Jostain bongasin kirjan ja ajattelin, että voisi olla hyvä. Kehollisuutta kun olen itse miettinyt viime aikoina aika paljon. Teoksen genre taitaa olla autofiktiota. Kirjoittaja kirjoittaa jonkin verran lapsensa huumeongelmasta ja toisen lapsen anoreksiasta. Lapset ovat nuoria aikuisia ja elossa olevia. Jotenkin koin tuon aika vastenmieliseksi. Vaikka äidillä olisi lasten lupa, niin saisiko siltikään kirjoittaa lasten henkilökohtaisesta elämästä. Toki autofiktiota on vaikea lukea, mikä kohta siitä ei olekaan totta.
Hanna Brotherus: Ainoa kotini, WSOY 2021, 7h41min (207 sivua). Lukija kirjailija itse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti