keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Pankkien romahtamisesta

Yksi niistä kirjoista, jotka olen bongannut useista lehdistä (muun muassa Hesarista). Hirvittävän kiinnostava lähtökohta: hollantilainen antropologi alkaa tutkia Lontoon Cityn maailmaa. Toimittaja ei tiedä mitään rahoitusmaailmasta, joten kyselee hölmöjä ja löytää ehkä jotain uutta.

Kirja on osin hyvinkin kiinnostava, mutta aika raskasta lukea. Haastatelluihin viitataan myöhemmin kirjassa enkä minä heitä enää muista. Haastateltavia oli kaikkiaan parisataa, toki ihan kaikki ei kirjassa esitellä. Eikä heitä siis esitellä nimillä vaan titteleillä ja kuvailuilla.


Jotenkin loppua kohden kirja lässähtää. Ei minulle kuitenkaan jäänyt hyytävä olo, että kaikki yhtenä päivänä romahtaa käsiin ja olemme ihan pulassa. Jos niin käy, niin onpahan varoitettu.


Joris Luyendijk: Rahan ruhtinaat. Atena 2016, 266 s. Ostin oikein kovakantisen kirjan, osittain kirjakaupan alekupongilla, jonka sain viime vuoden ostojen perusteella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että ilahdutat viestilläsi.