Kalevalan tarinasta

Olen lukenut vuosina 2021 ja 2024 Emmi Itärannan kolme aiempaa teosta. Nyt odotin tätä aika pitkään kirjastosta lainaan, sillä kirja on tosi suosittu. Tässä kirjassa ei ollut mitään ympäristönsuojelujuttuja, joita saattoi lukea Teemestarin kirjasta tai Kuunpäivän kirjeistä. Oltiin Kalevalan ja suomalaisen muinaisuskon mailla, niistähän minä nyt tykkään kovasti.

Teksti oli Emmi Itärannalle tyypillistä, tosi runsasta ja kuvailevaa, mutta paikoin vähän jopa toisteista. Muutaman kerran tuli sellainen fiilis, että vähän vähemmän näitä hillanvärisiä silmiä ja eteenpäin toiminnassa. Loppua kohti sitten tapahtuikin paljon.

Emmi Itäranta: Lumenlaulaja, 2025. 409 sivua. Lainattu kirjastosta.

Hyvän mielen kirja

Kahden eläkeläisen, yhden teinin ja yhden keski-ikäisen senioreiden iltapäiväkerhon ohjaajan näkökulmissa kerrottu tarina Lontoon Hammersmithissä. Kirja haluaa rikkoa ikäihmisiin liittyviä stereotypioita, mutta en mä ole enää ajatellut 70+ ihmisiä vanhuksina pitkään aikaan. Ikä on tuonut minullekin siinä vähän viisautta. Hauska tarina, hauskat hahmot.

Clare Pooley: Ikä on vain numero, WSOY 2025 (englanninkielinen alkuteos 2024), suomennos Ulla Selkälä. 10h35min, lukija Meri Nenonen. Kuunneltu äänikirjana.

Näin minä sen kirjoitin

Muutkin haluavat lukea kirjoitusoppaita ja kirjoja kirjoittamisesta. Ei näitä muuten julkaistaisi. En ole lukenut Helmi Kekkosen kaunokirjallista tuotantoa lainkaan, mutta tartuin tähän. Luin puolet Jorvin sairaalan käytävällä ja puolet junassa. 

Luultavasti ole lukenut hänen haastattelun ja/tai kritiikin Liv! -romaanistaan. Tässä kirjassa hän kertoo, miten kirjoitti sen. Mitä silloin tapahtui, kun hän kirjoitti sen. Mitä silloin ajatteli.

Helmi Kekkonen: Näin minä sen kirjoitin, Kosmos 2025, 167 sivua. Lainattu kirjastosta.