keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Pankkien romahtamisesta

Yksi niistä kirjoista, jotka olen bongannut useista lehdistä (muun muassa Hesarista). Hirvittävän kiinnostava lähtökohta: hollantilainen antropologi alkaa tutkia Lontoon Cityn maailmaa. Toimittaja ei tiedä mitään rahoitusmaailmasta, joten kyselee hölmöjä ja löytää ehkä jotain uutta.

Kirja on osin hyvinkin kiinnostava, mutta aika raskasta lukea. Haastatelluihin viitataan myöhemmin kirjassa enkä minä heitä enää muista. Haastateltavia oli kaikkiaan parisataa, toki ihan kaikki ei kirjassa esitellä. Eikä heitä siis esitellä nimillä vaan titteleillä ja kuvailuilla.


Jotenkin loppua kohden kirja lässähtää. Ei minulle kuitenkaan jäänyt hyytävä olo, että kaikki yhtenä päivänä romahtaa käsiin ja olemme ihan pulassa. Jos niin käy, niin onpahan varoitettu.


Joris Luyendijk: Rahan ruhtinaat. Atena 2016, 266 s. Ostin oikein kovakantisen kirjan, osittain kirjakaupan alekupongilla, jonka sain viime vuoden ostojen perusteella.

Ympäristömme

Mielenkiintonen ja kattava kirja luonnonvarojen tilasta ja niiden hyödyntämisestä. Aluksi on lueteltu luonnonvarat: ruoantuotantoon tarvittavat resurssit, veteen liittyvät resurssit, biodiversiteetti sekä energia ja kaivannaiset. Sitten käydään läpi ympäristökriisin syitä, muun muassa väestönkasvua ja seurauksia kuten saasteita.

Kirjoittajat ovat taloustieteilijöitä ja päättävät kirjansa kestävään hyvinvointiin (kestävä kehitys kun on jo "so last season"). Minulle aika paljon tuttua kauraa, mutta suosittelen kattavana perusteoksena kaikille.

Pekka Borg ja Maria Joutsenvirta: Maapallo ja me, luonnonvarat ja kasvun rajat. Docendo 2015, 277 sivua. Ostettu kirjamessuilta.

lauantai 16. tammikuuta 2016

Lapsenkasvatushuttua

Huttua vauvoista ja lapsenkasvatuksesta. Ranskalaisia lastenkasvatusoppeja amerikkalaisille. Osa itsestäänselvyyksiä, osa hölmöjä ja huonoja. En suosittele kirjaa. Pamela Druckerman: Bebe päivä päivältä, 2014 Siltala. 157 sivua, kirjastosta.

lauantai 3. lokakuuta 2015

Finlandia-palkittu

Huomasin, että tästä kirjasta ei ole merkintää. Luin kesäkuussa. Kirjassa oli viikon laina-aika, pari päivää taisi mennä yli. Muistelisin, että loppu jäi kuitenkin jotenkin ärsyttämään. Mutta en nyt muista millään sitä ihan viimeistä loppua. :D 
Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät. Tammi 2014. 557 sivua. Kirjastosta lainattu.

Toivottavasti ei tositarina mehiläisistä

Kirjoja ei kannattaisi lukea näin. Ensin lukee 3/4 kirjasta ja sitten jättää sen muutamaksi kuukaudeksi lojumaan ennen kun lukee loppuun. Mutta näin kävi. Vähän olin unohtanut kirjan alkuosasta. Toki tapahtumat ja henkilöt muistin, mutta kaikkea pikku juttuja olin unohtanut.
Mutta silti voin sanoa, että kirja oli hyvä. Voisiko jopa sanoa, että taattua Sinisaloa. Minusta tuntuu, että en lue ikinä mitään, mutta Sinisalolta(kin) tämä oli minulle kolmas kirja. Olen siis lukenut Ennen päivänlaskua ei voi sekä Linnunaivot.
Mehiläiset toki ovat muutenkin hurjan kiehtovia otuksia ja pesäkadot pelottavia tapahtumia. Sinisalon kirjoissa, tässäkään, epätodelliset tapahtumat ovat täysin mahdollisia omassa maailmassaan. Ei tule oloa, että höpöhöpö, ei näin voi tapahtua.

Johanna Sinisalo: Enkelten verta. Teos 2011. 275 sivua. Lainattu kirjastosta.

perjantai 2. lokakuuta 2015

Unta kaaliin

Psykologi suositteli minulle, uniongelmista kärsivälle lukemista. Luin kirjan kylläkin pääsääntöisesti päiväsaikaan, vaikka psykologi käskikin nousta öisin mieluummin lukemaan kuin makaamaan sängyssä.
Luin kirjan kyllä mielelläni, mutta en tiedä mitä varsinaisesti jäi käteen. Paljon oli tietoa ja monet hormonit ja aivojen osat ohitin epäkiinnostavina. Unilääkkeistä minulla oli aivan vanhentunutta tietoa (olen syönyt lääkkeitä unettomuuteen lyhyen jakson yli kymmenen vuotta sitten, joten ei ihme).
Kirja on varmasti ihan lohdullinen sellaisille, joiden unettomuus on hämärän peitossa. Ei ihminen ole huono, vaikka ei hyvin nukkuisikaan.

Soile Kajaste & Juha Markkula: Hyvää yötä, apua univaikeuksiin. Kirjapaja 2011. 210 sivua.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Heh heh.

Kun sain gradun valmiiksi kesäkuussa, vähän ennen juhannusta, aloitin Kyrön kirjan Mielensäpahoittajasta. Ja nyt, syyskuun puolessa välissä sain sen loppuun. Eli käytännössä luin sitä kerran tai pari silloin kesäkuussa ja nyt luin sitten parina sykäyksenä loppuun. Olen lukenut tätä ennen Mielensäpahoittajan ja ruskean kastikkeen.
Tykkään kovasti. Juuri tällainen huumori puree minuun.

Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja. WSOY 2014. 248 sivua. Lainasin kirjastosta.