lauantai 3. lokakuuta 2020

Osui ja upposi


Olin jo bongannut, että bloggaaja Eeva Kolu on kirjoittanut kirjan uupumuksesta. Kiinnostuin siitä, että kirjassa pohditaan sitä, että uupumus ei johdu pelkästään työstä, vaan koko elämästä. Valtaosa asioista oli sellaisia, että pystyin niihin samaistumaan. Uupumusta.

Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt eli kuinka olla tarpeeksi maailmassa jossa mikään ei riitä, Gummerus 2020, 384 sivua. Lainattu kirjastosta.


"Välikirjana" hyvää mieltä


 Syksy alkaa pimentyä ja halusin lukea uudelleen hyvän mielen kirjan Hyggestä. Olin lukenut sen pari vuotta sitten, ja ihan mukava muistutus hyggeilyn, kotoilun ja käpertymisen ihanuudesta.

Meik Wiking: Hygge Hyvän elämän kirja, readme.fi 2017 (alkuteos 2016, 287 sivua. Omassa kirjahyllyssä.


Monimutkaisia suhteita


 Innostuin Sally Rooneystä ja kuuntelin melkeinpä heti perään toisenkin hänen teoksensa. Tämä oli siis esikoinen. Päähenkilö on Frances ja hänen seurassaan liikkuu Bobbi. Naiset pyörivät Dublinin yliopisto- ja kulttuuripiireissä. Francesilla ja Bobbilla on yhteinen seurustelumenneisyys, mutta nyt ovat enimmäkseen ystäviä. He onnistuvat virittelemään suhdedraaman valokuvaajaan ja tämän puolisoon.

Pidin kovasti.

Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken, Otava 2019 (alkuteos 2017), 8h45min, lukija Usva Kärnä.

sunnuntai 23. elokuuta 2020

Inspiraatiota kirjoittamiseen

 Anneli Kanto näyttää olevan tuottelias kirjailija, vaikka onkin minulle tuntematon. En enää muista mistä bongasin tämän. Välillä mietin lukiessani, että eihän tämä minua kosketa, kun en edes kirjoita enkä varsinkaan romaaneja enkä varsinkaan historiallisia romaaneja, joita kirjoittamista käsiteltiin aika paljon. Tiedon hankintaa ja arkistoissa penkomista. Mutta kirjassa oli paljon muutakin. Pidän näistä tällaisista tietokirjoista, joissa tunnen asiaa jo jonkin verran, joten kaikki ei ole uutta, mutta jotain uutta kuitenkin. Ajatusten jäsentämistä.

Mutta jännittävin juttu oli se, että kesken kirjan istuin koneen ääreen ja kirjoitin tarinan. Sen laadulla tai pituudella ei ole merkitystä, vaan sillä, että tosiaan kirjoitin. Milloin lopetin tarinoiden kirjoittamisen? Olen terapeuttisesti kirjoittanut pelkkää pääni sisältöä, joten olisikin hyvä aika alkaa tehdä jotain muuta. 

Anneli Kanto: Kirjoittamassa, Reuna 2020. 199 sivua, lainattu kirjastosta.

sunnuntai 16. elokuuta 2020

Millainen valta ihmisellä on toiseen?

Tykkäsin. Hyvä tarina Mariannesta ja Connellista, jotka alkavat deittailla lukiossa ja homma jatkuu yliopistossa. Välillä ollaan yhdessä, välillä kavereita. Aina vaan päädytään yhteen, mutta ei oikein osata olla yhdessä. Tapahtumapaikkana Irlanti, päähenkilöt tulevat eri yhteiskuntaluokista, mikä luo oman kontrastinsa.

Tämä on kirjailijan toinen teos, nyt kiinnostaa se ensimmäinenkin. Googlasin kirjailijan, hänhän on aika nuori. En ole juurikaan kuunnellut käännöskirjallisuutta äänikirjoina, ja tässä meni alkuun hetki totutella siihen, että Marianne ja Connell luonnollisesti lausutaan kesken suomenkielen englanniksi. Jotenkin se kuulosti häiritsevältä (ja toki vielä häiritsevämpää olisi ollut lausua  ne suomeksi! :D)

Sally Rooney: Normaaleja ihmisiä, Otava 2020, 264 sivua/8h16min, kuuntelin äänikirjana. Äänikirjan lukijana Karoliina Niskanen, julkaistu myös 2020.


Nyrkkeilijän elämänkerta

Lisää kuvateksti
 Nyrkkeilijä kirjoitti itse elämänkertansa yhdeltä jaksolta, vaiheesta kun siirtyy amatööristä ammattilaiseksi. Ihan hyvin kirjoitti. Kiinnostavaa luettavaa, välillä  tuli vähän ärsyttävä liioittelun maku (en pystynyt kävelemään ja voitin mestaruuden). Uskon ja ymmärrän, että on ollut kipeä, mutta se olisi tullut selväksi ilman liioitteluakin. Suhde kehoon oli kiinnostavaa luettavaa tällaisen ei-urheilijan näkökulmasta. Aivan omanlainen tapa, ei kuulosta aina kovin fiksulta, mutta kukin tavallaan.

Eva Wahlström: Rajoilla, SKS 2014, 282 sivua/11h53min. Kuuntelin äänikirjana, lukijana Pihla Pohjalainen, äänikirja julkaistu 2018. 

keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

Matkalla 900-luvun Kiotossa

Muhkea kokemus nykyisestä ja muinaisesta Kiotosta. Tuntuu, että kaikki ovat diggailleet Japania jo vuosikausia, itse olen myöhäisherännäinen, mutta mitä sen väliä. Yhtä kaikki maa ja sen kulttuuri vaikuttavat ihmeelliseltä.

Toinen tykkäykseni kohde ovat tarinalliset tietokirjat. Kankimäki lähtee vuorotteluvapaalla tutkimaan japanilaisen hovinaisen Sei Shōnagonin elämää ja tyynynaluskirjaa. Oikein mukaansa tempaava teos, vaikka tosiasiassa taas nukahdin monta kertaa kesken kaiken. Mutta nukkuminen johtui väsymyksestä.

Sei Shōnagon kirjoitteli paljon listoja. Heti vaikuttaa erittäin symppis-tyypiltä. Listat!

Sitä mietin, että tietokirjassa pitää tietenkin olla totta kaikki se, mitä kirjoitetaan itse aiheesta (eli nyt Sei Shōnagonista, Kiotosta, Japanista), mutta entä itse kehystarinan, kirjoittajasta itsestään? Luetaanko sitäkin kuin tietokirjaa vai kuin romaania?

Mia Kankimäki: Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, Otava 2013, 14h45min (380 sivua). Lukija Petriikka Pohjanheimo