sunnuntai 27. elokuuta 2023

4000 viikkoa uudelleen


Kuuntelin uudelleen lyhyestä elämästä kirjoitetun kirjan. Kuuntelin edellisen kerran reilu vuosi sitten. Olin varmaan mutustellut jo asiat, niin ei tuntunut enää aivan niin ihmeelliseltä, mutta edelleen hyvä. Elämä on lyhyt.


Oliver Burkeman: Neljätuhatta viikkoa, Siltala 2022 (alkuteos 2021), 8h24min (179 sivua). Lukija Leena Nuora. Kuunneltu äänikirjana.




Metsäkylvyt

 


Amerikkalaiskirjailija tehnyt pienen kirjasen japanilaisista metsäkylvyistä.


Melanie Choukas-Bradley: Metsäkylpy, Hyvinvointia luonnosta shinrin-yokun avulla, Kustantamo S&S 2018 (alkuteos myös 2018). 127 sivua. Lainattu kirjastosta.


Tulen aikakausi


Silloin tällöin tulee mielen räjäyttävä kirja. Tämä oli sellainen. En ollut koskaan miettinyt tulta yhtään syvällisemmin. Miten vain maapallolla voi olla tulta ja miten ihminen on sitä hyödyntänyt ja mitä nyt sitten tapahtuu, kun olemme ottaneet tulen haltuun niin, että luonnollisia tulipaloja ei enää ole, vaan poltamme muinaista biomassaa.

Kirja oli aika vaikeasti (huonosti) kirjoitettu, mutta hirvittävän mielenkiintoinen. Lienee myös ensimmäinen Terra Cognita -kustantamon kirja, jonka olen koskaan lukenut. Olen aina katsonut, että onpas mielenkiintoisia, mutta en ole ennen lukenut.

Stephen J. Pyne: Pyroseeni, Miten loimme tulen aikakauden ja mitä sen jälkeen tapahtuu, Terra Cognita 2022 (alkuteos 2021). 216 sivua, lainattu kirjastosta.

sunnuntai 6. elokuuta 2023

Pulizer-palkittu

Tämän järkäleen lukemiseen meni useampi viikko. Välillä se eteni hyvin ja välillä piti itseään pakottaa. Ensin kolmasosa kirjasta esiteltiin ihmisiä, joiden elämää se käsittelee. Joukko ihmisiä, joilla ei ollut alunperin mitään tekemistä toistensa kanssa. Kaikkien elämään vaikutti jokin puu, tavalla tai toisella. Sitten ihmisten tarinat alkoivat osittain kietoutua toisiinsa.

Kirjassa kiinnosti enemmän puut kuin ihmiset. Joitain juttuja etsin netistä, tarkistaakseni, että ne olivat totta. Siis esimerkiksi amerikankastanjan päätyminen sukupuuton partaalle sata vuotta sitten. Tämä oli romaani, ja sitä olettaa, että faktat on kohdillaan. Mutta eihän niiden olisi pakko olla. Tosin olisi kyllä ihan tyhmä kirja, jos ei olisi.

Richard Powers: Ikipuut, Gummerus 2021 (alkuteos 2018), 649 sivua. Lainattu kirjastosta.

Härkösen romaani


Olen ihan varmasti lukenut useammankin Anna-Leena Härkösen teoksen, mutta en näköjään viimeisen 13 vuoden aikana. Sellainen fiilis on, että jokin on voinut jäädä kesken. Olen lukenut ainakin kolme teosta: Heikosti positiivinen, Ei kiitos ja tietysti Häräntappoaseen. Tämä nyt luettu kirja tuntui kyllä ihan saman ihmisen kirjoittamalta kuin nuo kaksi ensimmäistä.

Leskeksi jäänyt Elsa piehtaroi katkeruudessa ja kokee olevansa ajoittain melkein vanhus. Sitten hän päätyy vähän vahingossa ostamaan seksiä nuoremmalta mieheltä ja rakastuu tähän.

Jos tässä oli jonkinlainen viittaus Huomenna hän tulee -näytelmään, en tajunnut/hoksannut sitä. 

Anna-Leena Härkönen: Huomenna hän ei tule, Otava 2023, 5h15min, lukija Kirsti Valve. Kuunneltu äänikirjana.