Vakavaa viihdettä

Stand up -koomikko selviytymässä veljensä kuolemasta. Tämä on toinen Veera Vaahteran kirja, jonka on lukenut. Ensimmäisen luin neljä vuotta sitten. Nimensä mukaisesti viihdyttävä. Kaikkinensa viiden Pauliina Vanhatalon kirjoista, jonka olen lukenut. Muistan edelleen hänen haastattelunsa Hesarissa, jotenkin pidin heti tyypistä.

Veera Vaahtera: Vedet silmissä, Tammi 2020, 207 sivua. Lainattu kirjastosta.

Klassikon parissa

 

Alussa olivat suo, kuokka ja - Jussi. Suomen suvi on kaunis. Mutta lyhyt. 

En ole koskaan lukenut. Paikkaan siis sivistykseni aukkoa. Tämä on kuitenkin yksi mieheni suosikkikirjoista. Kirjaan nämä kolme osaa erikseen, sillä luin ensimmäisen osa ja vähän toistakin aika nopeasti, mutta sitten kirja jäi kesken. Katsotaan, saanko sen etenemään pian.

Väinö Linna: Täällä pohjantähden alla, osa 1. WSOY 2003 (alkuteos 1959). Löytyy omasta kirjahyllystä kovakantisena yhteisniteenä.

Unohtunut kirjaus

Pohdin tässä yhtenä päivänä, mitkä ovat olleet tämän vuoden parhaita lukemiani kirjoja. Huomasin, että yksi todella hyvä on jäänyt kirjaamatta. Kuuntelin sen keväällä. Tässä tietysti mietin, että olenkohan unohtanut kirjata jotain muutakin. Harmi, kun Suomalainen-palvelussa kuunnellut (tai luetutkaan) kirjat eivät jää mihinkään muistiin. Niitä olisi kiva katsella.

Mutta siis luonnon monimuotoisuus on todella kiehtova aihe. Ymmärrän toki sen merkityksen (luin Kuudennen sukupuuton näköjään kolme vuotta sitten), mutta tietenkin on kiinnostavaa kuulla yksityiskohtia ja tämä on kirjoitettu suomalaisesta näkökulmasta.

Juha Kauppinen: Monimuotoisuus, Siltala 2019, 11h48min (348 sivua). Lukija Juhani Rajalinna. Kuunneltu viime keväänä.

Seikkailulla Pariisin muoti- ja taidemaailmassa

Ystävä suositteli tätä kirjaa ja antoi lainaan. Minun on välillä vaikea keskittyä lukemaan ja luen usein vain pieniä pätkiä kerrallaan. Lukemisen aloittaminen kestää ja jos kirja ei ole AIVAN imaiseva, niin keskittyminen herpaantuu. Ei johdu niinkään kirjoista kuin omasta keskittymiskyvystä. Sitä haluan treenata.

Sisäkannen läpäreen mukaan kirjailija on Pariisissa asuva toimittaja, ja ymmärsin, että hänen esikoisromaaninsa. Ihan hyvä kirja, pääosin hyvin kirjoitettu, tärkeitä teemoja käsitelty (Eurooppaan tulevaa pakolaisvirtaa ja heikompiosaisten hyväksikäyttöä, olivat he sitten pakolaisia tai mallimaailman keltanokkia). Kertomus eteni kolmen naisen näkökulmia vaihdellen ja tarinat sivusivat toisiaan. Tarina vei kyllä mukanaan, vaikka välillä oli vähän epäuskottavia ja kömpelöitäkin juttuja. Mut eivät ne mua raivon partaalle saanut. :) Ihan Pariisiin en tällä päässyt.

Pihla Hintikka: Hetken Pariisi on meidän, Otava 2020, 317 sivua. Lainattu ystävältä.

Parhaat palat Japanista

 

Kaipaan rauhaa ja yksinkertaisuutta elämääni. Minusta on jännä, miten en ole innostunut Japanista ennen kuin kävin siellä. Tämä oli pieni ja sulonen kirja, jossa esitellään lyhyesti japanilaisen kulttuurin parhaita paloja otsikon mukaisesti. Ehkä ne ovat niitä parhaita, kun näistä eniten puhutaan. En tietenkään voi tietää, kun en kulttuuria tunne. Kirjoittajan äiti on japanilainen, mutta nainen itse on asunut ikänsä Japanin ulkopuolella. 

Nopealukuisesta kirjasta jäi hyvä fiilis. Kuvat olivat melkein kaikki kuvapankkikuvia. Toivottavasti edes suurin osa Japanista. ;)

Erin Niimi Longhurst: Japanismin parhaat, Viisas elämä 2018 (alkuteos 2018), 284 sivua. Lainattu kirjastosta.

Luonnonmonimuotoisuudesta oppimassa

 

Akateemikko Ilkka Hanski oli alansa arvostetuimpia ekologeja ja Tutkimusmatkoja saarille on hänen viimeinen teoksensa. Mies kuoli syöpään kirjan viime metreillä. Kirja on yhtä aikaa mielenkiintoinen matkateos kuudelle erilaiselle saarelle ja samalla hyvä tietopaketti luonnonmonimuotoisuudesta. Lisäksi myös vakuuttava puheenvuoro siitä, miksi biodiversikriisi olisi tukahdutettava heti.

Minulla ei ollut tietenkään mitään käsitystä, millaisia kirjassa kuvatut mönkijät olivat enkä oikeastaan edes lukenut kunnolla latinankielisiä nimiä, mutta ei haitannut. Kirja oli niin yleistajuinen, että ekologian osaamista ei juurikaan tarvinnut. Ehkä sen verran, että aivan perustermit olisi kiva, jos tietäisi.

Ilkka Hanski: Tutkimusmatkoja saarille, luonnon monimuotoisuutta kartoittamassa 2019 Gaudeamus (englanninkielinen alkuteos 2016), 352 sivua. Lainattu kirjastosta.

Lapsuuden suosikki

 

Välillä mietin, että uskaltaako lapsuuden suosikkeja lukea uudelleen. Entä jos ne eivät olekaan niin hyviä kuin muisteli, ja tulee siinä samalla pilanneeksi kultaiset mielikuvat. Tarina vailla loppua on yksi lapsuudeni suosikeista, mutta olen sen lukenut myös aikuisena noin parikymmentä vuotta sitten. Minulla oli siitä ihana painoskin: vihertävä (turkoosi?)kantinen versio, jossa oli vihreät ja punaiset tekstit. Tässä kirjastossa lainatussa painoksessa ei ollut niin kiva kansi ja jostain syystä siniset ja punaiset tekstit. Ehkä värisokeiden vuoksi?

Muistin kirjan alun aika hyvin. Mieleeni tuli myös kuvia elokuvasta, joka ilmestyi 1984. En muista, milloin olen sen nähnyt. Elokuvahan loppuun suunnilleen kirjan puoliväliin.

Jännästi mieleen tuli aina uusia asioita kirjasta sitä mukaa kun luin.

Pidinkö kirjasta? Tottakai pidin. Itkin lopussa niin, että meinannut nähdä lukea. En muista, milloin olisin viimeksi itkenyt näin kovasti. Ehkä olisi hyvä lukea enemmän koskettavia kirjoja.

Ehkä uskaltaisin lukea yhden Enid Blytonin kirjankin.

Michael Ende: Tarina vailla loppua, kolmas painos 2007 (alkuteos 1979, ensimmäinen suomennos 1982), Otava, 492 sivua. Lainattu kirjastosta.

Ei niin hauskaa satiiria

En ole aiemmin lukenut mitään Hotakaisen kirjoista, mutta hän on hauska mies televisiossa. Tämän romaanin perusteella mietin, että ehkä parempi että olisikin telkkarissa eikä kirjoittamassa. Tarina oli alkuun ihan hauska, mutta lässähti. Kirja oli satiiri, mutta minä en jaksa väsynyttä kaupunkilaiset vastaan maalaiset läppää. Kirja jäi tosi pitkäksi aikaa kesken, mutta vähän väkisin kuuntelin loppuun.

Kari Hotakainen: Tarina, Siltala 2020, 6h43 min (257 sivua). Lukija Antti Holma.

Viihdettä

 

Honkasalon ensimmäinen viihderomaani, lukee liepeissä. Olen lukenut yhden Honkasalon kirjan aiemmin, pari vuotta sitten kirjan, jossa käsiteltiin kaikenlaisia käsitöitä. Tämä viihdytti, kuten asiaan kuuluu. Hirveästi viinin läträystä ja ahdistusta haluaako äidiksi vai ei, mutta sen ohessa ihan tuttujakin teemoja: mitä sitä elämässä ylipäätään haluaa. Päähenkilö Nellalla ei oikein ole unelmia, ja kaikilla tuntuu menevän paremmin kuin hänellä. Vaikkakin ympärillä pyörivät ihmiset hekin ovat aika tavallisia (paitsi kaikki juovat ihan älyttömästi). Kirjan nimi on vähän outo.

Laura Honkasalo: Vie minut jonnekin, Otava 2018, 351 sivua. Lainattu kirjastosta.

Ihmissuhteita

 Romaani kahden naisen (Saaran ja Elisan) suhteesta: opiskeluaikaisista kämppiksistä rakastavaisiksi, parisuhteeseen, naimisiin ja äideiksi. Kirjassa parasta oli se, miten kuvattiin kommunikaatio-ongelmia. Miten kumpikin näkee ja kokee asiat, itsensä ja toisensa, mutta ei ole koskaan osannut kertoa sitä toiselle. Kun yhteyttä ei synny, tiet erkanevat. Ei loistava, mutta hyvä.

Laura Lehtola: Minä valitsin sinut, Otava 2020, 7h53 min (319 sivua). Lukija Rosanna Kemppi.

Osui ja upposi

Olin jo bongannut, että bloggaaja Eeva Kolu on kirjoittanut kirjan uupumuksesta. Kiinnostuin siitä, että kirjassa pohditaan sitä, että uupumus ei johdu pelkästään työstä, vaan koko elämästä. Valtaosa asioista oli sellaisia, että pystyin niihin samaistumaan. Uupumusta.

Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt eli kuinka olla tarpeeksi maailmassa jossa mikään ei riitä, Gummerus 2020, 384 sivua. Lainattu kirjastosta.

"Välikirjana" hyvää mieltä

 Syksy alkaa pimentyä ja halusin lukea uudelleen hyvän mielen kirjan Hyggestä. Olin lukenut sen pari vuotta sitten, ja ihan mukava muistutus hyggeilyn, kotoilun ja käpertymisen ihanuudesta.

Meik Wiking: Hygge Hyvän elämän kirja, readme.fi 2017 (alkuteos 2016, 287 sivua. Omassa kirjahyllyssä.

Monimutkaisia suhteita

 Innostuin Sally Rooneystä ja kuuntelin melkeinpä heti perään toisenkin hänen teoksensa. Tämä oli siis esikoinen. Päähenkilö on Frances ja hänen seurassaan liikkuu Bobbi. Naiset pyörivät Dublinin yliopisto- ja kulttuuripiireissä. Francesilla ja Bobbilla on yhteinen seurustelumenneisyys, mutta nyt ovat enimmäkseen ystäviä. He onnistuvat virittelemään suhdedraaman valokuvaajaan ja tämän puolisoon.

Pidin kovasti.

Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken, Otava 2019 (alkuteos 2017), 8h45min, lukija Usva Kärnä.

Inspiraatiota kirjoittamiseen

 Anneli Kanto näyttää olevan tuottelias kirjailija, vaikka onkin minulle tuntematon. En enää muista mistä bongasin tämän. Välillä mietin lukiessani, että eihän tämä minua kosketa, kun en edes kirjoita enkä varsinkaan romaaneja enkä varsinkaan historiallisia romaaneja, joita kirjoittamista käsiteltiin aika paljon. Tiedon hankintaa ja arkistoissa penkomista. Mutta kirjassa oli paljon muutakin. Pidän näistä tällaisista tietokirjoista, joissa tunnen asiaa jo jonkin verran, joten kaikki ei ole uutta, mutta jotain uutta kuitenkin. Ajatusten jäsentämistä.

Mutta jännittävin juttu oli se, että kesken kirjan istuin koneen ääreen ja kirjoitin tarinan. Sen laadulla tai pituudella ei ole merkitystä, vaan sillä, että tosiaan kirjoitin. Milloin lopetin tarinoiden kirjoittamisen? Olen terapeuttisesti kirjoittanut pelkkää pääni sisältöä, joten olisikin hyvä aika alkaa tehdä jotain muuta. 

Anneli Kanto: Kirjoittamassa, Reuna 2020. 199 sivua, lainattu kirjastosta.

Millainen valta ihmisellä on toiseen?

Tykkäsin. Hyvä tarina Mariannesta ja Connellista, jotka alkavat deittailla lukiossa ja homma jatkuu yliopistossa. Välillä ollaan yhdessä, välillä kavereita. Aina vaan päädytään yhteen, mutta ei oikein osata olla yhdessä. Tapahtumapaikkana Irlanti, päähenkilöt tulevat eri yhteiskuntaluokista, mikä luo oman kontrastinsa.

Tämä on kirjailijan toinen teos, nyt kiinnostaa se ensimmäinenkin. Googlasin kirjailijan, hänhän on aika nuori. En ole juurikaan kuunnellut käännöskirjallisuutta äänikirjoina, ja tässä meni alkuun hetki totutella siihen, että Marianne ja Connell luonnollisesti lausutaan kesken suomenkielen englanniksi. Jotenkin se kuulosti häiritsevältä (ja toki vielä häiritsevämpää olisi ollut lausua  ne suomeksi! :D)

Sally Rooney: Normaaleja ihmisiä, Otava 2020, 264 sivua/8h16min, kuuntelin äänikirjana. Äänikirjan lukijana Karoliina Niskanen, julkaistu myös 2020.

Nyrkkeilijän elämänkerta

Lisää kuvateksti

 Nyrkkeilijä kirjoitti itse elämänkertansa yhdeltä jaksolta, vaiheesta kun siirtyy amatööristä ammattilaiseksi. Ihan hyvin kirjoitti. Kiinnostavaa luettavaa, välillä  tuli vähän ärsyttävä liioittelun maku (en pystynyt kävelemään ja voitin mestaruuden). Uskon ja ymmärrän, että on ollut kipeä, mutta se olisi tullut selväksi ilman liioitteluakin. Suhde kehoon oli kiinnostavaa luettavaa tällaisen ei-urheilijan näkökulmasta. Aivan omanlainen tapa, ei kuulosta aina kovin fiksulta, mutta kukin tavallaan.

Eva Wahlström: Rajoilla, SKS 2014, 282 sivua/11h53min. Kuuntelin äänikirjana, lukijana Pihla Pohjalainen, äänikirja julkaistu 2018. 

Matkalla 900-luvun Kiotossa

Muhkea kokemus nykyisestä ja muinaisesta Kiotosta. Tuntuu, että kaikki ovat diggailleet Japania jo vuosikausia, itse olen myöhäisherännäinen, mutta mitä sen väliä. Yhtä kaikki maa ja sen kulttuuri vaikuttavat ihmeelliseltä.

Toinen tykkäykseni kohde ovat tarinalliset tietokirjat. Kankimäki lähtee vuorotteluvapaalla tutkimaan japanilaisen hovinaisen Sei Shōnagonin elämää ja tyynynaluskirjaa. Oikein mukaansa tempaava teos, vaikka tosiasiassa taas nukahdin monta kertaa kesken kaiken. Mutta nukkuminen johtui väsymyksestä.

Sei Shōnagon kirjoitteli paljon listoja. Heti vaikuttaa erittäin symppis-tyypiltä. Listat!

Sitä mietin, että tietokirjassa pitää tietenkin olla totta kaikki se, mitä kirjoitetaan itse aiheesta (eli nyt Sei Shōnagonista, Kiotosta, Japanista), mutta entä itse kehystarinan, kirjoittajasta itsestään? Luetaanko sitäkin kuin tietokirjaa vai kuin romaania?

Mia Kankimäki: Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, Otava 2013, 14h45min (380 sivua). Lukija Petriikka Pohjanheimo

Lohdullista luettavaa unettomuudesta

Tai oikeastaan kuultavaa ja kuunneltavaa. Mikähän olisi sopiva termi, joka kattaisi sekä kirjojen lukemisen että kuuntelemisen.

Tarinallinen tietokirja unesta ja unettomuudesta. Tarinallisuus tuo siihen sen, että tietää jo lähtökohtaisesti, että nyt ei varmastikaan tarjoilla kamomillahauduke-vinkkejä. Toimii. Hyvä kirja, lohdullinen. Täydellistä nukkujaa ei tarvitse tulla, mutta toiminnallisesta unettomuudesta kärsivä voi oppia nukkumaan paremmin. Kuuntelin tämän lomautusjaksolla, jolloin nukuin itse hämmentävän hyvin.

Leeni Peltonen: Valvomo - Kuinka uneton oppi nukkumaan, Otava 2020 (2016), 240 sivua. Kuunneltu äänikirjana, lukija Annu Valonen

Skepsiksen kirja

Ihan hyvä kirja. Lukuisia hyviä ja uskottavia kirjoittajia. Etenkin alkuosa kirjasta oli kiinnostavaa, mutta lopulta kirjasta liian iso osa käsitteli yliluonnollisiin uskomuksiin liittyviä asioita. Ei ollut niin kiinnostavaa. Kirja meinasi jäädä kesken, mutta luin sitten yli kuukauden tauon jälkeen kuitenkin loppuun. 

Tiina Raevaara (toim.): Voiko se olla totta?Ursa 2017, 227 sivua. Lainattu kirjastosta.

Trendipsykologin kirja toivosta

Olen lukenut muitakin Maaret Kallion kirjoja ja pidän hänen lempeästä tyylistään. Luen myös hänen kirjoittamansa kolumnit Hesarista. Vaikka olen lukenut jo jonkin verran hänen tuotantoaan, niin silti tästäkin kirjasta sai paljon irti. Toivo on tärkeää, että uskoo, että huomennakin on jotain.

Maaret Kallio: Voimana toivo, WSOY 2020, 235. Kuuntelin äänikirjana (6h53min). Kuuntelin suurimmaksi osaksi äänikirjana, mutta luin muutaman luvun. Lukijana kirjailija itse.

Laimea esikoinen

Valitsin kirjan iloisen pinkin kannen vuoksi. Siinä oli kuva rypistetystä kettukarkin paperista. Takakansitekstin mukaan kyseessä oli ärhäkästi pureva esikoisromaani. En löytänyt ärhäkkyyttä. Aihe sinällään hyvä ja kiinnostava: onko hyvä työntekijä ja ihminen se, joka kehittää itseään jatkuvasti. Tarina eteni välillä vähän kökösti.  Mutta luin loppuun. :)

Kristiina Saha: Minäpäivät, Otava 2019, 255 sivua. Lainattu kirjastosta.

Milloin on paras hetki?

Kronobiologiaa. Miten ihminen toimii, mitä virkkuja oikein olemme? Mikä merkitys on aluilla, lopuilla ja keskikohdilla. Valtavasti tutkimustietoa, muutamaa kohtaa vähän epäilin, mutta pääosin kiinnostavia ja järkeen käypiä juttuja. Paljon tuttua juttua esimerkiksi taukojen

Daniel H. Pink: Milloin? Oikealla hetkellä toimisen taito, Tuuma 2019, 285 sivua. Lainattu kirjastosta.

Tulevaisuuden työelämästä

Nuori innovaattori opastaa tulevaisuuden työelämään. Teema on tietenkin tuttu, ja hyvin Pölönen on jaotellut tulevaisuudessa tarvittavat taidot.

Perttu Pölönen: Tulevaisuuden lukujärjestys, Otava 2020. 192 sivua. Ostin omaksi.

Puhu suoraan

Olen muutaman Anna Perhon kirjan lukenut. Perho kirjoittaa hyvin. Vaikka teema on nyt vähän erilainen kuin Superarjessa tms. niin vähän samoja juttuja tässäkin on. Kiva kuunnella kirjaa, jonka lukee kirjailija itse.

Anna Perho: Suorat sanat - Miten puhun asioista, joista mielummin vaikenisin? Otava 2019, 251s 6h58min. Kuunneltu äänikirjana. Lukija Anna Perho.

Ihania muumeja

On aivan hullua, että en ole lukenut muumikirjoja. Tarkistin täältä blogista, että olen lukenut ensimmäisen muumikirjani elokuussa 2017 ja todennut silloin, että pitäisi lukea kaikki muutkin. Ja heti perään 2,5 vuotta myöhemmin luen seuraavan. Niin timanttisen hyvä kirja. Edelleen teki mieli kirjoittaa useita sitaatteja talteen.

Olin aloittanut kirjan jo alkutalvesta, mutta se vain jäi kesken (varmaan niin monta muutakin kirjaa kesken) ja nyt luin loppuun.

Tove Jansson: Taikatalvi, Loisto-pokkari, alkuteos 1957, suomennos 1958. Tämä 22. painos. 132 sivua. Omasta kirjahyllystä.

Ensimmäinen koronakirja

Tämä on markkinoitu kirjana, joten olkoon se sitten tässäkin listassa. Olisiko tämä enemmän essee? Mutta hyvä kirjoitus koronasta ja tästä poikkeuksellisesta tilanteesta ja ajasta. Markkinoitu ensimmäisenä koronakirjana. Kirjailija oli minulle entuudestaan tuntematon, mutta kiinnostuin. Hän on kirjoittanut romaaneja, mutta on koulutukseltaan fyysikko.

Paolo Giordana: Tartunnan aikaan, Aula & co 2020, 78 sivua/1h13min. Kuunneltu äänikirjana, lukija Jukka Pitkänen.

Miten kirjoitetaan tietokirja?

Miten en ole kirjoittanut kirjaa? Tämä tietokirja kertoo kaiken olennaisen tietokirjasta ja sellaisen kirjoittamisesta. Miten kannattaa aloittaa, millaisia tietokirjoja edes on ja niin edelleen. Opin valtavasti uusia juttuja ja nyt ei voi enää tietokirjoja edes katsoa samalla tavalla kuin ennen. Kirjoittajat taitavia työssään. Lukaisin Raevaaran sivun wikipediasta ja aika hengästyttävä ura hänellä: Hän on minun ikäinen, tohtori 25-vuotiaana ja palkittu sekä kauno- että tietokirjailijana.

Tiina Raevaara ja Urpu Strellman: Tietokirjailijan kirja, Docendo 2019, 339 sivua. Kirja on oma, ostin viime syksynä Helsingin kirjamessuilta. 

Suomalaisia yksineläjiä

Mielenkiintoinen kirja suomalaisista erakoista. Painottuu jo edesmenneisiin Lapin erakoihin, mutta mukana myös nykyajan erakoita, joiden tarinat ovat mielestäni kiinnostavampia.

Milla Peltonen: Erakot, omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita, Into kustannus 2020, 224 sivua/7h11min. Lukija Jari  Nissinen. Kuunneltu äänikirjana.

Äänikirjana nopeammin

Äänikirjojen kanssa ongelmani on se, että nukahtelen, jos menen pitkäkseni. Toisaalta taas ajatukseni lähtee harhailemaan, jos teen yhtään jotain muuta kuin kuuntelen kirjaa. Eli oikeastaan voisin vain istua paikoillani ja keskittyä täysillä kuuntelemaan. Ei välttämättä huono asia sekään.

Äänikirjoissa on se vaihtoehto, että niitä voi kuunnella nopeutettuna. Jotenkin se tuntui aluksi ajatuksena hävyttömältä. Onko se ahneutta? Pilaako sillä kirjan? Eikö luettu kirja oli vielä oma teoksensa, jonka lukija on tehnyt kirjailin työstä? Mutta koska ajatusten harhailu lukiessa on itselleni merkki siitä, että lukee liian hitaasti, niin eikö se voisi olla samaa kuunneltuna. Lisäksi minulla kirjat useimmiten menevät pilalle niin, että niiden lukeminen venyy. Tarina vähän unohtuu jne. Ideaalitilanteessahan kirjan lukisi yhdeltä istumalta loppuun (vähän kirjasta riippuen toki).

Niinpä ajattelin kokeilla sellaisen kirjan kohdalla, jolle ei ollut suuria odotuksia. Toimi oikein hyvin. Kuuntelin siis alun ihan normaalinopeudella, noin puolessa välissä nostin nopeuden 1,5-kertaiseksi. Totuin lukunopeuteen tunnin kävelylenkin aikana. Keskityin kirjaan paremmin eikä mikkihiiriäänikään lopulta häirinnyt. Loput kirjasta kuuntelin 1,75-kertaisella nopeudella.

Kirjasta sinällään ei ole paljoa sanottavaa. Onneksi kasvamme aikuisiksi ja monesti elämä tuntuu helpottavan vuosien myötä, kun oppii tuntemaan itsensä ja oppii arvostamaan itseään, vaikka sitä ei olisi osannut nuorempana tehdä. Päähenkilö saa lapsen ja samalla muistelee seksinhuuruisia vuosiaan, jotka eivät olleetkaan ihan niin kivoja.

Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen, Kosmos 2020, 236 sivua/3h49 min, lukija Usva Kärnä. Kuuntelin äänikirjana.

Viisi tähteä ankeriaalle

Yksi parhaimmista kirjoista, joita olen pitkään aikaan lukenut. En tiennyt ankeriaista mitään ennen tätä teosta. Nyt tiedän. Samalla olen miettinyt elämää ja maailmaa sekä saanut nautinnollisen kokemuksen kirjasta.

Kuuntelin äänikirjana, mutta voi olla, että olisin nauttinut vielä enemmän lukemalla. Jäi mieleen, että voisin myöhemmin palata kirjaan uudelleen ja lukea sen.

Minulla on ollut nyt testissä vähän kaikki äänikirjasovellukset. Niihin saa yleensä pari viikkoa ilmaista testijaksoa. Aloitin tämän kirjan BookBeatissa ja kuuntelin loppuun Suomalainen plussassa. Heikkouteni on se, että kroonisesta univajeesta kärsivänä ihmisenä nukahtelen kesken kaiken, jos kuuntelen pitkälläni.

Tykkäsin kovasti myös lukijasta.

Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti, Tammi 2020, 272 sivua/ 7h 52min, lukija Jukka Pitkänen. Kuunneltu äänikirjana.

Fiksumpaa työntekoa

Apua siihen, miten työtä voisi tehdä järkevämmin. Aivot eivät kestä tätä pirstaleista maailmaa, jatkuvia katkoksia ja hälyä.

Hyvin kirjoitettu kirja ja paljon asiaa. Paljon tuttua, jonkin verran uutta. 

Sami Paju & Tapani Riekki: Järki töihin! Parempien työtapojen kehittämisopas, Tuuma 2019, 237 sivua. Lainattu kirjastosta.

Jäi kesken: Tarhapäivä

Pidin Hietamiehen Yösyötöstä, vaikka päähenkilö olikin välillä vähän turhan hölmö ja juntti. Sen sijaan Tarhapäivässä päähenkilö alkoi olla niin idiootti, että se oli epäuskottavaa. On eri asia raivota päähenkilölle, että koetahan nyt ryhdistäytyä kuin kirjailijalle, että et nyt oikeasti voi kirjoittaa näin tyhmää ihmistä.

Kuuntelin kirjan puoliväliin ja sitten jätin kesken. Hyvin harvinaista, että jätän kirjan tarkoituksella kesken.

Uni, uni, uni

Vaikka olen aika paljon lukenut unesta ja nukkumisesta, niin tässä oli muutamia uusia juttuja, joita aion ottaa kokeiluun. Nimi on raflaava, menestys varmaan myy. Kyllä kirjassa kuitenkin puhumaan myös ihan hyvinvoinnista.

Henri Tuomilehto & Jouni Vornanen: Nukkumalla menestykseen, Tammi 2019, 196 sivua. Lainattu kirjastosta.

Miten kirjoja kirjoitetaan

Kiinnostavaa lukea, miten kirjailijat kirjoittavat kirjojaan. Samanlaisia ja erilaisia tapoja. Kirjassa kerrotaan 11 kirjailijan työskentelytavoista.

Kirsi Pehkonen: Käsikirjoituksesta kirjaksi, Reuna 2018, 178 sivua. Lainattu kirjastosta.

Muistoja lamasta

Erinomainen esikoisromaani alkaa 80-luvun hulluista vuosista, ja kertoo 90-luvun lamasta ja siitä, millaiset jäljet ne jättivät lapsiin, perheisiin. Tosi hyvin tehty tarina: kahdessa ajassa rinnakkain kulkevat kerronnat. Lamasta kerrottiin yhtä aikaa lapsen silmin ja toisaalta hyvin informatiivisin ottein, faktat tiskiin. Toki lapsen silmin kuvattu maailma oli aika paljon kypsempi kuin mitä itse olin vaikkapa 12-vuotiaana. Toiset on.

Suvi Vaarla: Westend, WSOY 2019, 8h41min, 192 sivua. Kuunneltu äänikirjana. Lukija Krista Putkonen-Örn.

Palautumisesta

Asiaa stressistä ja sen vähentämisestä. Luin tätä kirjaa iltaisin välillä niin väsyneenä, että myöhemmin olin unohtanut kaiken mitä olin lukenut. Ei valtavan paljoa uutta, mutta aina jotain pientä. Tyypillisesti ihmiset uupuvat työhön ja liian kovaan treenaamiseen. Minua kiinnostaa vähän toisenlaiset uupumiset.

Kaisa Jaakkola: Palaudu ja vahvistu, TAmmi 2018, 205 sivua. Lainattu kirjastosta.

Japanilaista estetiikka

Wabi sabi, japanilaista estetiikkaa. Täydellisyyttä ei ole, joten sitä ei kannata jahdata. Ja vaikka olisikin, niin se ei olisi kiinnostavaa. Kauneus on epätäydellisyydessä. Pidin kirjasta kovasti. Mukava miettiä syviä asioita. Japanilaiseen kulttuuriin olisi muutenkin kiva tutustua tarkemmin. Ja sen jälkeen mennä käymään siellä uudestaan, ajan kanssa.

Beth Kempton: Wabi sabi, Japanilaista viisautta täydellisen epätäydelliseen elämään, Basam books 2019 (alkuteos englanniksi 2018), 248 sivua. Lainattu kirjastosta.

Rankka vauvavuosi

Olin nähnyt tämän elokuvana. Muisti on tätä nykyä armottoman hatara enkä ole varma, että muistinko elokuvan niin väärin vai oliko siinä totaalisesti eri juttu. Muistelin nimittäin, että leffassa lapsen äiti vain häippäsee. Kirjassa sen sijaan äiti sairastuu vakaviin mielenterveyden ongelmiin ja katoaa siksi kuvioista. Kirjan kuvio on mielenkiintoisempi.

Hyvä kirja, hyvin kirjoitettu. Tuli myös mieleen omat unettomat vuodet. Aika kultaa kuulemma muistoja. Mitenköhän rankkaa se oikeasti oli. :O

Saatanpa lukea (tai kuunnella) jatko-osatkin. Antti Virmavirta oli hyvä lukija.

Eve Hietamies: Yösyöttö, Otava 2010, 238 sivua, 10h44 min. Kuunneltu BookBeatissa.

Nichollsin romaani

Lukuromaani, ihan hyvä sellainen. Brian Jackson aloittaa yliopiston suurin odotuksin. Duunariperheen kuvioista akateemiseen maailmaan. Kännäystä ja tyttöjä. Pettymyksiä. Sellaistahan se elämä on. Lukuisat 80-luvun popuularikulttuurin viittaukset (Brittivinkkelistä) olivat minulle hepreaa.

David Nicholls: Kaikki peliin, Otava 2012 (alkuteos 2003), 414 sivua. Lainattu kirjastosta.

Olennaiseen keskittyminen

Ehkä olen jo funtsinut teemaa niin paljon, että tästä en kovin kummosia saanut irti.

Maaretta Tukiainen: Tärkeintä tänään, Näin saat vähemmällä enemmän, Tuuma 2019, 138 sivua. Lainattu kirjastosta.