tiistai 27. joulukuuta 2011

Uskottavuusongelmia


On ihan sama tavaako huonoa kirjaa pitkään ja hartaasti (Herääminen) vai lukeeko nopeasti (Minishoppaaja).

Herääminen on Risto Isomäen neljäs romaani. Olen lukenut numerot viisi (Sarasvatin hiekkaa) ja kuusi (Litium 6). Sarasvatin hiekkaa oli kohtuullinen. Isomäellä on hienoja ideoita, mutta erityisen hyvä romaanikirjailija hän ei ole. Ilmeisesti hän on kuitenkin oppinut matkan varrella, sillä Herääminen on huomattavasti huonompi kuin uudemmat kirjansa. Kieli on kömpelöä ja ihmiset omituisia, "faktoiltakin" putoaa pohja jos höpöttää AIDS-viruksista ja pistää tyypit sukeltelemaan märkäpuvussa Jäämereen.

Pääsin kirjassa sivulle 192 ja sitten en pystynyt enempää. Viimeinen niitti oli maapallolle tulleet avaruusoliot, en halua tietää heistä sen enempää. Avaruusoliot ja sukkahoususankarit ovat sellainen juttu, joita en halua kirjoihin enkä elokuviin. Kirja jäi siis siihen.

Ajattelin hakea jouluksi jotain kevyttä lukemista. Olen kuullut himoshoppaaja-sarjasta ja silmiini osui kirja Minishoppaaja. No, minäpä otin sen. Sisko varoitti jo heti, että kirja ei sovi mihinkään muuhun kuin englannin kielen opiskeluun tai ylläpitoon. Hän on lukenut sarjan aikaisempia osia Englantiin muutettuaan.

Kirja oli surkea: ihmiset ohuita kuin paperinuket, juonen käänteet niin typeriä, että teki mieli repiä tukkaa päästä. Luin kirjaa parisataa sivua ja sitten luovutin. Sophie Kinsella, mitä ihmettä oikein ajattelit?

Tässä siis kaksi kirjaa, jotka kumpikin jäivät kesken. Syystäkin.

Risto Isomäki: Herääminen, Tammi 2000, 287 sivua. Bookcrossing-kirja, jonka vapautan johonkin.

Sophie Kinsella: Minishoppaaja, WSOY 2011, Suomentaja Kaisa Kattelus, 403 sivua. Kirjaston kirja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että ilahdutat viestilläsi.