tiistai 5. lokakuuta 2021

Kehosta


Jostain bongasin kirjan ja ajattelin, että voisi olla hyvä. Kehollisuutta kun olen itse miettinyt viime aikoina aika paljon. Teoksen genre taitaa olla autofiktiota. Kirjoittaja kirjoittaa jonkin verran lapsensa huumeongelmasta ja toisen lapsen anoreksiasta. Lapset ovat nuoria aikuisia ja elossa olevia. Jotenkin koin tuon aika vastenmieliseksi. Vaikka äidillä olisi lasten lupa, niin saisiko siltikään kirjoittaa lasten henkilökohtaisesta elämästä. Toki autofiktiota on vaikea lukea, mikä kohta siitä ei olekaan totta.

Hanna Brotherus: Ainoa kotini, WSOY 2021, 7h41min (207 sivua). Lukija kirjailija itse.



Trilogia: Taru sormusten herrasta


Puoliso luki tätä, ja jostain syystä innostuin itsekin. Olin lukenut koko trilogian joskus kauan sitten, teini-ikäisenä ehkä. Lukiessa päättelin, että olin lukenut ensimmäisen osan myös myöhemmin uudelleen, sillä muistin siitä kohtauksia, joita ei ollut elokuvassa.

Kultti-tarina ei ollut ihan niin hyvä kuin muistelin. Muistin, että pitkät runot kyllästyttivät minua jo aikoinaan, mutta nyt kiinnitin huomiota muihin asioihin. Huomasi, että kirjailija oli kielitieteilijä eikä luonnontieteilijä. Kasveja, eläimiä ja muuta luontoa oli kuvattu tosi niukasti. Sen sijaan kirjailija taisi rakastaa karttoja, ja matkalaisten sijainnista puhuttiin koko ajan, mutta silti oli vaikea hahmottaa, missä he olivat. Luonnonkuvaus lisääntyi toisessa kirjassa. Kaiken maailman asiat oli nimetty omituisilla nimillä ilman mitään tarkoitusta. Haltiat puhuivat asioita, joita ei selitetty lukijalle. Täysin turhaa kikkailua.

Katsoimme kirjojen lukemisen jälkeen elokuvat, ja täytyy sanoa, että monilta osin ne olivat kirjaa parempia. Jopa osa juoniratkaisuista.

J.R.R Tolkien: Taru sormusten herrasta (Sormuksen ritarit, Kaksi tornia, Kuninkaan paluu), WSOY 2001, alkuteokset 1954-55, suomennettu vuoden 1966 laitoksesta, 981 sivua (selityksineen). Omassa kirjahyllyssä.

lauantai 18. syyskuuta 2021

Lukupiirin jatkoa


Aloitin vuoden alussa elämäni ensimmäisen lukupiirin ja olin aivan innoissani. Tosi kiva harrastus. Kun tarjolla oli jatkoa, niin ilmoittauduin heti mukaan. Nyt luemme tietokirjojen lisäksi kaunokirjallisuutta.

Olin lukenut tämän Isomäen kirjan aikaisemmin, mutta siitä on yli kymmenen vuotta aikaa (koska ei näy täällä blogissa). Muistin pätkiä sieltä ja täältä, mutta esimerkiksi loppua en muistanut. Aikamoista tykitystä, kökköä dialogia ja epäuskottavuutta. Mutta eniten tykkäsin siitä, miten historiaa ja antropologiaa yhdistellään luonnontieteisiin. Se oli minusta hieno kudelma. Risto Isomäki tietää paljon ja osaa luoda tarinoita, mutta kovin hyvä kirjoittaja hän ei ole. Ehkä syntyisi huikeita kirjoja, jos hän tekisi ne yhteistyössä jonkun toisen kanssa.

Toki olihan tämäkin aikanaan Finlandia-ehdokas. Isomäeltä on juuri tullut uusi kirja, joka on jatkoa tälle.

Lukupiiri tuo tosi paljon lisää kirjojen lukemiseen. Vaikka tälläkin kertaa mulle tuli hirveä kiire ja jouduin selaamaan viimeiset sivut viime minuuteilla. Luin kirjan oikeasti loppuun vasta seuraavana päivänä. :D

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa, Tammi 2007 (ensimmäinen painos 2005), 320 sivua. Appiukon kirja ollut aika pitkään meidän hyllyssä.

Stressin mittaamisesta


Muutamia ihan kiinnostavia juttuja. Jää isolta osin hämärän peittoon, kun ei ole lukenut Biohakkerin käsikirjaa, ei oikein toimi itsenäisenä teoksena. Aika ideologisia kirjoittajia.


Olli Sovijärvi, Teemu Arina, Jaakko Halmetoja: Biohakkerin stressikirja, hallitse hermostosi, palaudu tehokkaasti ja saavuta unelmasi, BHC 2018, 163 sivua.

Sisustuskirja

 


Sisustuskirjoja on mukava lukea. Vai onko se lukemista vai enemmän kuvien katselua.


Sykkö Sami: Avaimia ajattomiin suomalaisiin sisustuksiin, Gummerus 2014, 128 sivua. Lainattu kirjastosta.

Millainen maailma olisi ilman ihmistä

 


Nyt on jäänyt kirjaukset jo pidemmäksi aikaa. Yritän muistella, mitä kirjoja en ole kirjannut.

Olen lukenut tämän aikaisemminkin, mutta siitä on näemmä yli kymmenen vuotta aikaa, koska en ole kirjannut sitä tänne blogiin. Kirja teki minuun suuren vaikutuksen jo silloin. Ja taas herätti paljon ajatuksia. Minusta tämä on oikeastaan aika lohdullinen kirja. Ja kiihdyttää myös mielikuvitustani siitä, millaisen maailman näkisivät maailman viimeiset ihmiset, jos ihmiskunta häviäisi hiljakseen sukupuuttoon.

Alan Weisman: Maailma ilman meitä, Atena 2008 (alkuteos 2005), 400 sivua. Lainattu kirjastosta.



sunnuntai 8. elokuuta 2021

Pienin askelin muutoksia


Jälleen yksi self-help/elämäntaito/ties mikä kirja. Mutta oikein hyvä sellainen. Kirjoittaja on psykologi ja hän kirjoittaa niin, että jokaiselle meille sopii omannäköiset asiat. Mieleen jäi naurettavan pienet teot, niin pienet, että tuntuu suorastaan typerältä. Eli vaikka se, kun joku oli laittanut tavoitteeksi ottaa joka iltapalalla yhden haukkauksen hedelmää.

Anu Tevanlinna: Hyvinvointia mielelläsi - arvoista suunta elämäntapamuutokseen, Atena 2020, 270 sivua. Lainasin kirjastosta.