Jouluklassikko

 Luin jälleen jouluaattona. Itkin tietenkin.

Charles Dickens: Saiturin jouluyö, Satukustannus (alkuteos 1843), 127s. Kirjassa ei ole painovuotta, mutta suomennos on vuodelta 1986. Se onkin ainoa suomennos tällä nimellä. En muista, mistä kirja on peräisin, mutta olen saanut sen aika pian tuon suomennosvuoden jälkeen.

Huippu!

Elämän synty kiinnostaa kovasti. Samoin elämän historia. Miljoonat ja miljardit vuodet sekoittuvat, ja asioiden mittasuhteita on vaikea hahmottaa, mutta kiehtovaa tämä kaikki on. Tässä kirjassa yhdistyvät elämän synty ja ympäristöongelmat. Voiko olla mitään kiehtovampaa? Keskellä kirjaa oli pitkä juonne suunnitelmista muuttaa avaruuteen. Se vaikutti ensin jopa vähän oudolta sivupolulta, mutta loppujen lopuksi liittyikin asiaan. Annoin bookbeatissä tälle viisi tähteä.

Kirsi Lehto, Harry Lehto, Pekka Janhunen: Elämä maapallolla, Tähtitieteellinen yhdistys Ursa 2021. 4h32min, lukija Juhani Rajalin. Kuunneltu äänikirjana.

Laskenko mukaan?

Lainasin kirjan. Takakansi tuntui tutulta, mutta olen monesti lukenut takakansia lainaamatta kirjaa. Aloin lukea kirjaa ja tajusin, että olen kyllä lukenut tämän. En vaan ole laittanut sitä ylös tänne. Olen vielä nimenomaan lukenut kirjan enkä kuunnellut. Espoon vuosilta näen historiasta lainaamani kirjat. Jyväskylässä historia pitää näköjään erikseen kytkeä päälle enkä ollut sitä tehnyt. Espoosta en ole tätä lainannut, eli olen ehkä lukenut tämän tänä tai viime vuonna. Santopolon aiemman teoksen olen lukenut neljä vuotta sitten.

Kirjaan sen nyt, jospa en enää kolmatta kertaa aloittaisi. :)

Jill Santopolo: kun sanat eivät riitä, Otava 2019, 366 sivua. Kirjastosta.

Opaskirjanen nuorelle kirjoittajalle

Tämä on ollut minulla pitkään hyllyssä ja olen sen lukenut aiemminkin. Mutta näköjään ei ole merkintää blogissa, joten olen varmaan lukenut sen todella kauan aikaa sitten. Hyvin käytännöllinen opas kirjoittamiseen, pilke silmäkulmassa kirjoitettu. Ehkä varsinaisesti ohjeet eivät enää päde 2020-luvulla, vaan kertovat enemmän maailmasta lähes sata vuotta sitten. Millaisia tekstejä oli olemassa, mitä luettiin ja kirjoitettiin.

Erityisesti jäin miettimään novelleja. Olen lukenut niitä kyllä koulussa, mutta aikuisena en varmaan ensimmäistäkään. Onkohan niitä olemassakaan enää?

Mika Waltari: Aiotko kirjailijaksi? WSOY, ensimmäinen painos 1935. 216 sivua. Omassa kirjahyllyssä.

Asiaa raudasta

Paljon asiaa ja jonkin verran turhan syvällistäkin.

Esa Soppi: Rauta on kova aine, MIT consulting 2020, 192 sivua. Lainattu kirjastosta. 

Äidin ja tyttärien road trip

Ranskalaisen kirjailijan romaani äidistä, joka lähtee kahden tyttärensä kanssa matkailuautolla yllättäen Pohjoismaihin katselemaan kauniita maisemia. Tarina eteni äidin kertomuksena, teinin blogipostauksina ja esiteinin päiväkirjamerkintöinä. Ihan mukava romaani, mutta ei mikään elämää suurempi.

Virginie Grimaldi: Kirkkaimmat tähdet, Otava 2022 (alkuteos 2018), 331 sivua. Lainattu kirjastosta.

Naalista

Erittäin mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu tarinallinen tietokirja pohjoisen uhanalaisista eläimistä, erityisesti naalista. Vähän kuin en tiennyt mitään ankeriaista ennen kun luin Ankeriaan testamentin, niin en tiennyt naaleista mitään ennen tätä kirjaa. Nyt tiedän yhtä sun toista. Vaikka luontokato ei ole pelkästään söpöjen eläinten katoamista, niin se on kyllä myös sitä.

Mari Pihlajaniemi: Olipa kerran Pohjola, tarina katoavista lajeista ja toivosta, Tammi 2022, 4h51min, lukija Elina Varjomäki. 

Esihistoriaa

Esihistoria on kiinnostavaa. Mieleen tuli kirja, jonka luin kolme vuotta sitten. Se käsitteli Suomen historiaa. Samoja asioita, mutta Espoo-näkökulmalla.

Espoon kaupunginmuseo: Ennen Espoota, Espoon esihistoria. Ei ole painovuotta, mutta eiköhän se ole 2022. 56 sivua (eli vähän siinä ja siinä, että onko kirja vai kirjanen). Lainattu kirjastosta.

Viihdetrilogian päätös

Mukavaa viihdettä, mitä nyt muutama pikku yksityiskohta ärsytti. Jos joku asuu Kirkkonummella ja käy Leppävaarassa töissä ja vie sinne vielä lapsensakin päiväkotiin, niin miksi tämä kävisi jatkuvasti Ompussa kahvilla ja lounailla. Järjetöntä sahaamista.

Mutta Titta-sarjan päätösosa. Tykkään näistä viihdekirjoista, joissa työelämällä on merkittävä rooli. Inspiroisikohan tämä minuakin kirjoittamaan?

Vähän mietin kyllä tuota kustantamoa. Kun jossain lukee edelleen Myllylahti (niin kuin se keskimmäinen, jonka luin paperisena). Mutta kun Nextoryssa lukee tuo Saga niin olkoon se.

Maija Kajanto: Kuin tilauksesta, Saga Egmont 2021, 9h17min. Lukija Susanna Hyvärinen. 

Tutkimusmatkailijoita

Montakohan kirjaa olen unohtanut kirjata. Miten tämänkin unohdin, vaikka ihan äsken kuuntelin loppuun. Siis ihan nyt marraskuussa. Kankimäen ensimmäinen kirja on jäänyt mieleen hyvänä kirjana: mielenkiintoinen teos Sei Shonagonista, jota Kankimäki lähtee tutkimaan Kiotoon. Tässä kirjassa on vähän sama ajatus. Paitsi, että naisia on paljon ja paikkoja on paljon. Ja kaikkia hän ei suoranaisesti lähdekään tutkimaan. Ensin on tutkimusmatkailijoita ja seikkailijoita, jotka ovat käyneet Afrikassa. Loppuosassa kirjaa onkin italialaisia taiteilijoita. Lisäksi Kankimäen oma elämä ei ole ihan niin kiinnostavaa.

Että en osaa sanoa lopullista mielipidettä. Eikä tarvitsekaan, eihän nämä ole mitään kirja-arvosteluja.

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin, Otava 2018, 16h16min. Lukija Kati Tamminen.

Ykkösosa Titta-sarjassa

Kun olin lukenut pikavauhdilla yhden Kajannon viihdekirjan (ks. edellinen postaus), niin ajattelin, että siitä voi jatkaa saman tien toiseen. Tässä tapauksessa trilogian ensimmäiseen teokseen. Olin siis lukenut kirjasarjan keskimmäisen kirjan ekana. Siinä kyllä sanottiin takakannessa, että on itsenäinen jatko-osa. Jatko-osa toimi kyllä itsenäisenä, mutta tämä eka osa olisi voinut olla parempi, jos ei olisi ihan kaikkia juonenkäänteitä tiennyt jo etukäteen.

Maija Kajanto: Mittoja ja tilaustöitä, Saga Egmont 2020, 8h5min, lukija Susanna Hyvärinen.

viihdettä

Uusi lähikirjasto avattiin ja kävin etsimässä vähän lukemista. Viimeisenä etsin vielä jonkin kevyen viihdekirjan, joka tulisi luettua nopeasti. Ihana uppoutua lukemaan, monet kirjat kun jäävät aina kesken. Luin sitten nopeasti parissa päivässä kirjan Titasta, joka kipuilee työelämässä ja ensimmäistä raskauttaan. Hyvää viihdettä on varmasti vaikea kirjoittaa. Että se olisi oikeasti viihdyttävää, mutta ei kökköä. Oli muutes minulle entuudestaan tuntematon kustantaja.

Maija Kajanto: Itsepä tilasit, Myllylahti 2020, 296 sivua. Lainattu kirjastosta.

Kirjoitusopas

Aloitin ajat sitten ja sitten jäi tyyliin viimeinen luku kesken. Luin sitten kiireellä kirjaston kahvilassa loppuun, kun piti palauttaa myöhässä oleva kirja. Oli hyvä ja inspiroiva kirja kirjoittamisesta. Olisi voinut tehdä muistiinpanojakin. Luin loppuun 2.11., muta en toki vieläkään ole alkanut kirjoittamaan. Kuinkahan monta kirjaa kirjoittamisesta voisi lukea alkamatta kirjoittaa?

Mirjami Haimelin ja Satu Rämö: Kynä, kaikki tärkeä kirjoittamisesta, Tuuma 2020, 296 sivua. Lainattu kirjastosta.

Rästipostaus

Olin unohtanut kirjata syyskuussa kuuntelemani romaanin. Olen joskus aikoinaan lukenut hänen Uskollinen äänentoisto -kirjansa (näköjään ennen tätä blogia). Lisäksi luin (ehkä jopa kokonaan) Poika (About a boy) -teoksen Lontoossa asuessani. Olisikohan ainoa englanninkielinen romaani, mitä olen koskaan lukenut? Poika-leffan olen nähnyt monta kertaa, mutta tuota Uskollista äänentoistoa en muista leffana ollenkaan.

Kirja oli hyvä ja hauska. Keski-ikäinen nainen ja parikymppinen nuori mies rakastuvat ja päätyvät suhteeseen.

Nick Hornby: Olet tässä, WSOY 2022, 9h44min. Lukija Elina Varjomäki.

Aikaa hallitsemassa?

Arvasin kirjan sisällön aika pitkälle, olen sen verran seurannut Straniuksen blogipostauksia. Tavallaan voisin innostuakin osasta vinkeistä, jos olisin terve. Osasta olen aivan eri mieltä. Mutta siitä olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että aikaa ei voi hallita, mutta todellakin kannattaa valita huolella, mihin aikansa käyttää. Jos ei itse valitse, niin joku muu valitsee sun puolesta. Tai tulee vaan vahingossa tehneeksi jotain.

Luin yhtenä iltapäivänä.

Leo Stranius: Tehokkuuden taika, näin voit elää enemmän, Into Kustannus 2022, 207 sivua. Lainattu kirjastosta.

Asiaa lihavuudesta

Lihavuuteen liittyy paljon tabuja, vihaa ja pelkoa. Ennen kirjaan tarttumista en oikein edes pitänyt läski-sanan käytöstä. Sekin perusteltiin kirjassa, ja voin jopa käyttää sitä. Tosi hyviä pointteja kaikkien mietittäväksi. Ei siis vain lihavien.

Raisa Omaheimo: Ratkaisuja läskeille, Kustantamo S&S 2022, 5h4min. Kirjailijan itsensä lukema. Kuuntelin äänikirjana.

Hipaus japanilaisuutta

Pieni kirja hetkessä elämisestä. Japani kiehtoo, mindfulness alkaa olla jo elämäntapa. Ihana lukija. Hyvä kirja siis. Aloitin kuuntelemaan heti perään uudelleen, toki nukahdellen.

Francesc Miralles ja Héctor Garcia (Kirai): Ichigo ichie: Hetkessä elämisen taito japanilaisittain, Gummerus 2020. 2h54min, lukija Jukka Pitkänen. Kuunneltu äänikirjana.

Kunnon romaani

Varmaan tästä yleisestä väsymyksestä johtuu, että arastelen aloittaa kovin pitkiä kirjoja. Edes kuunnella. Kaikki iso ja pitkä tuntuu työläältä. Suon villi laulu imaisi minut mukaansa. Itkin välillä niin, että piti laittaa kovemmalle, kun en kuullut. Siskoni kävi katsomassa elokuvan ja sanoi, ettei itkenyt lainkaan. Ihmettelin, miten kirjasta voi tehdä elokuvan, joka ei itketä! Lopussa en malttanut mennä muiden kanssa yhtä aikaa syömään, kun halusin niin kovasti kuunnella.

Tarina tytöstä, joka jätetään yksin asumaan ja elämään marskimaalle. Luonnon kuvausta ja erinomaisesti rakennettu kahdessa tasossa liikkuva tarina.

Delia Owens: Suon villi laulu, WSOY 2020, 13h23min. Lukija Sanna Majuri. 

Hyvä!

Tämä oli jo keväällä lukupiirikirjana. Jäi viimeiset sivut lukematta, ei siksi että olisi jotain vikaa. Päinvastoin! Loistokirja. Suomen luonnonsuojelun historiaa ja pohdintaa siitä, miten suhtaudumme luonnonsuojelijoihin. Tunnistan hyvin tuon, että liian vihreitä pidetään outoina ja moni oikeasti luontoihminen haluaa jonkinlaista hajurakoa. 

Juha Kauppinen: Heräämisiä - kuinka minusta tuli luonnonsuojelija, Siltala 2021. 437 sivua viitteineen. Lainattu kirjastosta. 

Sydänhommeleita

Miten tehdä muutos elämässä? Miten suhtautua siihen? Paljon hyviä ajatuksia, mutta hankalasti luettava. Että milloin tää käynnistyy. Ja ihmeellistä kielellä kikkailua.

Anna Taipale: Sydänvoimaa muutokseen, Hidasta elämää, Otava 2021, 238 sivua. Lainattu kirjastosta. 

Itse valittu perhe

Kirjan päähenkilöitä on kolme hyvin erilaista lesboa, hyvin erilaisilla taustoilla. Kirja vilisee queer-hahmoja, cis-heteroita ei juuri ole. Se ei haittaa. Vähemmistöistä on niin vähän kirjoja, että ihan on hyvä täyttää yksi kirja kokonaan. Oikein hyvä tarina.

Tiina Tuppurainen: Sinä olet perheeni, Otava 2022. 8h12min (187 sivua), kuuntelin äänikirjana. Lukija Sanna Majuri. 

Ihmiskehon historiasta

Ihmisen esihistoria ja evoluutio kiinnostavat minua. Tässä on vähän samanlainen lähestymistapa kuin viime vuonna lukemassani Homo Sapiens -kirjassa. Tämä vain oli paremmin kirjoitettu, se toinen oli vähän sekava. Ihmiskeho on sopeutunut metsästäjä-keräilijäkulttuuriin ja nykyisestä elämäntavasta tulee joitain ongelmia. Käsitteli enimmäkseen kehoa, olisi kiinnostavaa lukea myös aivoista ja hermostosta, mutta niitä on tietenkin vaikeampi tutkia. Aivokirjan tapaan tämänkään alkuteos ei ole aivan tuore.

Olen muutes alkanut kuunnella tavallisella nopeudella. Ehkä en ole ihan niin väsynyt kuin joskus?

Daniel E. Lieberman: Ihmiskehon lyhyt historia, Into kustannus 2021 (alkuteos 2013). 16h23min (317 sivua). Lukija Juhani Rajalin. Kuuntelin äänikirjana.

Tietokirja aivoista

Kiinnostava ja hyvin kirjoitettu kirja aivoista. Aivan uusinta tietoa kirjassa ei ehkä voi olla, kun tuo alkuteos on kirjoitettu jo seitsemän vuotta sitten. Aivoja tutkitaan paljon ja varmasti löytyy kaikenlaista. Paljon asiaa neuroverkoista ja siitä, miten aivot muovautuvat.

David Eagleman: Aivojen ääretön tarina, Otava 2022 (alkuteos 2015). 10h17min (248 sivua). Lukija Kalle Chydenius. Kuunneltu äänikirjana.

Tarinoita työuupumuksesta

Kirjassa kerrotaan monen työuupuneen tarina: kullekin ihmiselle on varattu oma lukunsa. Uupuneet ovat mukana omilla nimillään ja kuvillaan. Lisäksi kirjassa on käytännönläheistä tietoa työuupumuksesta, sen hoidosta, hoitoon pääsystä ja toipumisesta.

Rosanna Marila ja Liisa Valonen: Työuupumuskirja, Docendo 2020, 159 sivua. Lainattu kirjastosta.

Onnellisemmaksi

Kirja onnellisuudesta. Aika paljon olen jo lukenut onnellisuudesta ja sen tavoittelusta. Ei siis tullut ahaa-elämyksenä, että onnen jahtaaminen tekee ihmisestä onnettoman. Itse asiassa minusta on vähän hassua, että meillä on yksi ja sama sana kuvaamaan tiettyä tunnetta ja sitten sillä samalla sanalla kuvataan hyvää, merkityksellistä elämää.

Kirjassa käsitellään tunteita hyvin. Ihan kiinnostavia juttuja luottamuksesta ja epäoikeudenmukaisuuden hyväksymisestä.

Kirjoittaja on DI ja menestystutkija.

Johanna Huhtamäki: Pakkopositiivisuudesta tasapainoon, Otava 2021, 159 sivua. Lainattu kirjastosta.

Kapitalismikritiikkiä ja meemejä

Tällaista kirjaa en ole ennen lukenut. Pieni kirjanen koostuu alle sivun mittaisista huomioista, ajatuksista. Oikeanpuoleisella sivulla on aina jokin aiheeseen liittyvä meemi, joka on napattu jostain netin sopukoista. Paljon lähteitä lisälukemiselle. Aiheet sivuavat pitkälti talousjärjestelmän, kapitalismin kritiikkiä, mutta myös muuta nykyajan menon havainnointia ja välillä ei oikein liity mihinkään.

Kirjailija on hittibiisejä kirjoittava muusikko ja kirjallisuustieteen maisteri.

Kyösti Salokorpi: Elä, naura, tuota voittoa osakkeenomistajille, myöhäiskapitalismin taskukartasto, Vastapaino 2021, 165 sivua. Lainattu kirjastosta.

Elämä on lyhyt

Jos elää vanhaksi, niin elää vain nelisentuhatta viikkoa. Se ei ole paljoa se, joten viikot kannattaa käyttää hyvin. Self help -oppaat sanovat usein, että ne ovat aina erilaisia kuin muut. Tämän kirjoittajan mukaan muiden ajankäyttöoppaiden ongelma on se, että kuvitellaan, että kaiken ehtisi tehdä. Ei ehdi. Pitää valita, mitä haluaa tehdä ja tehdä vain ne. Ei pidä tehdä niitä, jotka olisivat melko korkealla listalla, vaan pelkästään kaikkein kivoimmat. Koska kaikkea ei ehdi. Lisäksi pitää opetella tyytymään. Se ei ole paha asia. Ainahan me tyydytään johonkin.

Kun olin kuunnellut kirjan, niin teki mieli aloittaa alusta. Hyvä kirja.

Oliver Burkeman: Neljätuhatta viikkoa, Siltala 2022 (alkuteos 2021), 8h24min (179 sivua). Lukija Leena Nuora. Kuunneltu äänikirjana.

Punk-kirja nuorille

Punk on siirtynyt tietokirjoihin. Hauska pieni kirja punkista, kivasti kuvitettu.

Timo Kalevi Forss & Aiju Salminen: Mitä on punk? Rosebud 2018, 61 sivua. Lainattu kirjastosta.

Suomen läpi kävellen

Korona tuli ja Helena päätti kävellä Suomen läpi. Kävelyosuus oli ihan kiinnostavaa luettavaa. Siinä samalla kävi kyllä ilmi, että hän varmasti eroaa puolisostaan, jonka kanssa heillä ei tainnut olla kovin kummoista tunneyhteyttä ja arvostusta. Viimeinen kohta "rakastu" sen sijaan oli vain jälkikirjoitus. Henkilölle itselleen tietenkin supertärkeä asia, mutta kirjassa se oli päälle liimattua. Olisi ollut parempi ilman.

Kastikainen on ollut ilmeisesti jonkinlainen semijulkkis ennen kirjaakin, mutta minä en ollut koskaan kuullut.

Sattumoisen melkein samanvärinen kansi kuin edellisessäkin kirjauksessa.

Helena Kastikainen: Kävele, unohda ja rakastu, Storyside 2022, 9h19min (181 sivua). Lukija Mirjami Heikkinen eli kuuntelin äänikirjana.

Piinaava perheviikonloppu

Nyt on pitkä tauko kirjauksissa. Tämän kirjan olin unohtanut kokonaan, mutta onneksi nämä näkyy Bookbeatissa. Hetken piti vielä kelata siinäkin vaiheessa, kun näin kirjan kannen. Sitten muistin eikä kirja mikään huono ollut. Inhottava ja epävarma päähenkilö, joka oli kauhean kateellinen siskolleen. Tosi itsekeskeinen ihminen ja se oli hyvin kuvattu. Onko tämä nyt pienoisromaani vai novelli. Kirja kuitenkin. 

Marie Aubert: Mikään ei voisi olla paremmin, Gummerus 2022 (alkuteos 2019), 2h39min (80 sivua). Lukija Pirjo Heikkilä, eli kuuntelin äänikirjana.

Mestarillinen Kultarinta

Piti oikein etsiä, että mitähän kirjoja olen unohtanut kirjata. Hyllyllä on useita kesken olevia kirjoja. Jokunen sellainenkin, joita en aio edes lukeakaan loppuun.

Mutta tämä erinomainen kirja on kirjaamatta eli Kultarinta. Ihan alku oli sellainen, että mietin, että pääsenköhän tästä mitenkään jyvälle. Liikuttiin ajassa ja paikassa. Mutta yleensä kannattaa luottaa, että jos kirja on kehuttu, se kietoutuu hienosti tarinaksi. Niin tässäkin. Kytömäki on todella taitava tässä tarinan kieputtelussa. Se meni juuri niin kuin pitikin.

Kirja oli Finlandia-ehdokkaana.

Kirja oli maaliskuun lukupiirikirja, ja sitä olikin mukava käsitellä siellä. Lisäksi kirjaa suositeltiin minulle jo vuonna 2018, kun pyysin lukuvalmentajalta vinkkejä uusiin kirjoihin.

Kuuntelin kirjaa osittain äänikirjana. Kirja imaisi minut mukaansa, mutta tyypilliseen tapaan, minulle tuli kiire ennen lukupiiriä. Testasin jopa, kumpi on nopeampi lukija minä vai äänikirjan lukija tuplanopeudella. Minä.

Oli myös hauska sattuma, että luin Punaisen viivan ja Kultarinnan peräkkäin. Molemmissa oli tämä karhu-juttu alussa ja lopussa. Lisäksi ne sijoittuvat osittain samaan ajankohtaan: maailmat ovat vain aivan erilaiset. Kainuun korvessa ei osata sanoa vaikeaa sanaa "sosiaalidemokraatti" ja eteläisessä kartanossa eletään herraskaisesti.

Anni Kytömäki: Kultarinta, Gummerus 2014, 644 sivua. Lainattu kirjastosta.

Kainuun korvesta äänestämään

Otin haltuun yhden klassikon. Tiesin vain mitä teos käsittelee, mutta muuten en tiennyt mitään. Pidin kyllä kirjasta. Nyt tunnen Korpiloukon Topi ja Riika Romppaisen.

Ilmari Kianto: Punainen viiva, Otava 1909. 4h27 (86 sivua). Lukija Jari Silventoinen. 

Juoksi uuteen elämään

Ei oikein koskettanut tai inspiroinut minua tämä elämäntapamuutoskirja. Keski-ikäinen yritysjohtaja kyllästyi elämäänsä ja alkoi juosta.

Petteri Kilpinen: Irtiotto, Tarina toisesta mahdollisuudesta, Tuuma 2022, 184 sivua. Lainattu kirjastosta.

Millainen on Suomen tulevaisuus?

Kiinnostava kirja mahdollisista tulevaisuuksista. Hyvät ja asiantuntevat kirjoittajat ja kiinnostavaa pohdintaa. Alkoi minulle tutuilla ympäristöteemoilla, jatkui työ- ja terveysteemoilla, jotka nekin ovat vähän tutumpia. Lopuksi turvallisuutta sekä sisältä että ulkoa tulevia uhkia. Ne ovat vieraampia teemoja. Kirjan lukuhetki osui mielenkiintoisesti juuri Ukrainan sodan alkamisen aikoihin. Tulevaisuuden tutkimus kiinnostaa.

Limnéll Jarno, Hiltunen Elina, Dufva Mikko: Suomen tulevaisuudet, WSOY 2022, 334 sivua. Lainattu kirjastosta.

Kirjailijanaiset työn touhussa

Älyttömän kiinnostava kirja! Virginia Woolf sanoi, että naisella pitää olla oma huone, jos tämä haluaa kirjoittaa. Suvi Ratinen otti selvää, että oliko kirjailijoilla oma huone sata vuotta sitten. Hän kertoo kymmenen kirjailijan tarinan, miten he asuivat ja millaiset työskentelyolosuhteet heillä oli. Tajusin myös, miten vähän tunnen kotimaista kirjallisuushistoriaa. Osa mainituista kirjailijoista oli minulle nimittäin täysin vieraita. Ja heidän tuotantoaan olen lukenut hävyttömän vähän.

Suvi Ratinen: Omat huoneet, Tammi 2021, 7h/179 sivua. Lukija Hannamaija Nikander. Kuunneltu äänikirjana. 

Parempia valintoja

Tämän psykologin Aikaansaamisen taika -kirjan olen lukenut aiemmin. Luulin, että siitä on ihan vähän aikaa, mutta on näköjään 3,5 vuotta. Tämä oli mielenkiintoinen kirja siitä, miten teemme valintoja ja miten elämäänsä voi muokata siihen suuntaan, että valintoja tekisi paremmin. Kirjassa oli paljon tehtäviä, mutta eihän niitä tullut tehtyä, etenkään, kun kirjan kuunteli.

Putkonen-Örn on kyllä mun suosikkilukija. Ihan paras.

Satu Pihlaja: Valinnan paikka, Otava 2021, 6h14min/ 137 sivua, lukijana Krista Putkonen-Örn. Kuuntelin äänikirjana.

Helmikuun rästi

Tyypillinen hyvinvointikirja, self help. Mukavahan näitä on kuunnella. Jännä, että tätä kirjaa ei ollut Bookbeatissa luettavana ollenkaan, vain kuunneltavana.

Karita Tykkä: Hyvä elämä - tasapainon voima, Readme 2022, 9h47min. Kuuntelin äänikirjana.

Helmikuun lukupiirikirja

Tämä oli helmikuun lukupiirikirja melkein kuukausi sitten. Luen aina lukupiirikirjat viime tingassa. Tämän taisin lopettaa jo tuntia ennen lukupiirin alkua. Mielenkiintoinen kirja ja ennen kaikkea hyvät keskustelut. Puhuimme paljon alkuperäiskansoista. Kirjoittaja oli biologi, ja silti tärkeimmäksi aiheeksi meillä nousi nimenomaan sosiaalinen oikeudenmukaisuus.

Jessica Haapkylä: Meren tarina - meribiologin tutkimusmatka Arktikselle, Into 2019, 260 sivua. Lainattu kirjastosta.

Yhteisessä kodissa

Vuoden ensimmäinen äänikirja kuunneltu. Tiffy ja Leon ajautuvat erikoiseen asumisjärjestelyyn eli asuvat samassa asunnossa eri aikoihin tapaamatta toisiaan. Tämä oli Beth O'Learyn esikoinen. Kakkosen olinkin jo lukenut. Taitaa löytyä feel good -osastolta tämäkin kirja, mutta mukana on ihan vakavaakin asiaa parisuhteiden psyykkisestä väkivallasta. Pidin, ja laitoin lukulistalle kirjailijan kolmannenkin kirjan.

Beth O'Leary: Kimppakämppä, WSOY 2020, 13h43min (292 sivua). Lukijat Anssi Niemi ja Kati Tammensola. Kuunneltu äänikirjana.

Palautumisesta

Palautuminen kiinnostaa aina. Kirjassa esitelty DRAMMA-malli oli minulle uusi juttu ja oikein järkeen käyvä. Otin heti käyttöön.

Anniina Virtanen: Psykologinen palautuminen, Tuuma-kustannus 2021, 221 sivua. Lainattu kirjastosta.

Yoga girl uusintana

Luin kolme vuotta sitten joogakirjan, joka mielestäni sopi oikein hyvin kylmään Suomen talveen, koska se on ilmeisesti kirjoitettu ja kuvattu Aruballa. Ihan tavallinen hyvinvointikirja, mutta silti jotenkin inspiroiva.

Olen lainannut kirjan sen jälkeenkin, mutta nyt myös luin sen. Ja olen alkanut tehdä aurinkotervehdyksiä aamuisin.

Seuraan kirjoittajaa instassa. Hän on juuri muuttanut perheensä kanssa Ruotsiin, josta on kotoisin. Ei enää aurinkorantoja.

Rachel Brathen: Yoga girl - löydä tasapaino ja elä täyttä elämää, Atena 2016, 163 sivua. Lainattu kirjastosta.

Kolme viime vuodelle, kaksi tälle vuodelle

En ole koskaan nähnyt ainuttakaan näytelmää tai ohjelmaa Myrskyluodon Maijasta. Teini-ikäisenä olen kyllä ollut liimaamassa sammaleita näytelmän lavasteisiin Varkauden teatterissa. En siis edes tuntenut tarinaa. Olen aina pitänyt instrumentaalista Myrskyluodon Maija -kappaletta tosi kauniina, ja miettinyt, että pitäisi lukea se kirja.

Nyt luin joulun pyhinä koko viisiosaisen sarjan. Kolme ekaa viime vuoden puolella ja kaksi tämän vuoden. Voi että minä itkin. Itkin aivan valtavasti. Elämä oli niin älyttömän raskasta. Oikeastaan alkaa taas itkettää.

Googlasin vielä, että kirjailijan puoliso ja lapsi olivat hukkuneet ja siksi tämä oli alkanut kirjailijaksi. Itketti siis sekä Maija että Anni.

Kirjoja lukiessa mietin, että pitäisi todellakin lukea vanhempaa kirjallisuutta. En ymmärtänyt kaikkia lauseita: merenkulkusanasto on minulle vierasta ja osa kielestä vanhahtavaa. Lisäksi mietin lukukokemustani lukioajoilta: minulle ikävimpänä muistona jäi Salka Valka. Aihepiiri on vähän sama ja aikakausikin sinnepäin, joten olisikohan nyt sopiva hetki kokeilla sitä uudelleen.

Anni Blomqvist: Myrskyluoto (yhteisnide: Tie Myrskyluodolle, Luoto Meressä, Maija, Meren voimia vastaan, Hyvästi Myrskyluoto), Gummerus 2014, yhteisniteen kolmas painos. Alkuteokset 1968-73 ja suomennokset 70-luvulta. 748 sivua. Lainattu kirjastosta.

Vuoden 2021 saldo: 40

Vuosi oli lukemisen suhteen suunnilleen samanlainen kuin edellisetkin. Välillä spurttasin ja luin muutaman viikon aikana useamman kirjan ja sitten taas välillä hiljaiseloa. Koko vuoden saldo on hyvin sama kuin aikaisempinakin vuosina eli tasan 40 kirjaa. Niistä kolme on seuraavassa postauksessa.

Kaunokirjallisuutta (23) enemmän kuin tietoa (17), mikä taitaa olla vähän poikkeavaa, mutta ihan hyvä suunta. Äänikirjoja joka neljäs eli kymmenen.

Tämän vuoden tavoitteeksi voisin ottaa sen, että lukisin loppuun nuo kirjat, jotka seisovat tuossa hyllyssä.