lauantai 30. joulukuuta 2023

Unelmaduunarikirja loppuun


Tämä kirja on jostain syystä roikkunut oikein kunnolla. Ensin tuossa hyllyssä, vaikka olen sen ihan itse ostanut. Muistan vielä, kun ostin sen. Siitä on useampi vuosi. Aloitin kirjan syksyllä ja se jäi vähän kesken. Onneksi on vuosi päättymässä ja yritän saada edes joitain kirjoja luettua loppuun. Nyt sain tämän.

Olen lukenut heidän aiemman teoksensa vuonna 2017.

PS. Jännä sattuma, että peräkkäisissä kirjoissa puhutaan unelmasta ja työstä.

Satu Rämö ja Hanne Valtari: Unelmaduunarin tilipäivä, WSOY 2020, 302 sivua. Omassa kirjahyllyssä.

Japanilaista kirjallisuutta


Luen hirvittävän vähän muiden maiden kirjallisuutta. Lienenkö lukenut yhtään japanilaisen kirjailijan teosta ikinä, vaikka olenkin joitain Japania käsitteleviä kirjoja lukenut.

Kirjan päähenkilö on 14 työvuoden jälkeen kokenut burnoutin ja nyt etsii helppoja töitä. Hän ottaa vastaan useamman työn ja ajautuu niissä kummallisiin tilanteisiin.

Kikuko Tsumura: Unelma helposta työstä, Into kustannus 2022 (alkuteos 2016). 9h43min, kuuntelin äänikirjana. Lukijana Karoliina Niskanen.

Joulukalenterikirja


Tämä oli unohtunut kirjata. Kuuntelin muutamassa päivässä marraskuussa.

Norjalainen, minulle entuudestaan tuntematon kirjailija on kirjoittanut hyvänmielen tarinan. Kirjan päähenkilö on viisikymppinen Fie, jonka mies jättää hänet. Elämä näyttää kurjalta ja sitten pikkuhiljaa paremmalta. Tosiaan hyvänmielen kirja ja Minttu Mustakallio lukijana sopii tähän hyvin. Ei taida olla minulla sellaista kirjainta, joka tarvittaisiin kirjailijan sukunimen alkuun.


Siri Ostli: Uusien alkujen joulukalenteri, Bazar 2023 (alkuteos 2021). 10t30min, lukija Minttu Mustakallio. Kuuntelin äänikirjana.


tiistai 26. joulukuuta 2023

400 vuotta Nevabackan historiaa


Kirja kertoo ihmisistä, jotka ovat asuttaneet Pohjamaalla olevaa Nevabackan tilaa 1600-luvulta lähtien. Pitkä liuta ihmiskohtaloita, ja tarinassa on erityisen tärkeää heidän luontosuhteensa. Suhde muuhun luontoon on vaihdellut niin ajasta toiseen kuin ihmisestäkin toiseen. Erittäin hyvä kirja.

Maria Turtschaninoff: Suomaa, Tammi 2022 (alkuteos ruotsiksi 2022). 370 sivua, lainattu kirjastosta.

lauantai 23. joulukuuta 2023

Kirjanen yksinkertaisuudesta


Tämä pieni kirjanen yksinkertaisuudesta oli jäänyt kirjaamatta. Oliko sitten niin kovin yksinkertaisia juttuja...


Eversden Lona: Yksinkertaisuuden taito, kirja avarammasta elämästä. Kirjapaja (ei vuosilukuja). 175 sivua, lainattu kirjastosta.