tiistai 3. elokuuta 2010

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo

Koska tänä vuonna olen lukenut jopa ennätyslaiskasti, niin alkuvuoden kirjat oli nopeasti kerrattu. Nyt siirrymme siis juuri luettuihin. Tämän sain loppuun eilen illalla. Aloin lukea kirjaa ensimmäisen kerran viime kesänä. Ostin pokkarin tarkoituksenani lukea se Milano-Barcelona -reissullamme, mutta kuten tunnettua, keuhkokuume piti minut viime kesänä kotona ja matka jäi tekemättä. Kirjaa kuiten luin hitaasti, hyvin hitaasti. Lopulta niin hitaasti, että se meni pilalle. Unohtelin, ketä kirjan hahmot olivat ja olin ihan pihalla. Niinpä jätin kirjan hyllyyn odottamaan parempaa päivää.

Nyt sitten sain muutamassa viikossa luettua kirjan. Aina luvun silloin, toisen tällöin, mutta viimeisen tujauksen otin eilen illalla, kun syvennyin moneksi tunniksi lukemaan. Miten se onkaan mukavaa maata sängyssä, tukka pystyssä, vaihtaa välillä kylkeä, kun alla oleva käsi puutuu ja ahmia kirjaa eteenpäin. Käydä ehkä välillä vessassa niin, että samalla vaan lukee kirjaa kävellessäänkin. Sellaisena muistan lapsuuteni. Harmi, että aikuisena nämä kokemukset ovat jääneet vähemmälle.

Kirja kuitenkin sijoittuu 1900-luvun alun ja puolen välin aikaiseen Barcelonaan. Se vilisee ihmisiä, joista toiset ovat hyvinkin tärkeitä ja toiset vain kulisseja, mutta yhtä kaikki, jokainen esitellään perusteellisesti.

Daniel-niminen poika saa käsiinsä Tuulen varjo -nimisen kirjan, ihastuu kirjaan ja alkaa tutkia kirjan kirjoittajan, Julian Caraxin, vaiheita. Carax on kadonnut ties minne ja miehen tarina alkaa vaikuttaa koko ajan entistä ihmeellisemmältä. Samaan aikaan, kun Daniel etsii Caraxia, niin hän itse kasvaa pienestä pojasta aikuiseksi mieheksi isänsä kirjakaupassa, saa ystäväkseen entisen vakoojan ja kerjäläisen Fermínin ja painii ihastuksiensa kanssa, joista ensimmäinen on 10-15 vuotta vanhempi sokea kaunotar. Mitä pidemmälle Caraxin tarina etenee, sitä tiiviimmin se tuntuu kutoutuvan Danielin tarinaan, aivan kuin Danielin elämässä toistuisivat samat vaiheet kuin Caraxin.

Kirjassa on hyytäviä, pelottavia taloja, paljon kirjoja ja puhetta kirjoittamisesta, silloin tällöin hyvää ruokaa, mutta ei liian yltäkylläisesti (sota-aika näet) ja kauniita maisemia. Harmi, kun en päässyt käymään siellä Barcelonassa, mutta onneksi tämä kirja vei sinne.

Aivan loistava teos. Kirjoittajansa esikoinen. Seuraava on lukulistallani. Ja tämä kirja inspiroi kirjoittamaan itsekin. Vaikka minulla ei Victor Hugon kynää olekaan.

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo
Otava, 647 sivua, kirja on oma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti