Leikkiminen kielletty!

Menin ennen joulua kirjastoon ajatuksenani lainata jokin kevyt kirja. Ensimmäisenä käteen osui tämä, nauroin itselleni ja lainasin sitten Minishoppaajaan. Tämä oli Minishoppaajan vastakohta. Hauska, kiinnostava ja hyvin kirjoitettu. Luin tämän eilen. Olen lukenut Laajarinteen aiemman kirjan Muumit ja olemisen arvoitus (joka toivon mukaan löytyy edelleen kirjahyllystäni) ja tämä oli aivan yhtä hyvä. Häneltä on näköjään ilmestynyt viime vuonna Kehys-niminen teos, lienee sekin luettava.

Kirja käsitteleen lasten ja nuorten asemaa ja kasvatusta. Siinä on paljon hauskoja ja karmivia faktoja, ja roppakaupalla tuoreita ajatuksia. Äideillä ja isillä on vanhemmus hukassa, huutavat lehdet. Ei hätää, ongelma ei ole uusi, samaa on toitotettu jo 1700-luvulta lähtien. Enpä ollut ajatellutkaan, että ADHD:n kriteerit voivat kertoa yhtä lailla mielenkiinnottomista tehtävistä kuin lapsen keskittymishäiriöistä.

Yksi ongelma lasten kasvatuksessa on se, että lapsuutta ei ajatella osana elämää, vaan lapsuus on aika, jolloin ihminen koulitaan oikeanlaiseksi ihmiseksi elämää varten. Lapsilta ei kysytä, lapset eivät saa päättää. Kirjassa on paljon asioita, jotka pistävät ajattelemaan. Mieleen tulee paljon kysymyksiä, mutta kirja antaa aika vähän vastauksia. Just hyvä. Lopussa on yksi aika hyvä ratkaisu: kaksin- tai kolminkertaistetaan perusopetuksen henkilökunta ja samaan aikaan puolitetaan koulupäivien pituus. Ihan oikeasti. Ja sille olisi kovat perustelut. Kannattaa lukea ne!

Jukka Laajarinne: Leikkiminen kielletty! Kontrolliyhteiskunnan lapset, Atena 2011, 174 sivua. Lainasin kirjastosta.

Teen ystävälle

Sain lahjaksi kirjan, jonka ahmin. Teen ystävän kirja on aivan ihana kirja! Se on tiivis katsaus teen historiaan, kerrotaan mitä tee on ja miten sitä kannattaa nauttia. Minulle heräsi heti into hankkia hyvää vihreää teetä ja kokeilla veisikö se minutkin mennessään. Tähän mennessä olen maistanut vain pahanmakuisia, kitkeriä vihreitä teitä.

Kirja on kaunis, käteen sopiva ja siinä on ihanan rauhallisia kuvia. Kirjoittaja kertoo omista kokemuksistaan ja teestä suomalaisesta näkövinkkelistä. Ensin kirja innostaa, mutta jatkossa se toimii hakuteoksena: täältä voi katsoa mitä mikäkin tee on, milloin se on parhaimmillaan ja miten se kannattaa valmistaa.

Pirkko Arstila: Teen ystävän kirja, Sammakko 2011, 197 sivua. Saatu lahjaksi ystävältäni Heidiltä. Kiitos!

Uskottavuusongelmia

On ihan sama tavaako huonoa kirjaa pitkään ja hartaasti (Herääminen) vai lukeeko nopeasti (Minishoppaaja).

Herääminen on Risto Isomäen neljäs romaani. Olen lukenut numerot viisi (Sarasvatin hiekkaa) ja kuusi (Litium 6). Sarasvatin hiekkaa oli kohtuullinen. Isomäellä on hienoja ideoita, mutta erityisen hyvä romaanikirjailija hän ei ole. Ilmeisesti hän on kuitenkin oppinut matkan varrella, sillä Herääminen on huomattavasti huonompi kuin uudemmat kirjansa. Kieli on kömpelöä ja ihmiset omituisia, "faktoiltakin" putoaa pohja jos höpöttää AIDS-viruksista ja pistää tyypit sukeltelemaan märkäpuvussa Jäämereen.

Pääsin kirjassa sivulle 192 ja sitten en pystynyt enempää. Viimeinen niitti oli maapallolle tulleet avaruusoliot, en halua tietää heistä sen enempää. Avaruusoliot ja sukkahoususankarit ovat sellainen juttu, joita en halua kirjoihin enkä elokuviin. Kirja jäi siis siihen.

Ajattelin hakea jouluksi jotain kevyttä lukemista. Olen kuullut himoshoppaaja-sarjasta ja silmiini osui kirja Minishoppaaja. No, minäpä otin sen. Sisko varoitti jo heti, että kirja ei sovi mihinkään muuhun kuin englannin kielen opiskeluun tai ylläpitoon. Hän on lukenut sarjan aikaisempia osia Englantiin muutettuaan.

Kirja oli surkea: ihmiset ohuita kuin paperinuket, juonen käänteet niin typeriä, että teki mieli repiä tukkaa päästä. Luin kirjaa parisataa sivua ja sitten luovutin. Sophie Kinsella, mitä ihmettä oikein ajattelit?

Tässä siis kaksi kirjaa, jotka kumpikin jäivät kesken. Syystäkin.

Risto Isomäki: Herääminen, Tammi 2000, 287 sivua. Bookcrossing-kirja, jonka vapautan johonkin.

Sophie Kinsella: Minishoppaaja, WSOY 2011, Suomentaja Kaisa Kattelus, 403 sivua. Kirjaston kirja.

Jätteistä

Minulla on ollut melkoisen huono lukusyksy. Olen joitain kirjoja lueskellut ja selaillut. Lähinnä askartelu-, käsityö- ja joulukirjoja, mutta kaikki olen jo palauttanut kirjastoon. Kovin vähän olen lukenut.

Mieleen on jäänyt vain yksi luettu kirja: Jätteiden käsittely Suomessa, joka liittyy siis jätteiden käsittelyn kurssiin. Oli todella mielenkiintoinen kurssi ja kirja siinä sivussa. Ei siitä sen enempää.

Kari Hänninen (toim.): Jätteiden käsittely Suomessa, Jyväskylän yliopisto 2009, 291 sivua. Luettu yliopiston kirjaston lukusalikappaleena.