Juu ei, pieni kirja priorisoinnista, Otava 2018, 270 sivua. Lainattu kirjastosta.

Uupumuksesta

Oivallinen kirja uupumisesta. Sisältää tehtäviä ja haastateltujen ihmisten kertomuksia.

Liisa Uusitalo-Arola: Uuvuksissa. Kirja sinulle, joka tahdot voimasi takaisin, Tuuma 2019, 247 sivua. Lainattu kirjastosta.

tiistai 3. joulukuuta 2019

Esikoisen jälkeen toinen

Kirjailijan toinen kirja toisen kirjan kirjoittamisen tuskasta. Kirjassa seurataan vuoden ajan, mitä tapahtuu, kun esikoinen on julkaistu. Vastaus kriitikolle, joka kirjailijan mielestä murskasi teoksen. Turusen ensimmäinen kirja oli aika hauska, tämä ei niinkään. Paljon on materiaalia omasta elämästä. Mutta musertuiko kirjailija oikeasti, sitä ei voi tietää. Hyvin ennalta-arvattavasti kirja päättyy siihen, kun päähenkilö alkaa viimein kirjoittaa seuraavaa kirjaansa.
Kirjallisuuden muoto tämäkin.

Saara Turunen: Sivuhenkilö, Tammi 2018, 236 sivua. Lainattu kirjastosta.

Suomen historiaa

Juuri tällaisia kirjoja minun pitää välillä lukea: populaari tietokirja aiheesta, josta en tiedä juuri mitään! Todella mielenkiintoinen ja opin valtavasti uusia asioita Suomen historiasta. Virisi oikein into käydä tutkimassa kirjassa kuvattuja paikkoja, mutta saa nähdä, tuleeko koskaan lähdettyä. Hyvin kirjoitettu ja hyvät kuvat.

Ilari Aalto ja Elina Helkala: Matka muinaiseen Suomeen, 11 000 vuotta ihmisen jälkiä, Atena Kustannus 2017, 264 sivua. Lainattu kirjastosta.