lauantai 14. marraskuuta 2020

Parhaat palat Japanista

 


Kaipaan rauhaa ja yksinkertaisuutta elämääni. Minusta on jännä, miten en ole innostunut Japanista ennen kuin kävin siellä. Tämä oli pieni ja sulonen kirja, jossa esitellään lyhyesti japanilaisen kulttuurin parhaita paloja otsikon mukaisesti. Ehkä ne ovat niitä parhaita, kun näistä eniten puhutaan. En tietenkään voi tietää, kun en kulttuuria tunne. Kirjoittajan äiti on japanilainen, mutta nainen itse on asunut ikänsä Japanin ulkopuolella. 

Nopealukuisesta kirjasta jäi hyvä fiilis. Kuvat olivat melkein kaikki kuvapankkikuvia. Toivottavasti edes suurin osa Japanista. ;)

Erin Niimi Longhurst: Japanismin parhaat, Viisas elämä 2018 (alkuteos 2018), 284 sivua. Lainattu kirjastosta.


Luonnonmonimuotoisuudesta oppimassa

 


Akateemikko Ilkka Hanski oli alansa arvostetuimpia ekologeja ja Tutkimusmatkoja saarille on hänen viimeinen teoksensa. Mies kuoli syöpään kirjan viime metreillä. Kirja on yhtä aikaa mielenkiintoinen matkateos kuudelle erilaiselle saarelle ja samalla hyvä tietopaketti luonnonmonimuotoisuudesta. Lisäksi myös vakuuttava puheenvuoro siitä, miksi biodiversikriisi olisi tukahdutettava heti.

Minulla ei ollut tietenkään mitään käsitystä, millaisia kirjassa kuvatut mönkijät olivat enkä oikeastaan edes lukenut kunnolla latinankielisiä nimiä, mutta ei haitannut. Kirja oli niin yleistajuinen, että ekologian osaamista ei juurikaan tarvinnut. Ehkä sen verran, että aivan perustermit olisi kiva, jos tietäisi.

Ilkka Hanski: Tutkimusmatkoja saarille, luonnon monimuotoisuutta kartoittamassa 2019 Gaudeamus (englanninkielinen alkuteos 2016), 352 sivua. Lainattu kirjastosta.

Lapsuuden suosikki

 


Välillä mietin, että uskaltaako lapsuuden suosikkeja lukea uudelleen. Entä jos ne eivät olekaan niin hyviä kuin muisteli, ja tulee siinä samalla pilanneeksi kultaiset mielikuvat. Tarina vailla loppua on yksi lapsuudeni suosikeista, mutta olen sen lukenut myös aikuisena noin parikymmentä vuotta sitten. Minulla oli siitä ihana painoskin: vihertävä (turkoosi?)kantinen versio, jossa oli vihreät ja punaiset tekstit. Tässä kirjastossa lainatussa painoksessa ei ollut niin kiva kansi ja jostain syystä siniset ja punaiset tekstit. Ehkä värisokeiden vuoksi?

Muistin kirjan alun aika hyvin. Mieleeni tuli myös kuvia elokuvasta, joka ilmestyi 1984. En muista, milloin olen sen nähnyt. Elokuvahan loppuun suunnilleen kirjan puoliväliin.

Jännästi mieleen tuli aina uusia asioita kirjasta sitä mukaa kun luin.

Pidinkö kirjasta? Tottakai pidin. Itkin lopussa niin, että meinannut nähdä lukea. En muista, milloin olisin viimeksi itkenyt näin kovasti. Ehkä olisi hyvä lukea enemmän koskettavia kirjoja.

Ehkä uskaltaisin lukea yhden Enid Blytonin kirjankin.

Michael Ende: Tarina vailla loppua, kolmas painos 2007 (alkuteos 1979, ensimmäinen suomennos 1982), Otava, 492 sivua. Lainattu kirjastosta.

torstai 15. lokakuuta 2020

Ei niin hauskaa satiiria


En ole aiemmin lukenut mitään Hotakaisen kirjoista, mutta hän on hauska mies televisiossa. Tämän romaanin perusteella mietin, että ehkä parempi että olisikin telkkarissa eikä kirjoittamassa. Tarina oli alkuun ihan hauska, mutta lässähti. Kirja oli satiiri, mutta minä en jaksa väsynyttä kaupunkilaiset vastaan maalaiset läppää. Kirja jäi tosi pitkäksi aikaa kesken, mutta vähän väkisin kuuntelin loppuun.

Kari Hotakainen: Tarina, Siltala 2020, 6h43 min (257 sivua). Lukija Antti Holma.

Viihdettä

 


Honkasalon ensimmäinen viihderomaani, lukee liepeissä. Olen lukenut yhden Honkasalon kirjan aiemmin, pari vuotta sitten kirjan, jossa käsiteltiin kaikenlaisia käsitöitä. Tämä viihdytti, kuten asiaan kuuluu. Hirveästi viinin läträystä ja ahdistusta haluaako äidiksi vai ei, mutta sen ohessa ihan tuttujakin teemoja: mitä sitä elämässä ylipäätään haluaa. Päähenkilö Nellalla ei oikein ole unelmia, ja kaikilla tuntuu menevän paremmin kuin hänellä. Vaikkakin ympärillä pyörivät ihmiset hekin ovat aika tavallisia (paitsi kaikki juovat ihan älyttömästi). Kirjan nimi on vähän outo.

Laura Honkasalo: Vie minut jonnekin, Otava 2018, 351 sivua. Lainattu kirjastosta.

Ihmissuhteita


 Romaani kahden naisen (Saaran ja Elisan) suhteesta: opiskeluaikaisista kämppiksistä rakastavaisiksi, parisuhteeseen, naimisiin ja äideiksi. Kirjassa parasta oli se, miten kuvattiin kommunikaatio-ongelmia. Miten kumpikin näkee ja kokee asiat, itsensä ja toisensa, mutta ei ole koskaan osannut kertoa sitä toiselle. Kun yhteyttä ei synny, tiet erkanevat. Ei loistava, mutta hyvä.

Laura Lehtola: Minä valitsin sinut, Otava 2020, 7h53 min (319 sivua). Lukija Rosanna Kemppi.

lauantai 3. lokakuuta 2020

Osui ja upposi


Olin jo bongannut, että bloggaaja Eeva Kolu on kirjoittanut kirjan uupumuksesta. Kiinnostuin siitä, että kirjassa pohditaan sitä, että uupumus ei johdu pelkästään työstä, vaan koko elämästä. Valtaosa asioista oli sellaisia, että pystyin niihin samaistumaan. Uupumusta.

Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt eli kuinka olla tarpeeksi maailmassa jossa mikään ei riitä, Gummerus 2020, 384 sivua. Lainattu kirjastosta.