maanantai 21. toukokuuta 2012

Ruukkupuutarha

Puutarha-asiat ovat nyt tapetilla ja tämän kirjan lukaisin tässä iltana parina. Kuvat olivat ihanan inspiroivia, mutta kirja itsessään vähän sekava. Siellä täällä oli muutama tarina ruukkuihin ja ruukkupuutarhoihin liittyvistä henkilöistä ja sitä sun tätä välissä. Vinkit eivät kaikki ihan ulotu tänne Keski-Suomen korkeudelle, kun ei ole sitä viherhuonetta, johon nostaa sitruspuut ja viikunat talvehtimaan. Mutta kauniiden kuvien takia kannattaa selata.

Christel Kvant: Ruukkupuutarha. Ideoita ja insipiraatiota terassille ja parvekkeelle, Karisto 2008 (alkuteos 2007 ruotsiksi), 153 sivua. Lainattu kirjastosta.


torstai 26. tammikuuta 2012

100 kirjaa

Löysin blogin, jossa kaksi nuorta naista lukevat kirjoja 100 kirjan listalta, jotka pitäisi lukea ennen kuolemaansa. Lista on peräisin Keskisuomalaisesta, maaliskuulta vuodelta 2009. Täytyy sanoa, että kohtuullisen paljon minua sivistyneempiä tyttöjä. Heidän lähtösaldonsa olivat 20 ja 14. Minä pääsin lukuun 25 (nää on muuten niitä listoja, joissa aina joku sanoo, että oon nähnyt sen elokuvana tai pahinta, että on lukenut jonkin lyhennelmän!), vaikka ikää on tuplasti.

Ihan varma en ole siitä, olenko lukenut ihan jokaisen Asterixin, mutta Viisikko-sarjan olen lukenut kokonaan. Narniaa en ole lukenut kokonaan enkä Harry Pottereistakaan kuin kaksi (?) ensimmäistä. Grimmin satuja olen toki lukenut, mutta en ehkä tollaista kokoelmaa.

Riipaiseva rakkaustarina van Goghin muusasta


Van Gogh on hyvin kiehtova taiteilija. Hänen teoksensa ovat mykistäviä ja hänen elämänsä oli ihmeellinen. Tässä romaanissa kirjailija on tutustunut taiteilijan viimeisiin viikkoihin Auvers-sur-Oisessa (jossa hän lopulta päätti päivänsä ampumalla itseään rintaan).

Historia ei kerro kaikkea ja kirjailija onkin antanut mielikuvituksensa laukata aukkopaikoilla. Van Goghilla ja kirjan kertojaminällä Margueritella on saattanut olla suhde, tällaisesta on pieniä vinkkejä. Mutta voi olla olemattakin. Tässä kirjassa rakkaustarina on kuitenkin riipaisevan tosi. Tarinassa seurataan van Goghin viimeisten maalausten syntymistä. Minulla olikin rinnalla teos, jossa on aikajärjestyksessä kaikki van Goghin teokset.

Marguerite on van Goghia hoitaneen lääkärin tytär, joka eli hyvin suojattua elämää ahdistavassa, täynnä salaisuuksia olevassa talossa. Kirjan lopussa kirjailija kertoo, mitkä asiat ovat puhdasta faktaa ja mitkä arvailuja ja mitkä keksittyä.

Loistava tarina!

Alyson Richman: Van Goghin viimeinen rakkaus, Minerva 2008 (alkuteos 2006), 283 sivua. Ostettu kirpputorilta hintaan 2 euroa 30 senttiä (kovakantinen).

Merkintöjä suljetulta osastolta

Nimimerkki SusuPetal on takakannen mukaan netistä tuttu kirjoittaja. En ollut koskaan kuullutkaan hänestä, kun sattumalta nappasin lähikirjaston uutuushyllystä hänen teoksensa Sairaalapäiväkirja, merkintöjä ja kuvia suljetulta osastolta. Kirja on nimensä mukaisesti päiväkirja, runomuodossa. Runot eivät ole hiottuja, syvällisiä tai monisyisiä. Tuokiokuvia, jopa hupsuja. Niinhän sitä sanotaan, että elämä on draamaa läheltä katsottuna ja komediaa kauempaa katsottuna.

SusuPetal: Sairaalapäiväkirja, merkintöjä ja kuvia suljetulta osastolta, Bod 2010, 99 sivua. Lainasin kirjastosta.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Leikkiminen kielletty!

Menin ennen joulua kirjastoon ajatuksenani lainata jokin kevyt kirja. Ensimmäisenä käteen osui tämä, nauroin itselleni ja lainasin sitten Minishoppaajaan. Tämä oli Minishoppaajan vastakohta. Hauska, kiinnostava ja hyvin kirjoitettu. Luin tämän eilen. Olen lukenut Laajarinteen aiemman kirjan Muumit ja olemisen arvoitus (joka toivon mukaan löytyy edelleen kirjahyllystäni) ja tämä oli aivan yhtä hyvä. Häneltä on näköjään ilmestynyt viime vuonna Kehys-niminen teos, lienee sekin luettava.

Kirja käsitteleen lasten ja nuorten asemaa ja kasvatusta. Siinä on paljon hauskoja ja karmivia faktoja, ja roppakaupalla tuoreita ajatuksia. Äideillä ja isillä on vanhemmus hukassa, huutavat lehdet. Ei hätää, ongelma ei ole uusi, samaa on toitotettu jo 1700-luvulta lähtien. Enpä ollut ajatellutkaan, että ADHD:n kriteerit voivat kertoa yhtä lailla mielenkiinnottomista tehtävistä kuin lapsen keskittymishäiriöistä.

Yksi ongelma lasten kasvatuksessa on se, että lapsuutta ei ajatella osana elämää, vaan lapsuus on aika, jolloin ihminen koulitaan oikeanlaiseksi ihmiseksi elämää varten. Lapsilta ei kysytä, lapset eivät saa päättää. Kirjassa on paljon asioita, jotka pistävät ajattelemaan. Mieleen tulee paljon kysymyksiä, mutta kirja antaa aika vähän vastauksia. Just hyvä. Lopussa on yksi aika hyvä ratkaisu: kaksin- tai kolminkertaistetaan perusopetuksen henkilökunta ja samaan aikaan puolitetaan koulupäivien pituus. Ihan oikeasti. Ja sille olisi kovat perustelut. Kannattaa lukea ne!

Jukka Laajarinne: Leikkiminen kielletty! Kontrolliyhteiskunnan lapset, Atena 2011, 174 sivua. Lainasin kirjastosta.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Teen ystävälle

Sain lahjaksi kirjan, jonka ahmin. Teen ystävän kirja on aivan ihana kirja! Se on tiivis katsaus teen historiaan, kerrotaan mitä tee on ja miten sitä kannattaa nauttia. Minulle heräsi heti into hankkia hyvää vihreää teetä ja kokeilla veisikö se minutkin mennessään. Tähän mennessä olen maistanut vain pahanmakuisia, kitkeriä vihreitä teitä.

Kirja on kaunis, käteen sopiva ja siinä on ihanan rauhallisia kuvia. Kirjoittaja kertoo omista kokemuksistaan ja teestä suomalaisesta näkövinkkelistä. Ensin kirja innostaa, mutta jatkossa se toimii hakuteoksena: täältä voi katsoa mitä mikäkin tee on, milloin se on parhaimmillaan ja miten se kannattaa valmistaa.


Pirkko Arstila: Teen ystävän kirja, Sammakko 2011, 197 sivua. Saatu lahjaksi ystävältäni Heidiltä. Kiitos!

Uskottavuusongelmia


On ihan sama tavaako huonoa kirjaa pitkään ja hartaasti (Herääminen) vai lukeeko nopeasti (Minishoppaaja).

Herääminen on Risto Isomäen neljäs romaani. Olen lukenut numerot viisi (Sarasvatin hiekkaa) ja kuusi (Litium 6). Sarasvatin hiekkaa oli kohtuullinen. Isomäellä on hienoja ideoita, mutta erityisen hyvä romaanikirjailija hän ei ole. Ilmeisesti hän on kuitenkin oppinut matkan varrella, sillä Herääminen on huomattavasti huonompi kuin uudemmat kirjansa. Kieli on kömpelöä ja ihmiset omituisia, "faktoiltakin" putoaa pohja jos höpöttää AIDS-viruksista ja pistää tyypit sukeltelemaan märkäpuvussa Jäämereen.

Pääsin kirjassa sivulle 192 ja sitten en pystynyt enempää. Viimeinen niitti oli maapallolle tulleet avaruusoliot, en halua tietää heistä sen enempää. Avaruusoliot ja sukkahoususankarit ovat sellainen juttu, joita en halua kirjoihin enkä elokuviin. Kirja jäi siis siihen.

Ajattelin hakea jouluksi jotain kevyttä lukemista. Olen kuullut himoshoppaaja-sarjasta ja silmiini osui kirja Minishoppaaja. No, minäpä otin sen. Sisko varoitti jo heti, että kirja ei sovi mihinkään muuhun kuin englannin kielen opiskeluun tai ylläpitoon. Hän on lukenut sarjan aikaisempia osia Englantiin muutettuaan.

Kirja oli surkea: ihmiset ohuita kuin paperinuket, juonen käänteet niin typeriä, että teki mieli repiä tukkaa päästä. Luin kirjaa parisataa sivua ja sitten luovutin. Sophie Kinsella, mitä ihmettä oikein ajattelit?

Tässä siis kaksi kirjaa, jotka kumpikin jäivät kesken. Syystäkin.

Risto Isomäki: Herääminen, Tammi 2000, 287 sivua. Bookcrossing-kirja, jonka vapautan johonkin.

Sophie Kinsella: Minishoppaaja, WSOY 2011, Suomentaja Kaisa Kattelus, 403 sivua. Kirjaston kirja.