perjantai 16. maaliskuuta 2018

Itkettävää, ihanan kevyttä

Tämä on toinen lukusuosittelijan tarjoama romaani. Nyt luin tukka pystyssä yömyöhään, kun olin lomalla enkä malttanut jättää kesken.

Olin kyllä havainnut tällaisen kirjailijan olemassa olon. Kirjan kannen perusteella ajattelin sen olevan liian hömppää minulle. Olihan se hömppää, mutta pidin kovasti. Taitava kirjoittaja. Ihan en kaikkea pitänyt uskottavana, mutta ei se mitään. En ole vuosikausiin itkenyt kirjaa lukiessa niin paljon kuin tätä lukiessa. Mikä ihana, puhdistava tunne!

Kirjassa kohtaavat siis nuori nainen ja neliraajahalvaantunut mies; ensimmäinen pestautuu henkilökohtaiseksi avustajaksi jälkimmäiselle.

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää, Gummerus, alkuteos 2012, toinen painos suomennoksesta 2015, 473 sivua. Lainattu kirjastosta.

Taas uusia oivalluksia elämästä

Self-help-oppaita on pilvin pimein, mutta tämä oli erityisen hyvä. Olinkin ehtinyt listata tämän loputtomaan kirjalistaani, sillä olin lukenut Emma Seppälän haastatteluja useammastakin lehdestä. Hän on siis varmaan haastateltu erityisesti nimensä vuoksi Suomessa; sukujuuret ovat suomalaiset, vaikka nainen ei esimerkiksi puhu suomea (takakannen mukaan viittä muuta kieltä kylläkin).

Tiukkaa faktaa psykologian tohtorilta onnellisuudesta ja positiivisesta stressistä, toki kirjoitettu hyvin helppolukuiseksi. Kirjan nimi on suomaliseen makuun aika mahtipontinen. Kiinnostavia juttuja. Esimerkiksi toimistotyöläisen uupumus iltaisin voi johtua siitä, että päivän mittaan tuntee niin suuria (positiivisia) tunteita (eli on vaikkapa innoissaan!). Näin tietenkin, en ollutkaan ajatellut.

Emma Seppälä: Elä onnellisemmin, Käytännön opas onnellisuuteen, menestykseen ja hyvinvointiin, Harper Life, alkuteos 2016, 256 sivua. Lainattu kirjastosta.

Hakaniemen puuduttaja viihdyttää

Olen lukenut Vadelmavenepakolaisen ja pidän Miika Nousiaisesta televisiossa. Hyvät ja huonot uutiset oli pitkään lemppariohjelmani telkkarissa. Rakastan juuri tuollaista huumoria, ehkä olen pyrkinyt itsekin vähän samanlaiseen.

Juurihoito kertoo uskomattoman tarinan sisaruksista, jotka löytävät toisensa aikuisena. Sattumalta vähän samaa teemaa kuin aiemmin talvella lukemassani Karilla-kirjassa. Juurihoito pyörii myös Kansallisteatterissa. Olisi hauska käydä katsomassa se.

Miika Nousiainen: Juurihoito, Otava 2016, 332 sivua, lainattu kirjastosta.

torstai 22. helmikuuta 2018

Kotirouva tapaa vakoojan ruoan merkeissä

Pyysin kirjastosta lukusuosituksia, kun huomasin sellaisen palvelun olemassa olon. Aivan huikea palvelu. Ja tottatosiaan, sitä vartenhan ne ihmiset ovat siellä töissä: auttamassa meitä lukijoita.
Sain yhdeksän kirjan listan. Olin lukenut listalta kaksi kirjaa, jotka olivat hyviä kumpikin. Sitten tartuin listalla olevaan Leena Parkkilaisen teokseen. En ollut kuullut kirjasta tai kirjailijasta ennen lukusuositusta, mutta valinta osui nappiin. Pääsin jopa vähän ahmimaan kirjaan. Sitä tunnetta olen kaivannut, että tekee mieli vaan lukea. Ei nyt vielä tukka pystyssä yömyöhään, mutta kuitenkin.

Ihana miljöö 50-luvun Töölössä ja paljon ruokaa. Tykkäsin.

Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa, Teos 2016, 335 sivua, kirjastota lainattu.

Karin jälkeläiset

En kerta kaikkiaan muista, että olenko lukenut Katja Kallion muita romaaneja, Sooloilua tai Kuutamolla. Voi olla. Mutta nyt luin Karilla-romaanin. Perhe- ja parisuhteita. Perhesuhteita sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat jääneet kokonaan vieraiksi tai heidän olemassa oloaan ei ole edes tiennyt.
Hyvä kirja. Tuskin luen toista kertaa, joten laitan kirjan kiertoon.

PS. Nyt kun näin Elokuvamuisti-kirjan kannen, niin muistan lukeneeni sen.

Katja Kallio: Karilla, Otava, 2008, 287 sivua, omassa kirjahyllyssä.

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Mitä eroa on Suomella ja Amerikalla?

Miksi pohjoismainen tapa järjestää yhteiskunta on parempi kuin amerikkalainen ja takaa yksilölle vapauden eli juurin sen mitä rapakon takana alleviivataan. Mielenkiintoinen kirja, vaikka välillä hitusen tympi ylisanat ja ylistäminen. Mutta kirja olikin kirjoitettu amerikkalaisille. Opin paljon uutta Yhdysvaltojen terveydenhuolto-, sosiaaliturva- ja koulutussysteemeistä.
Luin tämän kirjan jo ennen viimeksi kirjattua, alkuvuonna kuitenkin.

Anu Partanen: Pohjoinen teoria kaikesta Parempaa elämää etsimässä, Tammi 2017, 362 sivua, lainasin kirjastosta.

lauantai 13. tammikuuta 2018

Kirja masennuksesta

En ole lukenut yhtään Pauliina Vanhatalon "vakavaa" romaania. Muistan lukeneeni pitkän artikkelin hänestä ja introvertistä äitiydestä Hesarista, ja siinä oli paljon ajateltavaa. Sitten olen lukenut yhden hänen kevyistä romaaneista, nimimerkillä Veera Vaahtera kirjoitettu.
Nyt nappasin kirjaston pokkarihyllystä ihan kirjan nimen perusteella. Masennus kun ei ole vierasta minullekaan, niin ajattelin, että toisen masennuksesta voi vaikka oppia jotain. Tai ainakin lohduttautua. Ei huono kirja, rehellinen ja tutun kuuloinen. Nopeasti sujahtivat metromatkat. Ehkä lukijaksi sopii parhaiten sellainen, jolle masennus on tuttu, joko omasta päästä tai perheen parista.

Ja pistän harkintalistalle, että lukisin myös jonkin hänen "vakavimmista" romaaneistaankin.

Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi, S&S 2016, 236 sivua, lainattu kirjastosta.