maanantai 18. tammikuuta 2021

Itkettävä komedia


Luulin valinneeni hauskan kirjan, mutta enemmän itkin kuin nauroin. Pidän Miika Nousiaisen huumorista telkkarissa. Hän on superhauska. Toki hänellä on myös yhteiskunnasta sanottavaa. Pintaremonttia-kirjassa oli kyllä kaiken maailman elämän kurjuudet koottu samaan teokseen, mutta toimii. Lapsettomuutta, yksinhuoltajuutta ja omaishoitajuutta. Ihan pari kertaa meni mielestäni vähän liian överiksi, mutta sitten taas palattiin ruotuun. Kirjassa oli aika paljon porukkaa, ja näkökulmaa vaihdettiin monien henkilöiden välillä. 

Juurihoidon olen lukenut vuonna 2018, ja Vadelmavenepakolaisen joskus ennen tämän blogin aloittamista (se on vuodelta 2007). Sittenhän minulla ei olekaan lukematta kuin Metsäjätti ja Maaninkavaara. Niistä ensimmäisen näin elokuvana syksyllä.

Miika Nousiainen: Pintaremontti, Otava 2020. 8h30min. Lukija Oskari Katajisto.


Asiaa lihavuudesta


En ollut lukenut mitään Virpi Hämeen-Anttilan kirjoista, mutta toki tiesin tällaisen kultturellin kirjailijan olemassaolon. Kirja oli kiinnostava: omaelämänkertaa, mutta ennen kaikkea pohdintaa painosta ja ylipainosta kulttuurissamme ja terveydenhuollossamme. Jäin vaan jälleen kerran miettimään, että olisiko tätä voinut kirjoittaa nykyinen lihava? Vai annamme äänen vain entisille lihaville tai eikö nykyiset lihavat ota puheenvuoroa?

Virpi Hämeen-Anttila: Paino, miten pääsin sinuiksi kehoni kanssa, Otava 2019, 6h44min (232s). Lukija Krista Putkonen-Örn (tykkään tästä lukijasta paljon!). 

Vuosi alkaa klassikolla


En ihan päässyt tämän klassikon pariin jouluna, mutta heti vuoden aluksi. Tietenkin itkin.

Charles Dickens: Saiturin jouluyö, Satukustannus (alkuteos 1843), 127s. Kirjassa ei ole painovuotta, mutta suomennos on vuodelta 1986. Se onkin ainoa suomennos tällä nimellä. En muista, mistä kirja on peräisin, mutta olen saanut sen aika pian tuon suomennosvuoden jälkeen.

Vuoden 2020 saldo: 40

Vuonna 2020 luin ja kuuntelin (mikä verbi kertoisi nuo molemmat) yhteensä 39 kirjaa: 15 kaunokirjallisuutta ja 24 tietokirjaa. Parhaimmat tietokirjat tuntuvat nyt olevan tarinallisia tietokirjoja, niitä oli muutama joukossa.


Lisäys 19.11.2021

Kuuntelin myös Kirsti Paakkasen elämänkerran. Eli saldo tasan 40.

lauantai 26. joulukuuta 2020

Vakavaa viihdettä


Stand up -koomikko selviytymässä veljensä kuolemasta. Tämä on toinen Veera Vaahteran kirja, jonka on lukenut. Ensimmäisen luin neljä vuotta sitten. Nimensä mukaisesti viihdyttävä. Kaikkinensa viiden Pauliina Vanhatalon kirjoista, jonka olen lukenut. Muistan edelleen hänen haastattelunsa Hesarissa, jotenkin pidin heti tyypistä.

Veera Vaahtera: Vedet silmissä, Tammi 2020, 207 sivua. Lainattu kirjastosta.

Klassikon parissa

 


Alussa olivat suo, kuokka ja - Jussi. Suomen suvi on kaunis. Mutta lyhyt. 

En ole koskaan lukenut. Paikkaan siis sivistykseni aukkoa. Tämä on kuitenkin yksi mieheni suosikkikirjoista. Kirjaan nämä kolme osaa erikseen, sillä luin ensimmäisen osa ja vähän toistakin aika nopeasti, mutta sitten kirja jäi kesken. Katsotaan, saanko sen etenemään pian.

Väinö Linna: Täällä pohjantähden alla, osa 1. WSOY 2003 (alkuteos 1959). Löytyy omasta kirjahyllystä kovakantisena yhteisniteenä.


Unohtunut kirjaus


Pohdin tässä yhtenä päivänä, mitkä ovat olleet tämän vuoden parhaita lukemiani kirjoja. Huomasin, että yksi todella hyvä on jäänyt kirjaamatta. Kuuntelin sen keväällä. Tässä tietysti mietin, että olenkohan unohtanut kirjata jotain muutakin. Harmi, kun Suomalainen-palvelussa kuunnellut (tai luetutkaan) kirjat eivät jää mihinkään muistiin. Niitä olisi kiva katsella.
Mutta siis luonnon monimuotoisuus on todella kiehtova aihe. Ymmärrän toki sen merkityksen (luin Kuudennen sukupuuton näköjään kolme vuotta sitten), mutta tietenkin on kiinnostavaa kuulla yksityiskohtia ja tämä on kirjoitettu suomalaisesta näkökulmasta.

Juha Kauppinen: Monimuotoisuus, Siltala 2019, 11h48min (348 sivua). Lukija Juhani Rajalinna. Kuunneltu viime keväänä.