Lapsettomuus on aivan kauhea asia, mutta onneksi elämäänsä voi saada vauvan monella tapaa. Aivan kelvollinen romaani, välillä vähän selittelevä. Esikoisteos.
Maria Rusko: Äidit, Myllylahti 2016, 247 sivua. Lainattu kirjastosta.
perjantai 12. lokakuuta 2018
Rimiksen kirjoittajalta
Erikoinen tapa rakentaa romaani: jokainen luku kertoo samasta päivämäärästä, mutta aina vuoden eteenpäin. Tosi hyvä kirja. Mielenkiintoiset hahmot ja tapahtumat. Ja niiiin surullinen lopussa. Kirjoittaja on Rimakauhua ja rakkautta -sarjan käsikirjoittaja.
David Nicholls: Sinä päivänä, Otava 2011 (alkuteos 2009), 507 sivua. Lainattu kirjastosta.
David Nicholls: Sinä päivänä, Otava 2011 (alkuteos 2009), 507 sivua. Lainattu kirjastosta.
Ystävyys
Nuoren ja vanhan naisen ystävyydestä. Veronika ja Astrid. Ruotsalainen maaseutu. Mukava lukea, aika surullinen tarina. Tosin melkein meni överiksi kaikki ne vaikeudet, joita naiset olivat kohdanneet.
Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, Gummerus (alkuteos 2006 ruotsiksi). Lainattu kirjastosta ja palautin ennen kuin kirjoitin tämän.
Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, Gummerus (alkuteos 2006 ruotsiksi). Lainattu kirjastosta ja palautin ennen kuin kirjoitin tämän.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


