lauantai 3. lokakuuta 2015

Finlandia-palkittu

Huomasin, että tästä kirjasta ei ole merkintää. Luin kesäkuussa. Kirjassa oli viikon laina-aika, pari päivää taisi mennä yli. Muistelisin, että loppu jäi kuitenkin jotenkin ärsyttämään. Mutta en nyt muista millään sitä ihan viimeistä loppua. :D 
Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät. Tammi 2014. 557 sivua. Kirjastosta lainattu.

Toivottavasti ei tositarina mehiläisistä

Kirjoja ei kannattaisi lukea näin. Ensin lukee 3/4 kirjasta ja sitten jättää sen muutamaksi kuukaudeksi lojumaan ennen kun lukee loppuun. Mutta näin kävi. Vähän olin unohtanut kirjan alkuosasta. Toki tapahtumat ja henkilöt muistin, mutta kaikkea pikku juttuja olin unohtanut.
Mutta silti voin sanoa, että kirja oli hyvä. Voisiko jopa sanoa, että taattua Sinisaloa. Minusta tuntuu, että en lue ikinä mitään, mutta Sinisalolta(kin) tämä oli minulle kolmas kirja. Olen siis lukenut Ennen päivänlaskua ei voi sekä Linnunaivot.
Mehiläiset toki ovat muutenkin hurjan kiehtovia otuksia ja pesäkadot pelottavia tapahtumia. Sinisalon kirjoissa, tässäkään, epätodelliset tapahtumat ovat täysin mahdollisia omassa maailmassaan. Ei tule oloa, että höpöhöpö, ei näin voi tapahtua.

Johanna Sinisalo: Enkelten verta. Teos 2011. 275 sivua. Lainattu kirjastosta.

perjantai 2. lokakuuta 2015

Unta kaaliin

Psykologi suositteli minulle, uniongelmista kärsivälle lukemista. Luin kirjan kylläkin pääsääntöisesti päiväsaikaan, vaikka psykologi käskikin nousta öisin mieluummin lukemaan kuin makaamaan sängyssä.
Luin kirjan kyllä mielelläni, mutta en tiedä mitä varsinaisesti jäi käteen. Paljon oli tietoa ja monet hormonit ja aivojen osat ohitin epäkiinnostavina. Unilääkkeistä minulla oli aivan vanhentunutta tietoa (olen syönyt lääkkeitä unettomuuteen lyhyen jakson yli kymmenen vuotta sitten, joten ei ihme).
Kirja on varmasti ihan lohdullinen sellaisille, joiden unettomuus on hämärän peitossa. Ei ihminen ole huono, vaikka ei hyvin nukkuisikaan.

Soile Kajaste & Juha Markkula: Hyvää yötä, apua univaikeuksiin. Kirjapaja 2011. 210 sivua.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Heh heh.

Kun sain gradun valmiiksi kesäkuussa, vähän ennen juhannusta, aloitin Kyrön kirjan Mielensäpahoittajasta. Ja nyt, syyskuun puolessa välissä sain sen loppuun. Eli käytännössä luin sitä kerran tai pari silloin kesäkuussa ja nyt luin sitten parina sykäyksenä loppuun. Olen lukenut tätä ennen Mielensäpahoittajan ja ruskean kastikkeen.
Tykkään kovasti. Juuri tällainen huumori puree minuun.

Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja. WSOY 2014. 248 sivua. Lainasin kirjastosta.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Ei niin hyytävä trilleri

Oikein maksoin euron varausmaksun kirjastolle, että sain tämän kirjan käsiini. Luin Esa Mäkisen esikoiskirjasta Hesarista (jonka toimittaja Mäkinen on) ja varasin Totuuskuution.

Luin kirjan parissa päivässä, vaikka ei se mikään erityinen ollutkaan. Tyylilaji oli trilleri, mutta minua ei hyytänyt. Aika ajoin se oli epäuskottava, ja hahmot littanoita. Kirja ei oikein päässyt vauhtiin ennen puolta väliä. Idea oli kyllä sinällään hyvä.

Sitten täytyy myöntää, että en tainnut edes tajuata kirjan loppua. Tottumaton lukija vai tyhmä? Tai sitten jos tajusin, niin loppu oli typerä.

Esa Mäkinen: Totuuskuutio. Otava 2015. 239s. 

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Ettei vaan kuolisi ressiin?

Aihe on kiinnostava: stressi. Kirja alkaa kiinnostavilla faktoilla. Stressi on tuttu juttu ainakin minulle. Stressiriippuvuus on kiinnostava asia: ihminen voi olla stressistä riippuvainen kuten nautintoaineista. Kolisee.

Sitten annetaan ohjeita, miten stressin kanssa oppisi elämään (pakoon sitä ei pääse). Periaatteessa ihan kiinnostavan tuntuiset askeleet. Palauta energia eli lepää, korjaa ja uudista. Sen jälkeen ohjelmoidu uudelleen eli asennoidu ja suunnittele. Ohjeet vaan ovat täyttä lööperiä: meditaation tapaista mutistelua voimalauseiden kanssa. Samaa huttua mitä ovat self-help oppaat pulloon. No thanks. Eli kirjasta kannattaa lukea vain ensimmäinen kolmannes.

Eniten kirjassa kuitenkin ärsytti viittaukset kirjoittajan firman nettisivuilta löytyviin lisämateriaaleihin. Niitä ei voi paperisessa kirjassa klikata enkä haluakaan, olenhan valinnut kirjan.

Heidi Hanna: Voiko stressi tappaa? Näin katkaiset kierteen. Minerva 2014. 242 sivua. Lainasin kirjastosta ja nyt on kiire palauttaa, kun kirjasta on varaus.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Muutaman kuukauden projekti

Kyllä minä oikeasti luin viime vuonna muutaman kirjan, mutta en kovin montaa. Mutta kun ei ole tullut niitä tänne listattua, niin olkoot.

Kaunokirjallisuuteen ei tunnu aika taipuvan. Aloin viime syksynä lukea Kimpassa-kirjaa ajatuksella, että luen joka ilta ennen nukkumaan menoa vartin. (Sängyssä lukeminen on jäänyt, kun siellä vetää hirsiä myös pieni mies.) Silloin tällöin luin iltaisin vähän matkaa, mutta loppuun pääsin vasta lomamatkalla Lontoossa tammikuun alussa.

Kirja oli oikein mukava. Lopussa ihan itketti. Kirjasta on tehty myös elokuva, jonka voisin kyllä katsoa. Mutta ei siis mitään elämää suurempaa sanottavaa: hyvä ajanvieteromaani.

Anna Gavalda: Kimpassa, 572 sivua, Loisto-pokkari. Olen ostanut ehkä joltain kirpparilta, eli oma.