Stand up -koomikko selviytymässä veljensä kuolemasta. Tämä on toinen Veera Vaahteran kirja, jonka on lukenut. Ensimmäisen luin neljä vuotta sitten. Nimensä mukaisesti viihdyttävä. Kaikkinensa viiden Pauliina Vanhatalon kirjoista, jonka olen lukenut. Muistan edelleen hänen haastattelunsa Hesarissa, jotenkin pidin heti tyypistä.
lauantai 26. joulukuuta 2020
Vakavaa viihdettä
Stand up -koomikko selviytymässä veljensä kuolemasta. Tämä on toinen Veera Vaahteran kirja, jonka on lukenut. Ensimmäisen luin neljä vuotta sitten. Nimensä mukaisesti viihdyttävä. Kaikkinensa viiden Pauliina Vanhatalon kirjoista, jonka olen lukenut. Muistan edelleen hänen haastattelunsa Hesarissa, jotenkin pidin heti tyypistä.
Klassikon parissa
Alussa olivat suo, kuokka ja - Jussi. Suomen suvi on kaunis. Mutta lyhyt.
En ole koskaan lukenut. Paikkaan siis sivistykseni aukkoa. Tämä on kuitenkin yksi mieheni suosikkikirjoista. Kirjaan nämä kolme osaa erikseen, sillä luin ensimmäisen osa ja vähän toistakin aika nopeasti, mutta sitten kirja jäi kesken. Katsotaan, saanko sen etenemään pian.
Väinö Linna: Täällä pohjantähden alla, osa 1. WSOY 2003 (alkuteos 1959). Löytyy omasta kirjahyllystä kovakantisena yhteisniteenä.
Unohtunut kirjaus
Pohdin tässä yhtenä päivänä, mitkä ovat olleet tämän vuoden parhaita lukemiani kirjoja. Huomasin, että yksi todella hyvä on jäänyt kirjaamatta. Kuuntelin sen keväällä. Tässä tietysti mietin, että olenkohan unohtanut kirjata jotain muutakin. Harmi, kun Suomalainen-palvelussa kuunnellut (tai luetutkaan) kirjat eivät jää mihinkään muistiin. Niitä olisi kiva katsella.
keskiviikko 25. marraskuuta 2020
Seikkailulla Pariisin muoti- ja taidemaailmassa
Ystävä suositteli tätä kirjaa ja antoi lainaan. Minun on välillä vaikea keskittyä lukemaan ja luen usein vain pieniä pätkiä kerrallaan. Lukemisen aloittaminen kestää ja jos kirja ei ole AIVAN imaiseva, niin keskittyminen herpaantuu. Ei johdu niinkään kirjoista kuin omasta keskittymiskyvystä. Sitä haluan treenata.
lauantai 14. marraskuuta 2020
Parhaat palat Japanista
Kaipaan rauhaa ja yksinkertaisuutta elämääni. Minusta on jännä, miten en ole innostunut Japanista ennen kuin kävin siellä. Tämä oli pieni ja sulonen kirja, jossa esitellään lyhyesti japanilaisen kulttuurin parhaita paloja otsikon mukaisesti. Ehkä ne ovat niitä parhaita, kun näistä eniten puhutaan. En tietenkään voi tietää, kun en kulttuuria tunne. Kirjoittajan äiti on japanilainen, mutta nainen itse on asunut ikänsä Japanin ulkopuolella.
Nopealukuisesta kirjasta jäi hyvä fiilis. Kuvat olivat melkein kaikki kuvapankkikuvia. Toivottavasti edes suurin osa Japanista. ;)
Erin Niimi Longhurst: Japanismin parhaat, Viisas elämä 2018 (alkuteos 2018), 284 sivua. Lainattu kirjastosta.
Luonnonmonimuotoisuudesta oppimassa
Akateemikko Ilkka Hanski oli alansa arvostetuimpia ekologeja ja Tutkimusmatkoja saarille on hänen viimeinen teoksensa. Mies kuoli syöpään kirjan viime metreillä. Kirja on yhtä aikaa mielenkiintoinen matkateos kuudelle erilaiselle saarelle ja samalla hyvä tietopaketti luonnonmonimuotoisuudesta. Lisäksi myös vakuuttava puheenvuoro siitä, miksi biodiversikriisi olisi tukahdutettava heti.
Minulla ei ollut tietenkään mitään käsitystä, millaisia kirjassa kuvatut mönkijät olivat enkä oikeastaan edes lukenut kunnolla latinankielisiä nimiä, mutta ei haitannut. Kirja oli niin yleistajuinen, että ekologian osaamista ei juurikaan tarvinnut. Ehkä sen verran, että aivan perustermit olisi kiva, jos tietäisi.
Ilkka Hanski: Tutkimusmatkoja saarille, luonnon monimuotoisuutta kartoittamassa 2019 Gaudeamus (englanninkielinen alkuteos 2016), 352 sivua. Lainattu kirjastosta.
Lapsuuden suosikki
Välillä mietin, että uskaltaako lapsuuden suosikkeja lukea uudelleen. Entä jos ne eivät olekaan niin hyviä kuin muisteli, ja tulee siinä samalla pilanneeksi kultaiset mielikuvat. Tarina vailla loppua on yksi lapsuudeni suosikeista, mutta olen sen lukenut myös aikuisena noin parikymmentä vuotta sitten. Minulla oli siitä ihana painoskin: vihertävä (turkoosi?)kantinen versio, jossa oli vihreät ja punaiset tekstit. Tässä kirjastossa lainatussa painoksessa ei ollut niin kiva kansi ja jostain syystä siniset ja punaiset tekstit. Ehkä värisokeiden vuoksi?
Muistin kirjan alun aika hyvin. Mieleeni tuli myös kuvia elokuvasta, joka ilmestyi 1984. En muista, milloin olen sen nähnyt. Elokuvahan loppuun suunnilleen kirjan puoliväliin.
Jännästi mieleen tuli aina uusia asioita kirjasta sitä mukaa kun luin.
Pidinkö kirjasta? Tottakai pidin. Itkin lopussa niin, että meinannut nähdä lukea. En muista, milloin olisin viimeksi itkenyt näin kovasti. Ehkä olisi hyvä lukea enemmän koskettavia kirjoja.
Ehkä uskaltaisin lukea yhden Enid Blytonin kirjankin.
Michael Ende: Tarina vailla loppua, kolmas painos 2007 (alkuteos 1979, ensimmäinen suomennos 1982), Otava, 492 sivua. Lainattu kirjastosta.






