Aivokirja -vuoden viimeinenen ja rästikirjat eli yhteensä 54 kirjaa

Tämä meinasi unohtua. Kuuntelin ennen noita joulun ajan kirjoja. 

Spotifyssa saa kuunnella 12 tuntia äänikirjaa peruskuukausimaksulla. Aivoasiat aina kiinnostavat. Kirjaa kuunnellessa tuli sellainen olo, että olenkin kuunnellut tämän jo. Ja sitten oli välillä aivan uutta asiaa. Sitten muistelinkin, että olin tosiaan tainnut kuunnella kirjaa joskus keväällä. Olin varmaan kuunnellut nukkumaan mennessä ja nukahdellut. Lisäksi en ollut kuunnellut loppuun varmaan siksi, että kirja ei ehkä ollutkaan ihan niin mielenkiintoinen ja toisaalta tämä tietokirja sopii erityisen huonosti äänikirjaksi. Kirjassa on esim. 166 lukua ja niitä ei ole äänikirjassa nimetty.

Nicole Vignola: Viritä aivosi hyvään elämään, Bazar 2025, suomennos Sari Ristolainen. 9h9min. Lukija Laura Hänninen.

Olen palauttanut seuraavat kaksi kirjaa syyskuussa, ja unohtanut kirjata ne.

Taari Maria, Lumous, jolla kuulun, Bazam 2021, 332 sivua.

Ramqvist Karolina: Leipää ja maitoa, Gummerus 2024. Suomentaja Laura Kulmala, ruotsinkielinen alkuteos Bröd och mjölk 20222. 267 sivua.

Taikatalvi

Jos olen pysynyt laskuissa, niin tämän kirjan myötä vuoden lukutavoite on täynnä eli 52 kirjaa. Tämä on minulla kirjahyllyssäkin, ja olen lukenut vuonna 2020. Nyt sain puolisolta muutaman kirjaston kirjan joululahjaksi ja tämä oli yksi niistä. Joulu onkin sopiva aika lukea Muumipeikon talviseikkailuista.

Tove Jansson: Taikatalvi, WSOY (ei painovuotta tai painosta, mutta suomennos tarkistettu 2018). Alkuteos 1957 ja ensimmäinen suomennos samalta vuodelta. 131 sivua. Kirjastosta.

Oikea joulukirja

En ollutkaan pariin vuoteen lukenut (ainakaan merkintöjeni perusteella). Viimeksi kolme vuotta sitten. Kyllä aika kiitää. Tällä kertaa luin ihan joulun pyhinä.

Charles Dickens: Saiturin jouluyö, Satukustannus (alkuperäisteos 1843, suomennos vuodelta 1986), kirjassa ei ole painovuotta. 127 sivua. Omasta hyllystä.

Suomalainen pakolainen

Aino Kallas ei voinut jäädä toisen maailman sodan jälkeen Suomeen, koska oli vaihtanut kansalaisuuttaan naimisiin mennessään. Kirja kertoo Kallaksen viimeisistä vuosista Ruotsissa pakolaisena. Kuvaillaan sekä Suomen yhteiskunnallisia olosuhteita että Kallaksen omaa henkilökohtaista elämää.

Olen lukenut kaksi muutakin Ratisen teosta, ja pidän hänen teksteistään kovasti. Myös tästä. Tekstin rakenne oli erikoinen: lauseet jakautuivat kappaleisiin muualta kuin välimerkin kohdalta. Meni pieni hetki ennen kun tekstiin tottui, mutta sen jälkeen se tuntui hyvältä tavalta kuvata päähenkilön ahdinkoa.

Suvi Ratinen: Pakolainen, Otava 2025, 332 sivua. Lainattu kirjastosta. 

Finlandiaehdokas

Tämän meinasin unohata kirjata. Luin jo ennen kahta edellistä teosta. Jenni Räinä on toimittaja ja ollut mukana kirjoittamassa Metsä meidän jälkeemme -teosta, joka voitti Tieto-Finlandian. Jostain syystä en ollut kirjoittanut Räinän nimeä tuohon postaukseen. Veden ajat käsittelee kiinnostavaa asiaa eli suomalaisia vesiä. Ja Räinä tutkii niitä erityisesti omalla kotiseudullaan Pohjanmaalla. Kyseessä on tarinallinen tietokirja, jossa käsitellään myös kirjailijan isän kuolemaa.

Jenni Räinä: Veden ajat, Matka läpi muuttuneen maiseman, Like 2025, 217 sivua. Lainattu kirjastosta.

Jouluviihdettä

Etsin kipeänä maatessa jotain kuunneltavaa Spotifystä. Sinne kun oli tullut juuri äänikirjat ja just yhden kirjan voi kuunnella kuukausimaksulla. Vaikka kirjailijoiden saamat palkkiot ovat niin säälittäviä, että ärsyttää. Siksi halusin valita käännöskirjan, jota en melko varmasti lukisi.

Olin kuunnellut pari vuotta sitten kirjailijan aiemmin ilmestyneen jouluviihdekirjan. Yllättäen suunnilleen muistan, mitä tuossa kirjassa tapahtui. Tässä oli samaa, rentoa oslolaista joulumeininkiä. Vähän kuin joissain norjalaisissa joulusarjoissakin. 

Edelleenkään ei ole kirjailijan sukunimen kirjainta tarjolla.

Siri Ostli: Valoa joulukuussa, Bazar 2025, 9h42min, lukija Minttu Mustakallio.

Jouluihminen somistaa ikkunoita

Koska joulu on tulossa, nappasin tämän kirjan kirjaston hyllystä, kun etsin jotain kevyttä luettavaa. Ajattelin, että mukava lukea myös kotimaista kevyttä joulukirjaa. Kirjailijan nimen olin kuullut, mutta en ollut koskaan lukenut yhtäkään hänen teostaan tai oikeastaan tiennyt kirjailijasta mitään. Jännä, että kirjailijan esikoisteos on ollut Hesarin kirjapalkinnon ehdokkaana. Tämä oli hänen seitsemäs teoksensa. Ei vaikuta palkintoehdokaskirjallisuudelta. Toki en tiedä, millainen esikoinen oli.

Hauska, että päähenkilö oli tavaratalon ikkunan somistaja. Suoritin siitä opintoja vuosi sitten ja olen jonkin verran pohtinut näyteikkunoita, katoavaa kansanperinnettä.

Regina Rask: Jouluihminen, Otava 2011, 222 sivua. Lainattu kirjastosta.

Pajalan meininkiä

Kirjoittajakaveri suositteli tätä kirjaa minulle. Erityisesti siksi, että olen kysellyt sata vuotta sitten eläneiden köyhien ihmisten kuvauksia. Kirja sijoittuu toki Ruotsin puolelle, Pajalaan, mutta sehän aivan suomen rajalla. Köyhät ihmiset puhuivatkin suomea tuolla. Kirjassa ollaan 1930-luvun tiekiistoissa ja lakoissa. Sekä kommunismi että nationalismi nousevat. Lisäksi seurataan jälkipolvia 1970-, 1990- ja 2010-luvuilla. Kirjassa on paljon henkilöitä, ja se on tosi hienosti rakennettu.

Mikael Niemi: Silkkiin kääritty kivi, Like 2025 (ruotsinkielinen alkuteos 2023), 512 sivua. Lainattu kirjastosta.

Ultraprosessoidun ruoan haitat

Tämä kirja osui juuri oikeaan hetkeen ja kolisi kovaa. Olen lukenut paljon ravitsemuksesta, ruoasta ja lihavuudesta, ja nyt näyttää siltä, että tietoni ovat olleet vääriä. Miten hurjalta tuntuu se, että on ollut ihan väärässä, yhdessä "koko maailman" kanssa. Kirjan kuunneltuani löysin tältä syksyltä Naturessa julkaistun artikkelin, jossa ultraprosessoitu ruoka yhdistetään pienempään painon pudotukseen, vaikka ruokavalio oli makroaineiden ja muiden perinteisten kriteerien (kova rasva, sokeri, suola, kuidut jne.) mukaista verrattuna vain vähäisesti prosessoituun ruokaan. Moni kirjassa esitetyistä mekanismeista oli jopa itsesäänselviä tai hyvin järkeen käypiä. Kirjoittaja on tottunut olemaan puolustuskannalla näkemyksensä kanssa, ja kirjasta meni iso osa tällaiseen puolusteluun.

Chris van Tulleken: Ultraprosessoitua - Miksi syömme ruokaa, joka ei ole ruokaa, ja miten se vaikuttaa meihin? Gummerus 2025 (englanninkielinen alkuteos 2023), 12h47min. Lukija Raiko Häyrinen. Kuunneltu äänikirjana.

Kirjailijat työssään

Kirjailija haastatteli 11 kirjailijaa siitä, miten nämä kirjoittavat ja editoivat tekstejään. Oli kiinnostavaa lukea erilaisia tapoja työskennellä tekstien kanssa, toki tuohon joukkoon mahtuu myös jonkin verran toisteisuutta. Olen tutustunut vain kolmen kirjailijan teoksiin, joten täysin vieraat kirjailijat saattoivatkin mennä lopuksi sekaisin: että kuka se olikaan, joka teki niin. Mutta eihän sille kai väliä.

Kirsi Pehkonen: Käsikirjoituksesta kirjaksi: Kuinka kirjailijat muokkaavat tekstiään, Icasos 2025 (fyysinen kirja julkaistu ensimmäisen kerran 2018). 4h32min, lukija Kirsi Pehkonen. Kuunneltu äänikirjana.

Joustava mieli

Arto Pietikäisen kirjat ovat olleet vuosia mielessä sillä listalla, että luen joskus. Kuuntelin häntä eräässä podcastissa ja nyt sitten tuli se joskus. Olen varmaan juuri nyt hyvin vastaanottavainen tutkimaan mielen joustavuutta. Olen vuosien mittaan tutkinut arvoja ja oppinut suhtautumaan tunteisiin ja ajatuksiin ohi kulkevina asioina. Nämä kaikki ovat osa joustavaa mieltä, ja tällä kertaa tästä kirjasta lähti mukaan ajatus oman minätarinan epätäydellisyydestä ja oppi omaan käyttäytymiseen vaikuttamisesta.

Kirjan luettuani sen sivut ovat täynnä pieniä tarralappuja, sivumerkkejä. Haluan palata vielä moneen asiaan.

Arto Pietikäinen: Joustava mieli ja hyvän itsetunnon abc, Duodecim 2021, 296 sivua. Lainattu kirjastosta.

Viimein sai luettua

Sain tämän kirjan puolisoltani ystävänpäivälahjaksi monta vuotta sitten. Olen sen jälkeen aloittanut tämän lukemisen monta kertaa. Nyt luin hiljattain Johanna Venhon Syyskirjan ja silloin muistin tietenkin, että mulla on taas tämä kirja edelleen lukematta.

Pidin kirjasta. Olen kuullut monen sanovan, että tämä on niiden lempparikirjojen joukossa. Pitääköhän tämä lukea uudelleen, että aukeaisi vielä enemmän, sillä ei tämä nyt ihan lemppareita ole Tove Janssonin tuotannossa. Onko se kieli vai mikä, mutta olen pitänyt muumikirjoista enemmän. Toki minulla on se muumikirjojen lukemisprojektikin kesken.

Tove Jansson: Kesäkirja, WSOY 2017, suomentaja Kristiina Kivivuori (alkuteos 1972 ja ensimmäinen suomennos 1973). 154 sivua. Omassa kirjahyllyssä.

Pariisissa ja Parkanossa

Olen lukenut Leena Parkkiselta yhden teoksen aiemmin, vuonna 2018. Tykkäsin siitä silloin, ja tykkäsin tästäkin. Historiaa ja ruokaa. Neiti Steinin keittäjättäressä on oikeasti olemassa olleet henkilöt: Neiti Stein ja hänen kumppaninsa neiti Toklas. Amerikkalaisnaiset elävät Pariisissa 1930-luvulla, siellä on homoseksuaalien parempi olla kuin Amerikassa. Heillä on suomalainen keittäjätär. Amerikkalaisnaisista tiedetään paljon ja heidän osuus tarinassa on "totta". Keittäjätär Margitista taas ei ole oikein muuta tietoa kuin se, että tällainen nainen on ollut olemassa. Parkkinen on kehitellyt aika hurjan tarinan siihen ympärille.

Hän on kirjoittanut neljä romaania, ja myös lastenkirjoja.

Leena Parkkinen: Neiti Steinin keittäjätär, Otava 2022. 464 sivua. Lainattu kirjastosta.

Muumikirjailijan saarella

Lajityypin nimi on biofiktio eli elämäkertaromaani. Romaani kertoo kolmesta päivästä elokuussa 1991. Se kertoo tarinaa parikymppisestä ympäristötieteen opiskelijasta Mariasta, joka odottaa Tove Janssonilta vastausta kirjeeseensä. Ja se kertoo tarinaa Tove Janssonin lähdöstä Klovharun luodolta. Hän pohtii myös, mitä vastaisi kirjeeseen.

Syyskirja on nimeään myöten kunnianosoitus Tove Janssonille. Minulla on edelleen Kesäkirja lukematta.

Johanna Venho: Syyskirja, WSOY 2021, 280 sivua. Lainattu kirjastosta.

Kirjanen elämäkerran kirjoittamisesta

Teoksen kirjailija kuulostaa tutulta, mutta en ole kirjannut hänen teoksiaan tänne.  Ehkä en ole sitten lukenutkaan. Teos on oikeastaan vain pieni kirjanen eikä siinä ole mitään kovin ihmeellistä, mutta kirjoittamisesta lukeminen on aina inspiroivaa. Ala vaan kirjoittaa. Luin teoksen alkuosan Helsingissä yhtenä ihanana päivänä, kun vietin aikaa yksinäni ja haahuilin museossa. Nyt luin loppuun.

Kai Vakkuri: Näin kirjoitat oman elämäsi tarinan - Opas kirjoittamiseen, Etelän Kirja 2005. 80 sivua. Lainattu kirjastosta.

Koululaisjuttuja

Opettaja on kerännyt koululaisten koevastauksia ja sutkautuksia. Vaikka kirjoittaja muuta väittää, niin kyllähän tässä lapsille nauretaan. Mutta onhan nämä hauskoja. Etenkin alkuosassa oli tosi hauskoja juttuja, nauroin niin paljon, että mahaan sattui. Loppua kohti sitten laimeni. Enkä siis lukenut kaikkea kerralla, että olisi siitä johtunut.

Tea Mäkipere: Etelään lentävä ruutana, yllättäviä koevastauksia ja muita koulutarinoita, Vinhan kustantamo 2025, 148 sivua. Lainattu kirjastosta.

Kolmen sukupolven naiset

En tuntenut kirjailijaa entuudestaan, ja kirja hyppäsi käteen kirjastossa ihan vahingossa. Mistä sitä tietää, mikä lopulta kannen kuvassa tai nimessä houkuttaa. Mutta takakannessa puhuttiin kolmen sukupolven naisista, joten se sai sitten ottamaan kirjan mukaan.

Kirjan kertojaminä oli nykypolven sisaruksista nuorin. Näkökulmahenkilöt vaihtelivat, ja kertoja kertoi asioita, joita ei olisi pystynyt tietämään. Se oli mielenkiintoinen ratkaisu.

Kirjailija on näköjään vaihtanut monta kertaa nimeään. Esikoinen ilmestynyt nimellä Essi Henriksson (2007) ja nykyään hän on nimeltään Myrsky Tammimaa.

Essi Tammimaa: Paljain käsin, Gummerus 2011. 346 sivua. Lainattu kirjastosta. 

Toinen ikigai-kirja uudelleen

Muutamassa vuodessa sitä on jo unohtanut koko kirjan. Olen lukenut tämän ensimmäisen kerran vuonna 2021 ihan kirjana. En muista oikeastaan mitään. Ja muistanko nytkään, muutama viikko lukemisen jälkeen.

Ken Mogi: Ikigai - Japanilainen tie elämän voimaan, Otava 2020 (alkuteos 2017), suomentaja Katri Mäkinen. 3h46min, lukija Simo Häkli. Kuunneltu äänikirjana.

Dualogian kakkososa

Meinasin jo unohtaa kirjata tämän, vaikka luin kirjan ihan muutama päivä sitten yhden päivän aikana. Junamatkalla Tampereella ja takaisin.

Luin ekan osan vajaa kuukausi sitten, ja laitoin samantien varaukseen tämän toisen osan. Vähän hassua, että kirjat ovat kahdessa osassa, sillä tämä jälkimmäinen ei oikein toimisi ilman ensimmäistä osaa. Lisäksi kirjathan ovat aika lyhyitä. Hyvän tuulen tarina sukupuolettoman munkin ja tietoisen robotin ystävyydestä. Mukavasti soljuva tarina, ja silti paljon filosofista pohdintaa.

Becky Chambers: Ylistys kainolatvoille, Munkki ja robotti 2, Hertta kustannus 2025 (englanninkielinen alkuteos 2022), suomentaja Kaisa Ranta. 165 sivua. Lainattu kirjastosta.

Mukavaa kuunneltavaa

Koska minulla oli edelleen maksuton Bookbeat-tilaus, ajattelin kuunnella vielä yhden teoksen. Jonkin tutun, jota on kiva kuunnella. Valitsin jälleen Ikigain, jonka olen kuunnellut pari vuotta sitten. Pitkän iän salaisuuteen liittyy elämäntarkoituksen löytäminen. Kumpaa kirja sitten enemmän käsitteleekään: pitkää ikää vai elämäntarkoitusta. 

Hector Garcia (Kirai) ja Francesc Miralles: Ikigai Gummerus, äänikirja 2020 (suomennos 2017, alkuteos 2017). 3h13min, lukija Jukka Pitkänen.

Vertaistukea pitkäaikaissairaille

Kiinnostava nimi ja kauniinvärinen kansikuva, niiden perusteellahan sitä kirjaan tartutaan. Ina Westman ilmeisesti sairastui maaliskuussa 2020 koronaan, ja sen jälkeen on kärsinyt long covid -oireista. Kirja sisältää lyhyitä kappaleita sairastamisen eri vaiheista. Kaikenlaisia tunteita: surua, pelkoa ja toivoa. Kaikenlaisia ajatuksia siitä, mistä on pitänyt luopua. Kaikenlaista, mitä on jäljellä ja mistä saa edelleen nauttia. Itsessä heräsi myös monenlaisia tunteita, mikä on hyvä asia kirjaa lukiessa.

Ina Westman: Lähes elossa, WSOY 2024, 271 sivua. Lainattu kirjastosta.

Uudelleen Kiotossa

Otin Hesarin tilaukseen kuuluvan ilmaisen lukuaikapalvelun ja ajattelin kuunnella kesän aikana pari kirjaa, jotka olin jo aiemminkin kuunnellut. Ensimmäinen oli Itchigo ichie ja toiseksi valikoitui tämä Kankimäen esikoinen, jotka olen kuunnellut aiemmin vuonna 2020. Pidin siitä kovasti, ja niin pitivät muutkin, sillä onhan se palkittu teos. Ja toinenkin oli.

Häneltä on julkaistu nuo kaksi teosta vuosina 2013 ja 2018, mutta googlailujen perusteella ei ole ilmestynyt mitään sen jälkeen. Mitähän hän puuhaa nykyään. Toivottavasti kirjoittaa uutta kirjaa.

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, Otava (äänikirja 2018, alkuteos 2013). 14h44min, 294 sivua. Lukija Petriikka Pohjanheimo

Viides osa savolaisten seikkailua

Varasin tämän kirjan heti, kun olin lukenut edellisen. Neljä ensimmäistä kirjaahan luin reilussa kuukaudessa, viimeisimmän helmikuun alussa. Tämä Pohjolan neitohan ilmestyi vasta huhtikuussa, mutta en silti päässyt aivan varauslistan kärkeen ja sain sen nyt luettavaksi. Ahmaisin kirjan viikossa. Kirja oli mukaansa tempaava niin kuin edellisetkin. Tällä kertaa ehkä vieläkin enemmän seikkailua ja taikuutta, ja ehkä vähemmän savolaisia tapoja. Eiväthän tapahtumat enää edes sijoittuneet Savoon, vaan myyttiseen Pohjolaan, jonne Tenho tarvitsi sisaruksensakin. Heidätkin tempaistiin mukaan Viipurista ja Turusta, joissa olivat käymässä. Aivan kuin aiemmissakin: vähän liiaksi venytettyjä taisteluita ja sitten kirja jää kesken. Mutta kyllähän minä seuraavankin sitten luen parin vuoden päästä, kun ilmestyy.

Mikko Kamula: Pohjolan neito, Gummerus 2025, 650 sivua. Lainattu kirjastosta.

Ihmisen historiaa

Ihmislajin historia on aivan älyttömän kiinnostavaa ja kiehtovaa. Miten vähän tiedämmekään, mutta toisaalta, miten ihmeellisiä asioita tutkijat voivat saada selville nykyään erilaisia uusia menetelmiä käyttäen. Kun miettii näin pitkiä aikasarjoja, voi tosiaan laittaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin.

Toinen kirjoittaja on arkeogenetiikan johtavia tutkijoita maailmassa ja toinen on toimittaja. Kirja käsittelee ihmisen historiaa erityisesti eurooppalaisesta näkökulmasta. Milloin ihmiset tulivat tänne, minkälaisissa olosuhteissa ja ketkä muinaiset ihmiset ovat lisääntyneet keskenään. Olemme nostaneet itsemme muun luonnon yläpuolelle, mutta näitä asioita pohtiessa sitä alkaa tarkkailla ihmistä eläimenä.

Johannes Krause & Thomas Trappe: Ihmiskunnan matka, Nykyihmisen uusi historia, Art House 2024 (saksankielinen alkuteos 2019). 272 sivua. Lainattu kirjastosta.

Tavallinen elämäkö?

Olen kirjoittaen pohtinut, mitä tavallisen ihmisen elämästä jää jäljelle. Miten vähän meistä muistetaan kuolemamme jälkeen? Mikä on tavallisen ihmisen merkitys? Nuo kysymykset mielessä mieleeni tuli tämä kirja, jonka olin lukenut seitsemän vuotta sitten ja tykännyt kovasti.

William Stoner ei tavallaan kuitenkaan ollut ihan tavallinen ihminen. Hän nousi köyhyydestä yliopiston opettajaksi, melkein kuin sattumalta. Tarina on älyttömän hyvä. Tässä pohtii paljon Stonerin itsensä sekä tämän lähipiirin tekemiä tekoja ja valintoja. Mikä niistä on ajatonta, mikä ajankuvaan sidottua?

Kun lainasin tämän, kävi niin, että puolisoni ehti lukea sen ensin.

John Williams: Stoner, Bazar 2015 (alkuteos 1965). Suomentaja Ilkka Rekiaro. 306 sivua. Lainattu kirjastosta.

Tietoinen robotti

Takakannessa lukee hyvän mielen scifiä. Jostain syystä kirjan kansi, ehkä erityisesti kirjan nimi houkutteli minut tarttumaan tähän. Ehkä sana luonnonkoneet. Scifiä luen tosi harvoin ja mitään tällaista en olekaan koskaan aiemmin lukenut. Hyvä laajentaa lukemisiaan. Kirja oli viihdyttävää viihdettä, mutta lopussa robotin pohdinnat elämäntarkoituksesta osuivat juuri sopivaan hetkeen minulle. Ehkä jokin lainauksen kirjoitan vielä muistikirjaani ennen kun palautan.

Jännä juttu, että kirjailija on valinnut kertomuksen päähenkilön ammatiksi nimenomaan munkin, vaikka tämä on sukupuoleton. Sisar, veli ja sisarus: siinä hän saa mukaan sukupuolettoman. Munkki on kuitenkin täysin sukupuolittunut sana. Tarkistin vielä, että se on tosiaan myös alkuteoksessa "monk".

Tämä on kaksiosainen sarja, ja varasinkin jo toisen osan.

Becky Chambers: Veisu luonnonkoneille, Munkki ja robotti 1, Hertta Kustannus 2024, suomentaja Kaisa Ranta. Alkuteos 2021. 175 sivua. Lainattu kirjastosta.

Kirjoittamisesta jälleen yksi kirja

Mukavalla sanaleikillä sisään, ja pientä kivaa huumoria tekstissä. Lyhyitä lukuja kirjoittamisesta monesta näkökulmasta. Tietenkin voisi enemmän kirjoittaa kuin lukea kirjoittamisesta. Kiireellä piti lukea loppuun, kun olisi pitänyt palauttaa jo eilen.

Liisa Näsi: Lukko sulaa, Työnohjausta  kirjailijaidentiteettiään etsivälle, Warelia 2024, 252 sivua. Lainattu kirjastosta!

Hetki vain

Otin nyt kuitenkin vähäksi aikaa lukuaikapalvelun. Ajattelin kuunnella kirjoja, joita olen jo kuunnellut aiemminkin. Nautiskella kesän ajan hyvistä kirjoista. Ja ehkä vähän nukahdellakin siinä samalla. Tätä Ichigo ichie -teosta kuuntelin jossain vaiheessa aika paljon nukkumaan mennessä. Nukahdin ja sitten taas kuuntelin lisää. Nyt kuuntelin alusta loppuun. Niin kauniita ajatuksia, niin kauniisti luettuna. Kirjasin tämän ekan ja edellisen kerran vuonna 2022. 

Hector Garcia ja Francesc Miralles: Ichigo ichie: Hetkessä elämisen taito japanilaisittain, Gummerus 2020, 2h54min, lukija Jukka Pitkänen. Kuunneltu äänikirjana.

Nainen jää omassakin teoksessaan sivulauseeseen

Suomen historia on mulla kyllä todella huonosti hallussa. Oskari Tokoi? Ööö, tiedän missä on Tokoinranta. Nappasin kirjan kirjaston hyllystä, koska minua kiinnostaa nyt erityisesti tavallisten ihmisten historia. Naisethan ovat usein "tavallisia" eli eivät tee suurta historiaa. Myös Hanna Tokoi, vaikka olikin merkkihenkilön puoliso. Valitettavasti Hanna Tokoista on hyvin vähän tietoa, murusia vain. Eikä hänestä ihmisenä saa oikein piirrettyä kuvaa. Mutta kiinnostava kirja silti. Ja kiinnostavaa, miten vähän meistä voi jäädä jäljelle.

Tuula Vainikainen: Nainen sivulauseessa, kuolemaantuomitun Oskari Tokoin puolison Hanna Tokoin elämä, Avain 2025, 189 sivua. Lainattu kirjastosta.

Murakami juoksee

Tämä on ensimmäinen Murakamin teos, jonka luin. En oikein tiedä, miksi valitsin tämän. Jotenkin tämä kietoutuu mielessäni teokseen Zen ja moottoripyörän kunnossapito. En tiedä, mistä moinen assosiaatio. Enhän ole tuota toistakaan lukenut tai lukemassa.

Murakami ei kirjoita juoksemisesta niin kuin minä haluaisin ajatella juoksemisesta, jos juoksisin. Hän valmistautuu kilpailuihin. Hänelle kilpailut ovat tärkeitä. Hän ei puhu juoksemisesta ja zenistä. Alussa on viittaus buddhalaisuuteen, mutta vain kärsimyksen osalta.

Kirja on laitettu luokkaan japaninkielisen kirjallisuuden historia ja tutkimus. Vaikeahan näitä on luokitella. Voisi olla myös eräänlainen elämäkerta.

Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta, Tammi 2011 (japaninkielinen alkuteos 2007, käännetty englanninkielestä). Lainattu kirjastosta.

Kirjoittamisopas

Luin tätä Anneli Kannon kirjoittamisopasta pitkin talvea. Sain jossain vaiheessa loppuunkin, mutta unohdin kirjata. Olin lukenut kirjan aiemminkin, mutta unohtanut sisällön. Muistin ehkä lukeneeni sen. Mutta edellisessä postauksessa on yllätys. Olen kirjoittanut pienen tarinan vuonna 2020. En muista mitään.

Voisin varmaan lukea jonkin Kannon romaaneistakin.

Anneli Kanto: Kirjoittamassa, Reuna 2020, 199 sivua. Lainattu kirjastosta.

Pubiromantiikkaa

Kolmen sukupolven pubi-projekti: äiti ostaa vanhan pubin ja suunnittelee sisustuksen, tytär jättää markkinointihommat ja siirtyy keittiöhommiin ja tyttärentytär alkaa hoitaa puutarhaa. Kaunista sisutusta, maalaisromantiikkaa, monenlaista ruokaa ja puutarhanhoitoa samassa kirjassa. Ja vielä kolme rakkaustarinaakin. Itkuasteikolla ei kovin korkealla, muutaman kerran vähän.

Veronica Henry: Heräteostos, Bazar 2023 (englanninkielinen alkuteos 2022), 446 sivua. Lainattu kirjastosta.

Kammottava, rakas äiti

En ollut lukenut yhtään Kähkösen teosta. Tiesin kirjailijan nimeltä, mutta en oikeastaan muuta. Hän on näemmä kirjoittanut Kuopio-sarjaa. Tämä teos oli autofiktiivinen. Taas jättää auki, mikä osa oli totta ja mikä sepitettä. Totena tämän kuitenkin lukee. Omanlainen tapa käyttää kieltä, vähän hengästyttävä. Paljon tuttua savolaisuutta. Kirja on kertojaminän puhetta kuolleelle äidilleen. Äiti on kirjassa rakas äiti, vaikka onkin ollut kauhea ihminen, joka on kännipäissään pahoinpidellyt lastaan. Sitä edeltää pitkä selvitys äidin vanhemmista ja jopa sitä edeltävästä sukupolvesta. Eihän kukaan tyhjiöstä äidiksi tule. Teos voitti Finlandia-palkinnon.

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa, Väärässä olemisen historia, Siltala 2023. 267 sivua, lainattu kirjastosta.

(ei kok) Traumaklassikko

Kiinnostuin traumoihin liittyvistä asioista talven mittaan ja löysin tämän, ilmeisesti tärkeän klassikon. Paljon tapauskertomuksia. Aika helppolukuinen. Erittäin kiinnostavaa oli sairaanhoidon esim. leikkausten aiheuttamat traumat lapsuudessa. Laina-aika loppui kesken enkä päässyt ihan loppuun asti. Ehkä 20-30 sivua lopusta jäi lukematta.

Peter A. Levine: Kun tiikeri herää, Trauma ja toipuminen. Alkuteos 1997, 279 sivua. Lainattu kirjastosta.

Terkut Intiaan

Viisautta Intiasta. Olin kuunnellut tämän pari vuotta sitten, ja nyt nappasin välilukemiseksi. Kuten jo viimeksi kirjoitin, ei yhtä hyvä kuin Ichigo ichie, mutta ihan jees. Nyt en ehkä saanut niinkään paljoa irti kuin ekalla kerralla. Kaikkiaan kolme näiden kirjailijoiden teosta olen lukenut. Ehkä kaivan Ichigo ichien luettavaksi. Olen kuunnellut sen äänikirjana, ja osia siitä uudelleen ja uudelleen unikuunteluna.

Francesc Miralles ja Hector Garcia: Namaste: Onnellisen elämän taito, Gummerus 2023. Lainattu kirjastosta. 

Lähirunoja

Naapurissa asuva runoilija voitti Runo-Kaarina -kilpailun ja tein hänestä jutun yhdistyslehteen. Luin samalla hänen teoksensa. En ole kovin paljoa runoja lukenut. Nämä koskettivat ja kiehtoivat minua kovasti. Monenlaisia eläinkohtaloita ja tutkiskelua ihmisen kipeästä suhteesta eläimiin. Kirjoitin näistä inspiroituneena itsekin yhden runon.

Anniina Louhivuori: Päivä jona Mary hirtetään, Kaarinan kaupunki 2024. Lainattu kirjastosta.

Muumit jatkuvat

Tällä kertaa Muumilaaksoa hämmentää taikurin hattu. En ollut siis tätäkään lukenut entuudestaan, mutta muistan tapahtumia telkkarin Muumisarjasta. Monet tokaisut ovat niin ihania ja viisaita, että ei ihme, että niistä on tehty loputtoman paljon erilaisia tuotteita. Teoksen alkuperäinen nimi on Trollkarlens hatt. Eli joku troll on sanassa taikurikin.

Tove Jansson: Taikurin hattu. Alkuteos 1948, ensimmäinen suomennos 1958. Tämän suomennos on tarkistettu vuonna 2010. Lainattu kirjastosta.

Tuleva(isuus)

Sain kirjaan vinkin ja siinähän oli juuri minua kiinnostavia teemoja, kuten tekno- erityisesti somejättien valtaa, ilmastonmuutosta ja yhteiskuntien epävakautta. Kannessa on kettu ja jänis, joista kerrotaan kirjassa tarkemmin: metsästäjä-keräilijöistä ja paikalleen asettuneista viljelijöistä. Porukkaa tarinassa on aika paljon: teknojättien johtajia ja heidän lähipiiriään sekä survivalisti ja muutamia hänen kavereitaan.

Naomi Alderman: Tuleva, Gummerus 2024 (englanninkielinen alkuteos 2023), 475 sivua. Lainattu kirjastosta. 

Hyvinvointi taloudessa

Olen seurannut kirjoittajaa somessa ja pitänyt hänen ajatuksiaan kiinnostavina. Hän on lanseerannut hattaratalous-nimisen termin ja piti aiheesta kurssinkin. Kirja on osin hyvin helppolukuinen ja ymmärrettävä, osin taas vaikea ja asiat mennään vähän liian nopeasti. Kustannustoimittajalla olisi ollut vähän enemmänkin tekemistä.

Mutta sisältö ja ajatukset ovat kiinnostavia ja tärkeitä.

Anni Marttinen: Hattaratalous, S&S 2024, 184 sivua. Lainattu kirjastosta.

Löytyykö moraalista kunnianhimoa?

Tuleeko tämä kirja muuttamaan elämäni? Tuskin. Bregman syyllistää lukijaa: tuhlaamme lahjakkuutemme ja aikamme vähäpätöisten asioiden tekemiseen, kun voisimme taistella hyvin asioiden puolesta. Tätä kirjaa lukiessa mietin erityisesti sitä, miten kirjat muuttavat elämäämme ja miten eivät. Kirjailijan ensimmäinen kirja Hyvän historia on lojunut tuolla kirjahyllyssä vuosikausia. Ehkä luen sekin joskus.

Rutger Bregman: Moraalinen kunnianhimo, Atena 2024 (alkuteos samoin), 286 sivua. Lainattu kirjastosta.

Kirjoitusopas, kolmas tälle vuodelle

Olen tosi innostunut kirjoittamisesta. Siinä sivussa tekee mieli sitten lukea myös kirjoittamisesta. Napsin näitä kirjoja mukaani joko fiilispohjalta tai ohjaajien suosituksesta. Tämä on ensimmäistä kategoriaa. Itse asiassa viikkopiirini ohjaaja selasi laputtamiani (olen alkanut laputtaa kirjoja!) kohtia saadakseen inspiraatiota, koska kirja ei alunperin häntä innostunut. Minä olin innoissani jo johdannossa. Kirjoitin sitaatin kahteen kertaan muistikirjaani. Ajatus oli se, että miksi olemme kiinnostuneita vain tekstistä, jonka kirjoitamme maailmalle emmekä sille, mitä meille itsellemme tapahtuu kirjoittaessa.

Johanna Pentikäinen: Sanojesi voima, Taitoa ja tarkoitusta kirjoittamiseen, Art house 2024, 168 sivua. Lainattu kirjastosta.

(ei kokonaan) Vastuullisuusasiaa

Kirjahistoriaani selaamalla näyttää siltä, että luinko ammattikirjallisuutta ollenkaan. Luenhan minä välillä, mutta ei tule aina luettua kokonaan ja siksi jää ehkä kirjaamatta. Toki tulee luettua paljon muuta kuin kirjoja. Kovin paljoa sinällään uutta tässä kirjassa ei ollut, tavallaan. Ja sitten tavallaan oli kiinnostava lukea, miten paljon asiat kuitenkin ovat menneet eteenpäin. Kirja on kuusi vuotta vanha, ja se osin tosiaan tuntuu jo vanhalta. Selailin epäolennaiset asiat.

Liappis Hanna, Pentikäinen Merja ja Vanhala Anne: Menesty yritysvastuulla, käsikirja kokonaisuuteen, Edita 2019, 270 sivua. Lainattu kirjastosta. 

Trauma-asiaa

En ole pitkään aikaan enää kuunnellut äänikirjoja eikä minulla ole ollut äänikirjapalveluakaan. Mutta tähän kirjaan oli pitkä jono kirjastossa, ja halusin lukea sen heti. Luin puhelimella, mikä ei oikein ole optimaalista, mutta ei tällaista kirjaa ole oikein hyvä kuunnellakaan. Mielenkiintoista asiaa.

Marko Punkanen: Traumatisoitunut keho ja mieli, Tuuma-kustannus 2025, e-kirja. 104 sivua. 

Lisää muumeja

Vihdoinkin pääsin vauhtiin muumikirjojen lukemisessa. Luulin, että tämä on ensimmäinen muumikirja (sain sellaisen käsityksen yhden kirjan takakansiliepeestä), mutta tämä onkin toinen. Minkähän takia Jansson on kirjoittanut tästäkin kirjasta kolme versiota eri vuosikymmenillä. Ja miksi suomennos on pitänyt tarkistaa vielä vuonna 2010.

Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti, (alkuteos 1946, suomennos 2010), WSOY. 144 sivua. Lainattu kirjastosta. 

Uusi sana: Volitio

Luin Linkedinistä eräästä julkaisusta itselleni uuden sanan: volitio. Se tarkoittaa toimeenpanemisen taitoa. Aihe vaikutti kiinnostavalta. Jännä, että siitä puhuu lähinnä vain yksi ihminen Suomessa. Laitoin heti varaukseen hänen kirjansa ja luin samantien. Mielenkiintoinen.

Ria Parppei: Tee toimi saa aikaan, Kehitä ja johda toimeenpanoa, Alma Talent 2018, 248 sivua. Lainattu kirjastosta.

Nuoren puhelimen käytöstä

Lainasin tämän kirjan ajatuksena, saisinkohan lapsen vilkaisemaan tätä. Ei oikein innostunut, mutta luin itse. Alku tuntui vähän lässytykseltä, mutta ei sitten haitannut, kun alkuun pääsi. Digilaitteita ja niiden käyttöä pohditaan monelta kantilta. Sain hyviä ideoita muutamiin keskusteluihin, joita haluan käydä lapsen/perheen kanssa aiheeseen liittyen.

Aino-Maarit Tuuri: Puhelimen pomoksi, ota digimaailma haltuun. Kuvittanut Lille Santanen. Tammi 2022, 141 sivua, lainattu kirjastosta.

Muumikirjojen pariin

 

Vuonna 2017 hoputin itseäni lukemaan kaikki muumikirjat. Jokohan aloittaisi. Heh. Jostain syystä Muumipappa kiehtoo minua hahmoista eniten, joten halusin lukea tämän. Toki kirja nousi samalla elämäkerrallisen kirjoittamisen kurssilla kuin pari aiemmin kirjattua kirjoitusopastakin. Onhan nämä Muumipapan itsensä kirjoittama muistelmateos. Tai teoksessa isä kirjoittaa ja lukee muistelmaansa.

Katsoin tässä samalla Tove-elokuvankin muutaman vuoden takaa. Olen nähnyt sen pari kertaa aikaisemminkin. Taitelija vaikuttaa uskomattoman taitavalta ja työteliäältä, ja onhan hän monessa asiassa ollut edelläkävijä.

Tove Jansson (kirjoittanut ja kuvittanut): Muumipapan urotyöt, WSOY 2010 (alkuteos 1950, toinen versio 1968). 158 sivua, lainattu kirjastosta.

Omasta elämästä kirjoittamisesta

Olin kirjoituskurssilla ja sieltä sain innostuksen kahteen kirjaan. Toinen oli jo aiemmin lukemani kirjoitusopas ja toinen tämä nyt kirjaamani. Kirjailijan nimi oli entuudestaan tuttu, ehkä siksi, että se on nimenä hauska. En ehkä ollut hoksannut, että hän on suomalainen.

Kirja käsitteli omasta elämästään kirjoittamista. Toki voihan sitä soveltaa myös muiden elämästä kirjoittamiseen. Tai ihan vaan kirjoittamiseen. Siinä ei ollut lukuja, vaan teksti oli jaettu osioihin samalla tavalla kuin Pekka Sauri. Tulin Saurin teoksen kohdalla maininneeksi tavan, ja siinä se ei ollut kovin soljuva. Sen sijaan tässä Mazzarellan teoksessa käytäntö oli toimiva, ja teksti eteni mukavasti.

Merete Mazzarella: Elämä sanoiksi, Tammi 2013 (alkuteos samalta vuodelta). 219 sivua, lainattu kirjastosta.