lauantai 22. helmikuuta 2020

Palautumisesta

Asiaa stressistä ja sen vähentämisestä. Luin tätä kirjaa iltaisin välillä niin väsyneenä, että myöhemmin olin unohtanut kaiken mitä olin lukenut. Ei valtavan paljoa uutta, mutta aina jotain pientä. Tyypillisesti ihmiset uupuvat työhön ja liian kovaan treenaamiseen. Minua kiinnostaa vähän toisenlaiset uupumiset.

Kaisa Jaakkola: Palaudu ja vahvistu, TAmmi 2018, 205 sivua. Lainattu kirjastosta.

Japanilaista estetiikka

Wabi sabi, japanilaista estetiikkaa. Täydellisyyttä ei ole, joten sitä ei kannata jahdata. Ja vaikka olisikin, niin se ei olisi kiinnostavaa. Kauneus on epätäydellisyydessä. Pidin kirjasta kovasti. Mukava miettiä syviä asioita. Japanilaiseen kulttuuriin olisi muutenkin kiva tutustua tarkemmin. Ja sen jälkeen mennä käymään siellä uudestaan, ajan kanssa.

Beth Kempton: Wabi sabi, Japanilaista viisautta täydellisen epätäydelliseen elämään, Basam books 2019 (alkuteos englanniksi 2018), 248 sivua. Lainattu kirjastosta.


Rankka vauvavuosi

Olin nähnyt tämän elokuvana. Muisti on tätä nykyä armottoman hatara enkä ole varma, että muistinko elokuvan niin väärin vai oliko siinä totaalisesti eri juttu. Muistelin nimittäin, että leffassa lapsen äiti vain häippäsee. Kirjassa sen sijaan äiti sairastuu vakaviin mielenterveyden ongelmiin ja katoaa siksi kuvioista. Kirjan kuvio on mielenkiintoisempi.

Hyvä kirja, hyvin kirjoitettu. Tuli myös mieleen omat unettomat vuodet. Aika kultaa kuulemma muistoja. Mitenköhän rankkaa se oikeasti oli. :O

Saatanpa lukea (tai kuunnella) jatko-osatkin. Antti Virmavirta oli hyvä lukija.

Eve Hietamies: Yösyöttö, Otava 2010, 238 sivua, 10h44 min. Kuunneltu BookBeatissa.

Nichollsin romaani

Lukuromaani, ihan hyvä sellainen. Brian Jackson aloittaa yliopiston suurin odotuksin. Duunariperheen kuvioista akateemiseen maailmaan. Kännäystä ja tyttöjä. Pettymyksiä. Sellaistahan se elämä on. Lukuisat 80-luvun popuularikulttuurin viittaukset (Brittivinkkelistä) olivat minulle hepreaa.

David Nicholls: Kaikki peliin, Otava 2012 (alkuteos 2003), 414 sivua. Lainattu kirjastosta.

lauantai 18. tammikuuta 2020

Olennaiseen keskittyminen

Ehkä olen jo funtsinut teemaa niin paljon, että tästä en kovin kummosia saanut irti.

Maaretta Tukiainen: Tärkeintä tänään, Näin saat vähemmällä enemmän, Tuuma 2019, 138 sivua. Lainattu kirjastosta.

tiistai 31. joulukuuta 2019

Äitys ja työ ne yhteen sopii

Miten yhdistää työ- ja perhe-elämä? Ihan hyviä juttuja, ja hyviä muistutuksia, että kaikkea ei voi eikä edes kannata yrittää tehdä täysillä ja täydellisesti. Jossain kohtaa kirjaa kyllä hiipii mieleen, että eiköhän ne ruuhkavuosien kuningattaret ole jossain muualla. Kirjaan on haastateltu johtajaäitejä. En tarkoita, etteivätkö olisi saaneet paljoa aikaiseksi ja eikö olisi ollut kovaa hommaa. Mutta ehkä toisenlaisia vinkkejä olisi saanut vaikka duunari-yh-äideiltä: eivät saa itse valita työaikoja, työ ei välttämättä jousta piiruakaan, kotona ei ole tasa-arvoista puolisoa eikä ole rahaa ostaa siivous- tai lapsenhoitopalveluja. Kirjassa oli toki yksi yh-äitikin.

Tässä kuten muuallakin minua ärsyttää, kun asioista ei puhuta oikeilla nimillä. Toiset olivat pitkään äitiyslomalla ja toiset vähemmän aikaa. Miltein kaikki olivat kuitenkin ilmeisesti pitäneet ihan kokonaan äitiysvapaan. Sehän kestää vain noin nelisen kuukautta. Sen jälkeen ollaan vanhempainvapaalla ja sitten hoitovapaalla.

Toinen vähän hähmäinen sana on kotiäiti. Sanakirja määrittelee sen äidiksi, joka ei käy kodin ulkopuolella ansiotyössä. Minusta äitys- tai vanhempainvapaalla oleva ihminen ei ole kotiäiti. Eikä oikein vielä hoitovapaallakaan, ellei niitä nyt ole kovin montaa peräkkäin.

Pääosin oli mukavan raikasta luettavaa. Rehellistä. Välillä johtajista on juttuja, joissa selkeästi valehdellaan ja liioitellaan: ihmiset teleporttaavat töihin jne (tyyliin "herään kuudelta: käyn vajaan tunnin lenkillä, vien lapset päiväkotiin ja olen työpaikalla seiskalta" ööö, olet lasten päiväkodissa töissä ja menet sinne hikisenä?).

Jos olisin terve eikä olisi uniongelmia, niin jaksaisin itsekin ihan mitä tahansa. :D

Anni Erkko: Uraäidin selviytymisopas, Atena 2019, 240 sivua. Lainattu kirjastosta.

Jouluklassikko

Minulla oli ennen tapana lukea Saiturin joulu vuosittain aina jouluisin, mutta nyt tajusin, että en ole lukenut vuosikausiin. En ehkä lapsen syntymän jälkeen. 

Itkuhan tässä tirahtaa. Kuvitus on tässä versiossa aivan mahtava (John Worsleyn). En varmaan ole mitään kirjaa lukenut yhtä monta kertaa kuin tätä (paitsi lapselle muutamia kirjoja).

Charles Dickens: Saiturin jouluyö, Satukustannus, (alkuteos 1843), 127 sivua. Kirjassa ei ole painovuotta, mutta suomennos on vuodelta 1986. Se onkin ainoa suomennos tällä nimellä, muut ovat vähän eri nimisiä. En muista, keneltä olen kirjan saanut tai tarkasti milloin, mutta aika pian tuon suomennosvuoden jälkeen.